Julkaistu lehdessä 2/2025 - Uudistuva asuminen
Miten Suomi on tullut näkyväksi – vastaus Rainer Mahlamäelle
Suomalainen arkkitehtuuri herättää maailmalla kiinnostusta, kunhan sitä tehdään aktiivisesti tunnetuksi eri medioissa, kirjoittaa Wolfgang Jean Stock.
Kirjoituksessaan ”Miksei Suomi näy maailmalla?” (Arkkitehti 5/2024) Rainer Mahlamäki tarttui tärkeään aiheeseen: miten arkkitehtuuri pääsee oikeuksiinsa julkisuudessa? Hän esittää kolme syytä suomalaisen arkkitehtuurin vähäiselle näkyvyydelle ulkomailla. Ensimmäisenä hän mainitsee median maailmanlaajuisen kiintymyksen arkkitehtuurin tähtinimiin, jolloin ”korrektille” suomalaiselle nykyarkkitehtuurille ei jää sijaa. Lisäksi Suomelta puuttuu hänen mukaansa Aallon kaltainen johtava kestonimi.
Itse näen asian toisin. Aina kun kirjoissa tai näyttelyissä esitellään suomalaisen nykyarkkitehtuurin erityisiä laatutekijöitä – oli kyse sitten puurakentamisesta tai kirkoista ja kirjastoista – kiinnostus on taattu koko Euroopassa. Suomi on myös onnekas siinä, että se on laajasta pinta-alastaan huolimatta ”pieni maa”, tunnistettava alue niin kuin Belgian Flanderi tai Italian Etelä-Tiroli.
Toisekseen Mahlamäki väittää, että Suomen rakennusteollisuudelta puuttuu innovatiivisuutta. Sitä en pysty arvioimaan ulkoa päin. Haluaisin kuitenkin mainita, että osallistuin syksyllä 2024 Münchenissä järjestettyyn konferenssiin, jossa suomalaisyritykset esittelivät puurakentamisen elementtejään ja järjestelmiään, ja samalla oli jaossa Puu-lehden saksankielinen erikoisnumero.
Kolmanneksi Mahlamäki valittaa, ettei suomalainen arkkitehtuuri ole riittävästi esillä julkaisuissa ja näyttelyissä. No, minäkin kaipaan niitä painettuja vuosikirjoja, jotka nauttivat kansainvälistä arvostusta suomalaisen arkkitehtuurin jatkuvana dokumentaationa. Arkkitehtuurin tiedotuskeskus Archinfon uutiskirje ei pysty niitä korvaamaan. Niin, ja aiemmin Suomen rakennustaiteen museon näyttelyt suunnattiin Suomen rajojen ulkopuolelle. Tämä tulee esiin vertailtaessa kahta tärkeää luetteloa: Sankaruus ja arki – Suomen 50-luvun miljöö -näyttelyn luettelo ilmestyi sekä suomeksi että englanniksi vuonna 1994, näyttelyn Värikkäämpi, iloisempi, hienostuneempi: näkökulmia 1960-luvun arkkitehtuuriin luettelo vuonna 2016 harmittavasti vain suomeksi. Näin toimittiin myös vuoden 2023 näyttelyn Murrosten vuosikymmen: arki, aatteet ja arkkitehtuuri 1970-luvun Suomessa kohdalla.
Pieni liike, suuri vaikutus
Vastoin näitä kolmea puutetta, joita Mahlamäki oikeutetusti harmittelee, voin esittää positiivisena esimerkkinä oman kokemukseni suomalaisen arkkitehtuurin esille tuomisesta. Aloite lähti tuolloin Suomen puolelta – mistä näin jälkikäteen suuret kiitokset Suomen ulkoministeriölle Helsinkiin! Lyhyesti: Suomen tarjoamalla tuella olen pystynyt esittelemään Pohjolan nykyarkkitehtuuria yli 30 vuoden ajan Saksan, Itävallan ja Sveitsin eri medioissa. Kerron seuraavassa, miten tarina lähti liikkeelle.
Vuoden 1990 lopussa kirjoitin Süddeutsche Zeitung -lehteen Münchenin teknillisessä yliopistossa esillä olleesta Aalto-näyttelystä otsikolla ”Ein Prophet aus dem Norden” (”Pohjolan profeetta”). Yllätyksekseni sain pian sen jälkeen ystävällisen kirjeen Suomen Saksan-suurlähetystöstä. Lähetystöneuvos Ritva-Liisa Elomaa oli hyvin ilahtunut artikkelista ja kysyi samaan hengenvetoon, olisinko kiinnostunut lähtemään arkkitehtuurimatkalle Suomeen. Tietenkin olin kiinnostunut, ja matkustin vuonna 1991 ensimmäistä kertaa Alvar Aalto -symposiumiin Jyväskylään.
Ritva-Liisa Elomaa on esimerkki siitä, mitä yksittäinen diplomaatti voi saada aikaan omistautumisellaan. Kulttuurialan lähetystöneuvoksena hän oli todellinen maansa suurlähettiläs: päämäärähakuinen, hyvin avulias ja aina täynnä ideoita. Elomaan aloitteesta perustettiin vuonna 1994 Saksassa, Itävallassa ja Sveitsissä toimiva Alvar Aalto Gesellschaft -yhdistys, ja olin siinä mukana. Useiden lehdistömatkojen kautta pystyin jatkuvasti syventämään kiintymystäni suomalaista arkkitehtuuria kohtaan. Myöhemmin sain seurakseni arkkitehtuurivalokuvaaja Klaus Kinoldin, joka jakoi kanssani innostuksen modernia suomalaista rakennuskulttuuria kohtaan. Kun Elomaa jätti virkansa, hän kiinnitti seuraajansa huomion minuun. Ja kun tämä toistui yhä uudelleen, saatoin laskea työssäni jatkuvasti lähetystöneuvosten tuen varaan – aina Merja Sundströmiin saakka, joka huolehti minusta vuodesta 2015 alkaen.
Ei pelkästään Alvar Aalto
1990-luvun alkupuolella saksankielinen media ei ollut kovinkaan kiinnostunut suomalaisesta arkkitehtuurista. Vain Aalto oli tuolloin yleisesti tunnettu nimi, vaikka modernin kirkkoarkkitehtuurin tuntijoille myös Juha Leiviskä ja Aarno Ruusuvuori olivat toki tuttuja. Koin ensimmäisen menestykseni vuonna 1992 julkaisemalla Suomen 75-vuotisjuhlavuoden yhteydessä koko sivun artikkelin Saksan laatulehdistöä edustavassa Süddeutsche Zeitungissa. Sittemmin toimitin juttuja kyseiselle lehdelle yli 20 vuoden ajan: etenkin Aalto-symposiumeista, Suomen rakennustaiteen museon näyttelyistä ja suomalaisten järjestämistä tilaisuuksista Saksassa. Kirjoitin artikkeleita myös Frankfurter Allgemeine Zeitung -päivälehteen, muun muassa Helsingistä kulttuuripääkaupunkivuodesta. Vielä yksityiskohtaisempia julkaisuja pystyin tarjoamaan johtaviin arkkitehtuurin alan aikakauslehtiin, kuten müncheniläiseen Baumeisteriin, wieniläiseen Architektur aktuelliin, zürichiläiseen Bauen in Betoniiin ja berliiniläiseen Bauweltiin.
Koin tärkeäksi luoda artikkeleissani ja esseissäni kokonaiskuvan suomalaisesta arkkitehtuurista aina nykyhetkeen saakka. Se tarkoitti irtautumista Aallosta hänen aikalaistensa ja seuraavien sukupolvien hyväksi. Niinpä olen kirjoittanut mielelläni Erik Bryggmanista ja Erkki Huttusesta, mutta ennen kaikkea sellaisten arkkitehtien rakennuksista, joihin minulla on ollut kunnia tutustua henkilökohtaisesti: Kristian Gullichsenista ja Timo Vormalasta, Pekka Helinistä ja Olli Pekka Jokelasta aina Anssi Lassilaan ja Ville Haraan asti, vain muutamia mainitakseni.
Kirjoja ja näyttelyitä
Vuonna 2000 minulle tarjoutui tilaisuus esitellä 1900-luvun eurooppalaista kirkkoarkkitehtuuria kolmiosaisessa kirjasarjassa Europäischer Kirchenbau – European Church Architecture. Sekä saksan- että englanninkielisissä kirjoissa paljon tilaa saa moderni suomalainen sakraaliarkkitehtuuri aina Lars Sonckista Pekka Pitkäseen. Toinen, vuonna 2014 ilmestynyt kirjani liittyi näyttelyyn, jonka kuratoin müncheniläiseen kristillisen taiteen galleriaan ja joka esitteli 2000-luvun suomalaisia kirkkoja ja kappeleita. Näyttely oli sittemmin esillä muissakin Etelä-Saksan kaupungeissa, viimeksi syksyllä 2024 Stuttgartissa.
Lisättäköön vielä, että olen pitänyt useita esitelmiä Suomen nykyarkkitehtuurista, muun muassa korkeakouluissa Bremenissä, Coburgissa ja Münchenissä. Kaikkien näiden tehtävien kohdalla olen hyötynyt siitä, että en ole saanut kokea Suomessa pelkästään useita kiehtovia rakennuksia, vaan kohdata myös erityisiä ihmisiä. Vietin kaksi unohtumatonta iltapäivää Muuratsalossa Elissa Aallon ja Göran Schildtin seurassa, ja yhtä mieleenpainuvia olivat intensiiviset keskustelut professori Riitta Nikulan kanssa, josta sain kollegiaalisen ystävän. Niin Helsingissä kuin Jyväskylässäkin olen kokenut olevani osa verkostoa, joka on ottanut tehtäväkseen välittää suomalaista arkkitehtuuria eteenpäin kestävällä tavalla. Valitettavasti ulkoministeriön lehdistöpolitiikka näyttää kuitenkin muuttuneen. Huolimatta lukuisista yhteydenotoista Suomen suurlähetystöön Berliinissä tuntuu oma yhteyteni sinne katkenneen jo vuosia sitten. ↙
WOLFGANG JEAN STOCK on Münchenissä toimiva historioitsija ja arkkitehtuurikriitikko. Hän on julkaissut lukuisia kirjoja ja artikkeleita modernista taiteesta ja arkkitehtuurista sekä kuratoinut yli 100 näyttelyä.