IlmoitusAdvert
Julkaistu lehdessä 1/2025 - Kaupunkimaisema
Vielä yksi monumentti?
Eteläsataman kehittämisvaiheet 2000-luvulla eivät anna kovin mairittelevaa kuvaa Helsingin kaupunkisuunnittelukoneiston kyvystä ratkoa keskeisen alueen ongelmavyyhtiä, näkee Kristo Vesikansa.
[Hän] piti tärkeänä korostaa, miten hallitsevasta paikasta tässä olikaan kyse, ja kuinka erinomaisen tärkeää kaupungin ulkoasun kannalta olisi järjestää nyt niin sekava tontti terassirakennelmilla ja kruunaavalla monumentaalitalolla Saunakadun taustaksi.
Näin kaunopuheisesti tämän lehden edeltäjä Arkitekten kuvaili vuonna 1911 Helsingin asemakaava-arkkitehti Bertel Jungin pyrkimyksiä Eteläsataman laivatelakka-alueen ”arkkitehtoniseksi järjestämiseksi”. Pohjoismaiset pääkaupungit kilvoittelivat tuolloin toinen toistaan näyttävämmillä raatihuoneilla ja kaupungintaloilla, ja Jung katsoi telakkayhtiön käytössä olleen tontin tarjoavan Helsingille tilaisuuden vastata haasteeseen. Näkymäkuvissa nykyisen Olympiaterminaalin tienoilla kohosi uljaalla tornilla varustettu raatihuone, joka hallitsi mahtavalta terassiltaan näkymiä Eteläsataman yli.
Jungin usean vuoden ajan kehittelemä suunnitelma jäi kuitenkin pilvilinnaksi, kuten on käynyt monelle kunnianhimoiselle rakennushankkeelle Eteläsataman ympäristössä. Arkkitehtipolvet toisensa jälkeen ovat kokeilleet onneaan, miten sovittaa yhteen J. A. Ehrenströmin ja C. L. Engelin 1800-luvun alussa luoma klassistinen kaupunkimaisema, oman kädenjäljen jättäminen siihen sekä sataman arkinen toiminta autolauttoineen, tavarajunineen ja rekkoineen.
Eteläsataman kehittämisvaiheet 2000-luvulla eivät anna kovin mairittelevaa kuvaa Helsingin kaupunkisuunnittelukoneiston kyvystä ratkoa tällaista ongelmavyyhtiä. Rantavyöhykettä on yritetty avata kaupunkilaisten käyttöön vuoroin yksittäisten rakennushankkeiden, kuten Armi-keskuksen, ”ristihotellin” ja Guggenheimin taidemuseon avulla, vuoroin etsimällä kokonaisvisiota konsulttitöiden tai ideakilpailujen kautta. Kun mikään lähestymistavoista ei ole tuottanut tulosta, on kaupunki antanut arvokkaimpien rantojensa kansoittua sekalaisista väliaikaisrakennelmista. Mukaan mahtuu onnistuneitakin suorituksia, kuten Verstas Arkkitehtien biennaalipaviljonki, mutta kansallismaisema ansaitsisi vähitellen jo kestävämpiä ratkaisuja.
Kansallismaisema ansaitsisi vähitellen jo kestävämpiä ratkaisuja.
Sataman länsireunalle tällaista pysyvämpää ratkaisua etsittiin muutama vuosi sitten sijoittajavetoisella laatu- ja konseptikilpailulla, jonka voittajaehdotuksen pohjalta suunnittelua on sittemmin jatkettu. Haastattelimme tähän numeroon alueen suunnittelijoita ja kysyimme viiden asiantuntijan näkemyksiä sen kehittämisestä. Maltillisen korkuisista, vähähiilisiksi todistetuista ja arkkitehtuuriltaan korkeatasoisista liikekortteleista on vaikea löytää kovin paljoa moitittavaa, mutta kuten moni kommentaattorimme toteaa, on valitun toteutustavan myötä hukattu mahdollisuus rakentaa rantavyöhykkeelle jotain sykähdyttävämpää kuin rivistö toimistotaloja ja hotelleja.
Makasiinirannan onnistuminen nojaakin pitkälti siihen, että liikekortteleiden molemmin puolin tulee vetovoimaisia julkisia rakennuksia: pohjoispuolelle uusi arkkitehtuuri- ja designmuseo ja eteläpuolelle, Olympiaterminaalin ja Satamatalon tiloihin, Helsingin taidemuseo Ham tai vastaava instituutio. Esittelemme lehdessä arkkitehtuuri- ja designmuseon kilpailun toiseen vaiheeseen valitut ehdotukset asiantuntijoiden kommentoimina. Siinä missä kymmenen vuoden takaisessa Guggenheim-kilpailussa menestyivät vielä Jungin ihanteita seuraavat ”kruunaavat monumentaalitalot”, ohjaa ajan henki nyt prosessia – taloudellisten reunaehtojen ohella – huomattavasti hillitympää lopputulosta kohti. Saatavilla oleva aineisto ei tarjoa mahdollisuutta analysoida, millaisiin museokonsepteihin ehdotukset perustuvat, mutta palaamme aiheeseen varmasti syksyllä, kun kilpailun voittaja on selvillä.
Samalla kun Makasiinirannan kehittämisestä on käyty kärkeviä väittelyitä, on vastarannalle noussut lähes vaivihkaa ensimmäinen huomattava lisäys Eteläsataman kaupunkimaisemaan kolmeen vuosikymmeneen: Katajanokan Laituriksi nimetty toimisto- ja hotellirakennus. Tässä numerossa esiteltävä puurakennus jatkaa Kauppatorin vaaleaa rakennusrintamaa taas yhden korttelin verran itään päin, peittäen taakseen punatiilisen satamamiljöön. Toinen esiteltävä projekti, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun uudisrakennus Kotkassa niveltyy yhteen lehdessä viime vuonna esitellyn Satama-areenan kanssa ja täydentää suurpiirteisellä otteella Kantasataman avointa maisematilaa. Tampereen Näsinsiltaa voi puolestaan pitää kotimaisena sovelluksena kansainvälisestä trendistä muokata käytöstä poistuneesta liikenneinfrasta viher- ja oleskelualueita kaupunkilaisten käyttöön.
Lehden muut artikkelit avaavat kaupunkimaiseman suunnittelua laajempiin suuntiin. Kirjoitukset käsittelevät niin kaupunkirakenteen tiivistämisen ja luontokadon hankalaa yhtälöä, kaupunkimetaboliaa, urbaaneja kesantoja, lapsiystävällisyyttä, julkisen taiteen uusia muotoja kuin poliittisten protestien läsnäoloa kaupunkitilassa. ↙