”Varmaotteinen ja paikkaan sopiva museo” ja ”riskeillä miinoitettu suunnitelma” – Asiantuntijat arvioivat arkkitehtuuri- ja designmuseokilpailun finalistit

Joulukuussa 2024 julkaistiin uuden arkkitehtuuri- ja designmuseon kansainvälisen arkkitehtuurikilpailun finalistit. Museo sijoittuu Helsingin Makasiinirantaan, jonka suunnitelmia on työstetty vuonna 2022 järjestetyn kilpailun pohjalta asemakaavaluonnokseksi. Kysyimme viideltä arkkitehdilta, miltä alueen suunnitelmat näyttävät.

1. Miten laatu- ja konseptikilpailun pohjalta suunnitellut rakennukset ja kaupunkitilat istuvat mielestäsi Eteläsataman rantamaisemaan? Onko valittu sijoittajavetoinen malli tässä tapauksessa oikea tapa kehittää kaupunkia?

2. Mikä on ensivaikutelmasi jatkoon päässeistä museosuunnitelmista? Voiko niiden pohjalta syntyä kiinnostavaa museorakennusta Eteläsatamaan?

Artikkelin kuvituksena on käytetty visualisointeja viidestä arkkitehtuuri- ja designmuseon suunnittelukilpailun finalistiehdotuksesta. Kilpailun ensimmäiseen vaiheeseen hyväksyttiin 624 ehdotusta, joista tuomaristo valitsi viisi jatkoon. Voittaja on tarkoitus julkistaa syyskuussa 2025.

Karin Krokfors

1. Makasiinirannan ja Olympiarannan alue on osa koko Euroopan kontekstissa merkittävää kansallismaisemaa ja Suomenlinnan maailmanperintökohteen suoja-aluetta. Aluetta tulisikin kehittää pitkäjänteisesti vuosisadoiksi eteenpäin sen ainutlaatuista kulttuuriympäristöä ja kaupunkilaisten etua vaalien.

Suunnitelmissa pääosa esitetystä kerrosalasta on varattu toimitiloille ja hotellille, jotka eivät ole luonteeltaan julkisia tiloja. Vaikka havainnekuvista välittyy nykypäivän lähtökohdista toteutettu laadukas arkkitehtuuri, suunnitellut toiminnot eivät takaa alueen monimuotoisuutta ja elävyyttä. Jos katutasoon sijoittuu lähinnä toimitiloja palvelevia toimintoja, kuten työpaikkaravintoloita, alue muodostuu iltaisin kuolleeksi. Paikka mahdollistaisi moninaiset kehityskulut ja vaiheittain rakentumisen. Nyt menetetään muun muassa mahdollisuus erilaisten kulttuurirakennusten paviljonkimaiseen sarjaan Lontoon Southbankin tapaan, josta on muodostunut elävä ja vetovoimainen kohtaamispaikka kaupunkilaisille.

Sijoittaja- ja rakennuttajavetoinen laatu- ja konseptikilpailu ei ollut paras tapa etsiä ideoita ja työkaluja näin merkittävän aluekokonaisuuden kehittämiseen. Arkkitehdit ovat olleet kilpailumuodon vuoksi sidoksissa rakennuttajien ja sijoittajien lyhyen tähtäimen tuottotavoitteisiin vapaamman ja pitkäjänteisemmän ideoinnin sijaan. Vertailukohdaksi voi ottaa esimerkiksi Kööpenhaminan, missä kaikki keskeiset kaavoitushankkeet pohjaavat avoimiin kansainvälisiin arkkitehtuurikilpailuihin. Helsingissä tasapainoinen suhde julkisen tahon ohjauksen ja yksityisten tahojen tuomien resurssien välillä on murtumassa, mikä on havaittavissa monissa keskeisissä hankkeissa.

2. Arkkitehtuuri- ja designmuseon kansainvälinen arkkitehtuurikilpailu on vielä kesken, ja toiseen vaiheeseen valittuja ehdotuksia kehitetään, joten niistä voi tehdä vain hyvin alustavia huomioita. Olemassa olevien rakennusten rintama muodostaa Helsingin kaupunkirakenteelle ikonisen ”julkisivun”, jonka edessä olevien rakennusten on luontevampaa olla paviljonkimaisia. Ehdotuksista neljä noudattaa tätä kaupunkirakenteen typologiaa, ja ne ovat siten lähtökohdiltaan paremmin paikkaan istuvia kuin viides jatkoon valittu, korkea museorakennusehdotus (”Moby”).

Museon sijainti on haastava, koska katutasolta toteutettuna huolto muodostuu melko näkyväksi, ja rakennukselle muodostuu helposti eriarvoiset julkisivut suhteessa ympäröivään kaupunkiin. Museon sijoittaminen lähemmäs Olympiaterminaalia olisi mahdollistanut huollon näkymättömissä kannen alla ja sinne ajon Ehrenströmintieltä. Toivottavasti ehdotuksia kehitetään toisessa vaiheessa myös siten, että niillä on avoin, näkyvä ja kutsuva luonne kaupunkimaisemassa.

KARIN KROKFORS toimii Aalto-yliopistossa kaupunkisuunnittelun professorina.

Matti Sanaksenaho

1. Makasiini- ja Olympiarannan suunnitelma istuu mielestäni hyvin Helsingin merelliseen kaupunkikuvaan. Suunnitelma muodostaa yhtenäisiä kortteleita, katuja, kujia ja pieniä aukioita, elementtejä, joista hyvä kaupunki syntyy. Pääosin lasilla verhoillut julkisivut hyödyntävät hyvin paikan poikkeuksellisen hienot näkymät. Runsas kasvillisuus ja kattoterassit lupaavat viihtyisää miljöötä. Ainoa varjopuoli on asuntojen poissaolo. Asuminen luo perustan kaupunkiin ja elävän ilmeen ympäristöön kaikkina vuorokaudenaikoina. En tiedä, onko sijoittajavetoinen malli oikea tapa kehittää kaupunkia, mutta ainakin tässä tapauksessa se näyttää johtavan kelpo lopputulokseen.

2. Ensivaikutelma kilpailun finalisteista on varovaisen myönteinen. Ehdotukset ovat maltillisia ja korkeuksiltaan kunnioittavat poikkeuksellisen arvokasta rakennuspaikkaa. Ympäröivä hieno kaupunki on johtanut ehdotusten varovaisuuteen ja osaltaan myös tavanomaisuuteen. Näyttää, että ehdolla on eri lailla laadittuja valkoisia laatikoita. Kilpailun tuloksena paikalle saataneen varmaotteinen ja paikkaan sopiva museo. Mitään ennennäkemätöntä, poikkeuksellista, ikonista merkkirakennusta ei finalistien joukosta synny, mutta toivon olevani väärässä.

MATTI SANAKSENAHO on nykyaikaisen arkkitehtuurin professori Oulun yliopistossa.

Henrik Ilvesmäki

1. Eteläsataman suunnitelmassa näkyvät ympäristön ja sijoittajavetoisen lähtökohdan reunaehdot. Rakennukset muodostavat mereltä katsottuna yhtenäisen, kerrostuneen jalustan Tähtitorninmäelle. Kuusikulmaisten pohjamuotojen ansiosta rakennusten lomitse ei näe mereltä, ja kokonaisuus näyttää todellista syvemmältä. Pohjamuodot ohjaavat jalankulkijat rakennusten välisille aukioille yhdistäen rantapromenadin rakennusten takana olevaan katutilaan. Suunnittelu on ansiokasta, ja laadukkaaseen vaikutelmaan pyritään myös käsittelemättömiltä näyttävillä julkisivumateriaaleilla — materiaalifundamentalismilla. Suunnittelun lähtökohdat ja toteutus ovat tästä huolimatta reaktiivisia. Koska sijoittajavetoisia projekteja hallitsevat määrälliset kannustimet ja motiivit, Suomen rajallisessa markkinassa arkkitehtuurista muodostuu insinööritoiminnan kaltaista ongelmanratkontaa: rakennusmassat ovat niin suuria kuin pohjamuoto sallii ja maksimoivat näin tontin tehokkuuden. Rakennustaiteen potentiaali ja laatuvetoisten projektien mahdollisuudet taloudellisina valtteina jäävät käyttämättä. Tästä ei kuitenkaan voida syyttää suunnittelijoita yksittäisissä projekteissa, sillä tilanteen muuttamiseksi tulisi kehittää joko rakennusalan systemaattisia kannustinrakenteita tai markkinoita.

2. Uuden arkkitehtuuri- ja designmuseon ehdotuksissa ja finalisteissa näkyvät tehtävänannon rajoitteet, kuten tontin pieni koko. Vaatimusten myötä suunnitelmien rakennusmassat ovat muodostuneet samankaltaisiksi. Finalisteihin on valittu modernien museorakennusten arkkityyppejä, ja valintoja perustellaan niiden sopeutumisella ympäröivään kaupunkirakenteeseen. Pelkäksi museoksi koodatut tilat näyttäytyvät kliseisinä monien nykyaikaisten kuratointiratkaisujen rinnalla. Finalistien toivoisi kehittyvän arkkityyppejään pidemmälle, jotta museo perustelee olemassaolonsa. Helsinkiin tulisi projektin myötä syntyä Suomen mittapuulla uudenlaisia museo-elämyksiä mahdollistava rakennus.

HENRIK ILVESMÄKI on valmistunut arkkitehdiksi Aalto-yliopistosta ja suorittanut arkkitehtuurin ja muotoiluajattelun maisterintutkinnot Harvardin yliopistossa. Tällä hetkellä hän vetää arkkitehti- ja konsulttitoimisto Studio Ilvesmäkeä.

Anni Vartola

1. Uutta, elinvoimaista ja sosiaalisesti kestävää kaupunkiympäristöä luodaan vain, mikäli kaupunkirakennustaiteellisen näkemyksen, poliittisen pitkäjänteisyyden ja sijoittajien investointihalukkuuden kolme voimavektoria ovat tasapainossa. Uusi rantapromenadi, uudisrakennusten lomaan syntyvien katutilojen moninaisuus ja Helsingin merellistä suurmaisemaa kunnioittava esteettinen maltti uudisrakennusten muotokielen periaateohjauksessa lupaavat hyvää.

Tulostavoitteelliselle kiinteistöliiketoiminnalle on kuitenkin annettu liikaa liekaa, sillä ranta on kaavoitettu niin tukkoon kuin on kehdattu: edes uusi arkkitehtuuri- ja design-museo ei ole saanut ympärilleen merkittävän kulttuurirakennuksen arvoa korostavaa tyhjää tilaa. Lisäksi selkärangaton poliittinen ohjaus on antanut miinoittaa suunnitelman täyteen riskejä. Kuinka suhdannekestävää on hotelli-toimistokortteleiden viihtyisyys ja elävyys, vaikka niitä reunustaisi peräti kaksi museota? Millaisilla toimijoilla on taloudellisia edellytyksiä sijoittua väistämättä Helsingin kalleimmiksi hinnoiteltuihin liiketiloihin? Mitä kerrannaisvaikutuksia syntyy kaupunkielämälle Esplanadilla, Aleksanterinkadulla tai Senaatintorilla, tai toimitilojen haluttavuuteen muualla kantakaupungissa? Minkälaista elämäntapaa Helsingin uudella catwalkilla tullaan esittelemään ja kenelle? Asemakaavaluonnosta voi pitää onnistuneena vain, jos se pystyy uskottavasti ottamaan kantaa myös yhteisen julkisen tilan tarkoitusta ja merkitystä määritteleviin kysymyksiin.

2. Kun miettii sitä valtavaa työmäärää, jota uuden museon hankesuunnittelu, lähes satasivuisen kilpailuohjelman valmistelu ja viiden finalistin seulominen 624 ehdokkaan joukosta on vaatinut, julkaistujen ehdotusten tutkiminen aiheuttaa ankaraa myötähäpeää. Missä vaiheessa arkkitehtisuunnittelun julkikuvan annettiin lipsahtaa rakennusmuotinäytökseksi? Milloin arkkitehtonisten ratkaisujen kuvailu muuttui hämyisän tekotaiteellisten inspiraatiokuvien keräilyksi ja itsestään selvien latteuksien hölynpölyksi? Koska formalismi lakkasi olemasta kirosana? Kaikki viisi trendikästä finalistia visioivat, kuinka hienot, puhuttelevat ja näyttävät kuoret ne aikovat antaa mahtavalle museohankkeelle. Yhdenkään ehdotuksen julkinen aineisto ei kuitenkaan anna ensimmäistäkään osviittaa siitä, onko ehdotuksilla mitään uutta annettavaa kiihkeässä murrosvaiheessa olevalle museoarkkitehtuurille ja miten ehdotusten arkkitehtuuri aikoo käytännössä konkretisoida kulttuuri-instituution, joka on dynaaminen, kutsuva ja kaikille avoin ja joka vaalii ja jatkaa kertomusta maamme muotoilu- ja arkkitehtuuriperinnöstä ennennäkemättömän innovatiivisilla ja monimerkityksellisillä tavoilla. Uhkeita monumentteja jok’ikinen, mutta tyhjää täynnä.

ANNI VARTOLA toimii yliopistonlehtorina Aalto-yliopistossa.

Leonard Ma

1. Sijoittajavetoinen kaupunkikehittämisen malli on tietenkin hyvin ainutlaatuinen Helsingissä, ja sitä on käytetty vain poikkeuksellisten hankkeiden yhteydessä. Menestyksen tai epäonnistumisen määrittävät lopulta yksityiskohdat, mutta näiden hankkeiden koko ja näkyvyys tarkoittavat, että ne ovat usein liian suuria epäonnistumaan. Sekä Suomesta että ulkomailta löytyy monia esimerkkejä, joissa sijoittajat ovat keränneet voitot vain hylätäkseen hankkeet ensimmäisten ongelmien ilmetessä. Silti vaihtoehtoja on vähän, sillä hallituksilla ei juuri ole halua velanottoon ja vielä vähemmän halua korottaa veroprosenttia suurten kehityshankkeiden rahoittamiseksi. Tällaisen kaupunkikehittämisen mallin tyydyttävä toteutus edellyttäisi vivahteikkuutta ja poliittista päätöksentekoa myös kaupunkisuunnittelun ylittävillä tasoilla. Makasiiniranta-kilpailun ehdotuksissa oli kuitenkin arvostettavaa monimuotoisuutta, joka tuntui lähes siltä, että kilpailevat tiimit olivat yhteisymmärryksessä halunneet omaksua keskenään erilaiset lähestymistavat. Tuomaristolle oli selvästi olennaista säilyttää näkymäakselit, rakennusten välinen tila oli ensisijaisen tärkeää, ja uuden täytyi olla alisteinen olemassa olevalle ympäristölle, vaikka näin syntyneet timantinmuotoiset korttelit tuntuvatkin lopulta hieman kömpelöiltä.

2. Ehdotusten julkinen esittely ja kommentointi verkossa tarkoittaa, että kilpailuilla on yhä enemmän valtaa, mikä tuntuu lähes demokraattiselta. Kun voittajat julistetaan, se on kuin vaalitulos, jossa oma suosikki ei koskaan voita. On tärkeää muistaa, että tällaiset valintaprosessit ovat väistämättä subjektiivisia. Ne eivät kanna lainsäädäntömenettelyn tai vastuullisuuden taakkaa – ne ovat yhtä lailla maalaisjärjen kuin tuomariston oletusten ja ennakkoluulojen tuote. Jatkoon valittujen kilpailutöiden osalta kaupunkirakenteeseen liittyminen ja yhtenäisyys näyttävät edelleen olleen keskeisiä kriteerejä. Viime vuosisadan arkkitehtuurin kehitykseen merkittävästi vaikuttaneen maan tulevalle arkkitehtuuri- ja designmuseolle tämä on urbaanin lopullinen voitto arkkitehtuurista. Sitä, onko museolle olemassa jokin suurempi visio, ei voi hahmottaa näkemättä koko suunnitelmia, mutta huolestuttavaa on, että julkinen keskustelu keskittyy nyt vain siihen, onko jokin muoto sopivampi kuin toinen. Parhaimmillaankin tämän voi toivoa herättävän vain välinpitämättömyyttä. ↙

LEONARD MA on Helsingissä asuva kanadalainen arkkitehti. Hän kirjoittaa parhaillaan tekstiä Arkkitehtuuri- ja designmuseosta Nordic Review of Architecture -lehteen.

Arkkitehtuuri- ja designmuseon suunnittelukilpailun viiteen finalistiehdotukseen voi tutustua tarkemmin Helsingin kaupungin Kerro kantasi -palvelussa.