IlmoitusAdvert
Julkaistu lehdessä 4/2024 - Väri
Väritutkimuksen lyhyt oppimäärä
Värisuunnittelusta on runsaasti tutkimustietoa, mutta se on kantautunut vain heikosti Suomeen. Väritutkija Saara Pyykkö avaa, mitä arkkitehdin kannattaisi tietää väristä.
Edellisessä Arkkitehti-lehden värinumerossa 3/2010 tunnusteltiin varovasti uutta värien tulemista nykyarkkitehtuuriin, tarkasteltiin arkkitehtuurin värikerrostumia ja kirjoitettiin väriteorioista. Taiteilija ja väritutkija Harald Arnkil haastoi lukijaa taiteilija ja kirjailija David Bachelorin käsitteen väripelko (chromofobia) kautta: miksi suomalaiset arkkitehdit pelkäävät värejä? Berliinistä käsin toimivat arkkitehdit Matthias Sauerbruch ja Louisa Hutton esitettiin tuon ajan tunnetuimpina ”väriarkkitehteina”. He aloittivat suuntauksen, jossa julkisivujen värisommitelma koostui erivärisistä pikselimäisistä rakennuslevyistä. Numerossa peilattiin myös kuvataiteen roolia värin tuojana arkkitehtuuriin. Suomessa onkin pitkä perinne arkkitehtien ja taiteilijoiden yhteistyöstä.
Värisuunnittelun tutkimuksen näkökulmasta mielenkiintoista oli se, että miten päätoimittaja Jorma Mukala muotoili tämän värin uuden tulemisen suomalaisessa arkkitehtuurissa. ”Henkisessä ilmastossamme viihtyvä minimalistinen harmaus ja mustavalkoisuus sekä toisaalta aitojen materiaalien käyttö ovat saaneet rinnalleen kirkkaita värejä suosivan suuntauksen. Mistä värikkäät talot kertovat?”
Suunnitteluntutkimuksen näkökulmasta tämän voisi tulkita siten, että Suomessa oli vain neljä vaihtoehtoista tapaa suhtautua väriin ja arkkitehtuuriin: musta-valko-harmaa-skaala, aitojen materiaalien käyttö, kirkkaat värit tai se, että kuvataide tuo värin arkkitehtuuriin. Toinen kiinnostava näkökulma oli itse toiminnan kuvaaminen: ”värin käyttämisellä” tarkoitettiin runsasta hyvin intensiivisten eli kylläisten sävyjen käyttöä.
Kuitenkin muissa Pohjoismaissa ja kansainvälisessä vuonna 1967 perustetussa väritutkimusorganisaatiossa AIC:ssä (International Colour Association) on tehty pitkään arkkitehtuurin väriin liittyvää tutkimusta. Myös AIC:n ympäristöjen värisuunnitteluun keskittyvä alajaosto Environmental Colour Design täytti hiljan 40 vuotta. On myös merkittävää, että Ruotsissa ja Norjassa standardina käytössä oleva ja Suomessakin paljon käytetty NCS-värijärjestelmä perustuu Ewald Heringin jo vuonna 1874 julkaisemaan väriteoriaan sekä myöhempään ruotsalaisten tutkijoiden havaintotutkimukseen.
Arkkitehtuurin värisuunnittelua on usein luonnehdittu yhdeksi vaikeimmista suunnittelun osa-alueista. Syy on se, että siinä on kyse rakennuksen väreistä ja materiaaleista sekä siitä, miten ne tullaan eri tilanteissa havaitsemaan ja kokemaan. Vaikka värisuunnitelman tuloksena olisi luettelo väreistä ja materiaaleista, kyse ei ole värityssuunnitelmasta tai värittämisestä.
Arkkitehtuurin väritutkimusta voitaisiin hyödyntää suunnittelussa nykyistä paremmin. Suunnitteluidean välittämiseksi tulisi myös käyttää yksiselitteisiä käsitteitä.
Mistä puhumme, kun puhumme väristä?
Suomen kielessä sanalla väri tarkoitetaan montaa asiaa. Vaikka puhekielessä puhumme jonkin värisestä kohteesta, niin ilmiöllä väri on kolme mitattavaa ominaisuutta: sävy, tummuus tai vaaleus ja kylläisyys eli kromaattisuus. Lisäksi saatamme kuvailla värin lämpötilaa eli puhua kylmistä tai lämpimistä väreistä. Värin lämpötila on kuitenkin subjektiivinen kokemus. Esimerkiksi ihmiset saattavat kokea eri siniset kylminä ja lämpiminä. Sen sijaan valon laatua kuvattaessa sininen valo koetaan kylmänä ja keltainen lämpimänä.
Puhekielessä voimme käyttää sanaa väri, kun puhummekin pigmenteistä, väriaineista tai jonkin materiaalin, kuten tiilen, väriskaalasta. Saatamme määritellä värin luonnetta myös pintavärien sekoittamisen kautta, kuten murretut ja taitetut värit. Värejä suunnitellessa puhumme erilaisista väririnnastuksista ja -sommitelmista sekä kulttuurisista konteksteista.
Värisuunnitteluun liittyy kolme yleistä mutta moniselitteisyydessään ongelmallista käsitettä: kirkas, värikäs ja kontrasti. Kirkkaalla värillä tarkoitetaan kylläistä, joskus jopa neonsävyistä väriä tai kylläistä pää- tai väliväriä. Kirkas on kuitenkin valon käsite ja kuvaa heijastuvan tai säteilevän valon määrää. Sanalla värikäs voidaan puolestaan tarkoittaa värisuunnittelun näkökulmasta kolmea eri visuaalista tavoitetta. Kaupunkikuvallisena tavoitteena se voi tarkoittaa jotain muuta sävyä kuin mustaa, harmaata, valkoista ja ruskeaa tai useita erilaisia sävyjä tai useita erilaisia sekä kylläisiä sävyjä.
Suunnittelun ammattikielessä yleinen käsite on kontrasti, kontrastinen tai kontrastoida. Sillä voidaan tarkoittaa vain väriin liittyviä kontrasteja ja rinnastuksia, kuten määrä-, sävy-, pinta-ala- tai kylläisyysrinnastusta, mutta sillä voidaan tarkoittaa myös arkkitehtuurin julkisivusommitelmiin liittyviä kontrasteja. Laajin suomenkielinen värin käsitteiden sanasto löytyy Harald Arnkilin kirjan Värit havaintojen maailmassa (2008/2021) liitteestä.
Mitä on arkkitehtuurin värisuunnittelu?
Värisuunnittelulla on erilaisia mittakaavoja. Rakennuksen värisuunnittelulla (architectural colour design) tarkoitetaan rakennuksen sisä- ja/tai ulkotilan tai julkisivuvärien suunnittelua. Rakennetun ympäristön värisuunnittelu (environmental colour design) tarkoittaa yhtä rakennusta laajempaa korttelin, julkisivujen, maisema-arkkitehtuurin värisuunnittelua tai valaistuksen suunnittelua.
Kaupunkisuunnitteluun liittyvä värisuunnittelu eroaa edellisistä, koska silloin harvemmin suunnitellaan rakennusten lopullisia värejä tai materiaaleja. Tällöin värejä suunnitellaan ja ohjataan abstraktimmilla käsitteillä, kuten kaupunkikuvan, arkkitehtuurin, identiteetin ja tunnelman avulla.
Värisuunnittelu tarkoittaa myös hyvin eri asioita nykyarkkitehtuurin ja vanhemman arvorakennuksen kohdalla. Kyse on eri aikojen arkkitehtuurin materiaaleista ja pintakäsittelyn tekniikoista, mutta myös arkkitehtuurin historian ja kulttuurin merkityksistä, värisuunnittelun lähtötiedoista, menetelmistä ja niiden tulkinnasta. Arvorakennuksen värisuunnittelu vaatii esimerkiksi laajoja arkisto-, mikroskooppi- ja materiaalitutkimuksia.
Värihavainnosta värikokemukseen
Normaalin värinäön omaava ihminen havaitsee eri lähteiden mukaan 5–10 miljoonaa väriä. Jos hän ei tarvitse värejä arjessaan, on nimettyjen värien skaala pienempi ja nyanssit vähäisempiä. Myös kokijan koulutus, fysiologiset ominaisuudet ja aiemmat kokemukset väristä vaikuttavat havaintoon. Erilaiset väriin liittyvät näköpuutokset ovat myös yleisiä. Esimerkiksi 5–8 prosentilla miehistä on eriasteisia punaviherväripuutoksia. Myös havaitsijan ikä vaikuttaa havaintoon. Ajan kuluessa mykiö degeneroituu ja maailma näyttää hieman keltaisemmalta kuin nuorena. Tosin tieto ja kokemus ympäristömme väristä korjaavat havaintoa.
Ruotsalainen väritutkija Ulf Klarén on määritellyt värikokemukselle kolme tasoa. Ensimmäinen on aistikokemus tietyn tilanteen väreistä, valosta, tilasta, väreistä, varjoista, kontrasteista ja niiden suhteesta (categorical perception). Toinen taso on se, miten olemme tottuneet tulkitsemaan edellä mainittua tietoa ja esimerkiksi niiden vaikutusta materiaaleihin (direct experience). Kolmas taso on epäsuora kokemus (indirect experience), johon vaikuttavat kulttuuriset merkitykset, historia, traditiot, tieteelliset teoriat, trendit, taiteet – eli koko kulttuurinen viitekehys ja tietotaito, joka henkilöllä on väristä ja arkkitehtuurista. Suomessa tähän kolmanteen tasoon voisi liittää käsitteen kaupunkikuva, jonka kautta suunnitellaan, sovitetaan ja ohjataan rakennetun ympäristömme värejä ja materiaaleja.
Rakennetun ympäristön värikokemus
Jokainen, joka on suunnitellut värejä, on kohdannut tilanteen, jossa lopullisen kohteen väri ei vastaa värimallia. Karin Fridell Anterin väitöskirja What colour is the red house? (2000) sai alkunsa tämän ilmiön selvittämisestä. Väitöskirjasta on julkaistu myös suomenkielinen käytännönläheinen opas Mikä talolle väriksi? (2004). Tutkimuksessaan Fridell Anter teki Uppsalassa 3 600 mittausta puisista ja rapatuista julkisivuista eri etäisyyksiltä. Hän määritteli kaksi käsitettä, nimellisvärin (nominal colour, egenfärg) ja havaitun värin. Nimellisväri tarkoittaa standardoidussa olosuhteissa mitattua väriä – esimerkiksi NCS-järjestelmän väri, 5400K, 1000 luxia. Havaittu väri on se väri, jollaisena havaitsemme kyseisen värin tietyssä tilanteessa.
Julkisivun väri pitäisi usein valita vähemmän kromaattisena, jotta kokemus vastaisi suunnittelijan intentiota.
Fridell Anterin tutkimus tuotti kolme selkeää tulosta, joiden sisäistämien helpottaisi arkkitehtuurin värisuunnittelua. Ensinnäkin hän kuvasi ne tekijät, jotka vaikuttavat havaitun värin kokemukseen. Ne ovat valaistus, katsomisetäisyys, havaintokulma, havainnoijan henkilökohtaiset ominaisuudet, kohteen koko ja muoto sekä kiiltoaste ja pintastruktuuri. Toiseksi hän kuvasi sävyjen muuttumisen logiikan NCS-värijärjestelmässä. Oranssi Y40R on kulminaatiopiste, josta sävy muuttuu vastapäivään kohti keltaista, vihreää tai sinistä. Sävystä Y40R myötäpäivään olevat sävyt muuttuvat kohti punaista tai sinistä. Toinen kulminaatiopiste on R70B:n ja R80B:n välissä. Eri värien sävyt ja eri tummuusasteet muuttuivat hieman eri tavoin, mutta värit havaittiin kauempaa useimmiten vaaleampina ja kromaattisempina. Kun tutkimustuloksia soveltaa suunnitteluun, julkisivun väri pitäisi usein valita vähemmän kromaattisena, jotta kokemus vastaisi suunnittelijan intentiota. Lisäksi pitää huomioida edellä mainittu logiikka sävyjen muuttumisessa. Kolmanneksi Fridell Anter määritteli viisi maiseman perusväriskaalaa: kevään vaalean vihreä, kesän vihreä, syksyn ruskea, lumettoman talven ruskea ja talven valkoinen. Vaikka maiseman värit eivät juurikaan vaikuttaneet värihavaintoon, ne kuvaavat vuodenaikojen vaihtelua eli rakennusten ympäristöä.
Rakennetussa ympäristössä väri on aina myös ajallinen, tilallinen ja liikkumisen myötä muuttuva kokemus. Siinä missä Fridell Anter keskittyi värihavainnon muutoksen ymmärtämiseen, olen omassa tutkimuksessani jatkanut asian tutkimista värikokemuksen ja -suunnittelun näkökulmasta.Värikävely-menetelmässä värin ja arkkitehtuurin ammattilaiset kävelevät asuinalueella ennalta suunniteltua reittiä ja keskustelevat kokemuksestaan ammattilaisen käsitteillä. Tärkeimmät värikokemukseen vaikuttavat tekijät ovat materiaalit, valo ja valaistus, näkymät alueelle, alueelta ja alueella, atmosfääri, identiteetti. Maisema, luonto ja maisema-arkkitehtuuri muodostavat yhden erottamattoman kokonaisuuden. Arkkitehtuurin väristä käytetyt käsitteet taas voi jakaa neljään osa-alueeseen, eli kaupunkisuunnittelun ja rakennuksen värisuunnittelun mittakaavojen sekä väritrendien ja arkkitehtuurin historiaan liittyviin käsitteisiin. Kaupunkisuunnittelun skaalassa värit voivat liittyä esimerkiksi rakeisuuteen, alueen väri-identiteettiin tai julkisen rakennuksen ja asuinrakennusten väreihin ja materiaaleihin. Rakennuksen värisuunnittelussa on taas kyse rakennuksen lopullisista väreistä, kuten kattojen, parvekkeiden tai detaljien väreistä tai julkisivujen (väri)sommittelusta.
Värisuunnittelun strategioita ja periaatteita
Espanjalainen arkkitehti, väritutkija ja professori Juan Serra Lluch on määritellyt kolme suunnittelustrategiaa eli menetelmää, metodia tai tiettyä keinoa, miten väri voi liittyä arkkitehtuuriin ja julkisivuihin. Ensimmäinen koskee kohteen suhdetta ympäristönsä väreihin. Tavoitteena voi olla sulauttaa, häivyttää ja sovittaa tai korostaa ja erottaa kohde ympäristöstään. Toiseksi värin avulla voidaan tukea rakennuksen käyttötarkoitusta, sommitelmaa tai orientaatiota kohteessa. Kolmannella strategialla tarkoitetaan värin ja värisuunnittelun liittyviä ja niiden mahdollistamia keinoja, kuten värin sävyä, rinnastuksia, rytmiä, sommitelmia, lämpötilaa sekä erilaisia (väri)viittauksia historiallisiin tai kulttuurisiin merkityksiin. Värisuunnittelulla onkin oma itseisarvonsa (intrinsic value), jota voidaan toteuttaa vain värin avulla. Näiden Serran strategioiden lisäksi Jorma Mukalan Arkkitehdin vuoden 2010 värinumerossa mainitsema ”aitojen materiaalien käyttö” edustaa yhtä värisuunnittelun strategiaa, materiaalipohjaista värisuunnittelua (material-based colour palette). Tällöin rakennusmateriaaleilla, kuten tiilellä ja puulla, on oma ”rehellinen” väriskaalansa, jota voidaan täydentää valkoisella, mustalla tai satunnaisesti jollain tehostevärillä.
Serran värisuunnittelun strategioita voi soveltaa myös kaupunkisuunnitteluun, vaikka siinä harvemmin määritellään rakennusten lopullisia värejä. Kaupunkisuunnittelija suunnittelee ja määrittelee väriin ja materiaaliin liittyviä periaatteita yhdessä konsulttien kanssa. Näitä ovat esimerkiksi uuden alueen värien ja materiaalien liittäminen ympäröiviin alueisiin ja aiempaan rakennuskantaan. Uusi alue voidaan jakaa osa-alueiksi, joilla on oma väriin pohjautuva identiteetti. Voidaan myös määritellä periaatteita siihen, miten väri ja materiaalit liittyvät rakennuksen massaan tai alimpien tai ylimpien kerrosten materiaaleihin.
2000-luvulla yleinen periaate on ollut esimerkiksi rakennuksen kahden ylemmän kerroksen erottaminen kooltaan pienemmäksi ja eri materiaalia olevaksi ”boksiksi” tai ”parasiitiiksi”. Toinen nykyasemakaavoituksen tyypillinen väriperiaate on monokromaattinen monoliitti. Tällöin tavoitteena on tehdä rakennuksesta yksivärinen ja yksiaineinen, usein tiilinen kappale. Yksi tapa on käyttää prosenttitaideperiaatteella toimivaa alueen taidestrategiaa, kuten Vantaan Kivistössä tai Tampereen Vuoreksessa. Tällöin lopullinen väritys suunnitellaan taiteilijan ja arkkitehdin yhteistyönä.
Edellisten lisäksi kaupunkisuunnittelija määrittelee rakennusten väreihin ja materiaaleihin liittyviä periaatteita koskien kortteleita, julkisivuja, porrashuoneita, sisäänkäyntejä, ikkunoita, ovia, parvekkeita tai katon väriä ja muotoa. Tällöin värien määrittely tapahtuu usein arkkitehtuurin ja sen materiaalien kautta (tumma tiili, vaalea rappaus), ei värien kautta.
Trendeinä akromaattisuus ja ylikromaattisuus
Vaikka sanaa trendi vierastetaan arkkitehtuurin aikakausista puhuttaessa, on se väriin liittyen perusteltua. Viimeisten noin 15 vuoden ajan olemme eläneet kahta värin käytön kannalta vastakkaista aikakautta, toisaalta akromaattista (väritöntä) ja toisaalta super- tai ylikromaattista (ylivärikästä) sekä polykromaattista (moniväristä) aikaa.
Arkkitehtuurin väri ei synny tyhjiössä, vaan sosiaalisen median ja nettilehtien kuvat, artikkelit, blogit ja postaukset ovat kiihdyttäneet eri vaikutteiden leviämistä. Italialaisen värisuunnittelijan ja -teoreetikon Clino Trini Castellin mukaan arkkitehtuurin, sisustuksen, muodin, autojen ja muotoilun värit ovat syklisiä. Tähtiarkkitehdit Rem Koolhaas ja Zaha Hadid ovat väittäneet, että tietokoneilla työskentely ja muu visuaalinen ympäristömme, TV ja elokuvat ovat muuttaneet myös arkkitehtuurin väriskaalaa intensiivisemmäksi, sekä kokemustamme jopa ylistimuloiduksi.
Paitsi että uudisrakennukset ovat harmaita, myös aiemmin ei-harmaat rakennukset muuttuvat harmaiksi tai valkoisiksi.
Norjassa väritutkijat, sisustusarkkitehti ja apulaisprofessori Kine Angelo ja professori Alex Brooker, ovat myös tutkineet näitä vastakkaisia ilmiöitä, eli rakennuskannan muuttumista sekä ylikromaattiseksi että harmaaksi. Paitsi että uudisrakennukset ovat harmaita, myös aiemmin ei-harmaat rakennukset muuttuvat harmaiksi tai valkoisiksi. Syitä harmauteen on useita. Rakennuttajien merkitys on suuri. He toivovat nopeita aikatauluja ja taloudellisia voittoja. Tällöin kuluttajille tarjotaan neutraaleja sävyjä, jotka eivät ärsytä ja ovat siten myyviä. Tutkimuksen mukaan norjalaiset arkkitehdit ovat lisäksi jumiutuneet skandinaaviseen modernismin ihanteeseen. Rakennusmaaliteollisuus pyrki voittoihin rajatulla värivalikoimalla. Harmaa, valkoinen ja musta ovat hyvin markkinoituja, ja ovat siten muodostuneet suosituimmiksi. Sisustuksen viime vuosien greige (grey+beige) trendi on jatkanut tätä ilmiötä.
Rakennusmateriaalit ovat kustannussyistä usein arkkitehdin käytössä oleva paletti. Tämä näkyy hyvin sinä, että 2000-luvun molemmissa ilmiöissä ikkunanpuitteet ovat usein harmaita (RR-värikartan RR22 ja RR23). Sävyvalikoiman laajentamiseksi arkkitehdit voisivat tehdä laajemmin myös väriin liittyvää yhteistyötä rakennusteollisuuden kanssa.
Nyt nämä kaksi vastakkaista sykliä ovat täyttymässä. On hiljaisia signaaleja, että jotain muuta on tulossa. Esimerkiksi sisustuksissa ja muotoilussa on näkynyt jo jonkin aikaa postmoderneja pastellisia värejä ja pehmeää muotokieltä.
Värisuunnittelun mahdollisuuksia
Useat aikamme haasteet ja rakentamisen tapojen muutokset liittyvät myös väriin ja värisuunnitteluun. Tummat tiilirakennukset lisäävät kaupunkisaarekeilmiötä: tiiviillä kaupunkialueilla tummat rakennukset keräävät kesällä lämpöä itseensä, sisätilat lämpenevät ja aiheuttavat siten terveyshaittoja. Uudet rakennuslevyt ja rappaustekniikat ovat mahdollistaneet hyvin kylläiset värit. Kuitenkin jo muutamassa vuodessa julkisivut haalenevat UV-säteilyn ja kosteuden vaikutuksesta. Ekologisen kestämättömyyden lisäksi kyse on myös esteettisestä kestämättömyydestä, jos värivalinta johtaa kestämättömän julkisivumateriaalin käyttöön. Tiilijulkisivuja onkin perusteltu huoltovapaudella ja kestävyydellä.
Rakennusmateriaalien kierrätys tuottaa lisääntyvissä määrin uudenlaista estetiikkaa, joka edellyttäisi myös materiaalien väritutkimusta. Esimerkiksi rakenteilla olevassa Jätkäsaaren kiertotalouskorttelissa Ark-House Arkkitehtien ja tiilivalmistaja Wienerbergerin yhteishankkeessa testataan tiiliä, joissa on käytetty raaka-aineena saniteettiposliinia. Aurinkopaneeleita on saatavissa myös muissa väreissä kuin mustina, esimerkiksi Espanjassa niitä käytetään kaupunkien keskustoissa kattotiilien värisinä.
Aivan uutta tekniikkaa ja estetiikkaa edustavat Noora Yaun ja Konrad Klockarsin tutkimukset selluloosapohjaisista rakenneväreistä ja niiden soveltamisesta muotoilussa. Rakennevärit eivät sisällä muoveja eikä pigmenttejä, vaan lukuisat katselukulman mukaan muuttuvat sävyt syntyvät materiaalin rakenteesta kuin perhosen siiven värit.
Tällä hetkellä julkisia rakennuksia rakennetaan yhä enemmän puusta. Kuitenkin väri on alihyödynnetty puurakentamisen suunnittelukeino. Tämä käy ilmi, jos vertaa ruotsalaista ja suomalaista uutta puurakentamista: Ruotsissa on käytetty värejä sisätilojen tunnelman luomisessa, mutta Suomessa suunnittelutavoitteena on ollut ”puunvärinen” tila. Lattia, seinät ja sisäkatto ovat usein vaaleaa puuta. Jos lattia on laminaattia, on sekin jonkin puulajin värinen. Tällöin muut värit tulevat kalustuksesta tai taiteesta. Kuitenkin värisuunnittelun avulla voitaisiin luoda merkityksellisiä paikkoja kouluihin ja päiväkoteihin ja helpottaa orientaatiota niissä. Ikäihmisten rakennuksissa tulisi puolestaan käyttää lattian, seinien ja kattojen tummuuseroja tilan hahmottamiseksi. Värisuunnittelulla voidaan myös parantaa esimerkiksi terveydenhoidon työntekijöiden viihtyisyyttä ja jopa lyhentää potilaiden sairaalassaolojaksoja.
Kaikki on värillistä
1990-luvun laman aikaan Pikku-Huopalahden kaavoittaja Matti Visanti painotti värin merkitystä suunnittelun työkaluna, jolla saatiin aikaan variaatioita tiukoissa talousraameissa. Vaikka alueen väriskaala edusti oman aikansa arkkitehtuuria eikä osa sen ajan rakennusmateriaaleista ole kestänyt aikaa, on hänen viestinsä jälleen ajankohtainen. Värisuunnittelu ei juurikaan lisää kustannuksia, mutta sillä on suuri merkitys ihmisten hyvinvoinnille ja viihtymiselle.
Esimerkiksi Oslossa väriohjeistus on kaupungin arkkitehtuuripoliittisen ohjelman tärkein konkreettinen teko asukkaiden viihtyisyyden lisäämiseksi sekä kaupunginosien identiteetin luomiseksi ja säilyttämiseksi. Ohjeistus poikkeaa esimerkiksi Helsingin värikaavasta siinä, että sen lähtökohtana on kokemus rakennetun ympäristön väreistä, ei kaupunkikuva. Toiseksi se ei ole kaavoitukseen tai kaupungin rakennusjärjestykseen sidottu ohjaamisen muoto, vaan tarkoitettu oppaaksi asukkaille, taloyhtiöille, suunnittelijoille ja päättäjille.
Arkkitehtuurin värisuunnittelun opettamisella on pitkä historia. Vuonna 1923 Johannes Itten julkaisi Bauhausin opintosuunnitelmakaavion. Siinä väri oli yksi kuudesta perusosaamisalueesta saven, kiven, puun, lasin, metallin ja tekstiilin lisäksi. Toisin kuin muissa Pohjoismaissa, Suomessa ei anneta tällä hetkellä lainkaan arkkitehtuurin väriin tai siihen kiinteästi liittyvää valaistuksen korkeakoulutasoista opetusta. Yksi merkittävä syy nykytilanteeseen on se, että väri aiheena on ulkoistettu osaksi arkkitehtien taideopintoja.
Vuonna 1925 ensimmäisessä arkkitehtuurin värikonferenssissa Berliinissä Bruno Taut antoi esitelmässään seuraavan, edelleen ajankohtaisen suunnitteluohjeen:
”Kaikella maailmassa täytyy olla väri, mikä se sitten lieneekin. Luonnossa kaikki on värillistä, jopa pölyllä ja noella on oma harmautensa. Synkimmällä ja surumielisimmällä seudulla on jokin sille tyypillinen sävy. Kaikkialla, mihin valo yltää, on väriä. Ihmisen tehtävänä on antaa muoto ja näkemys, ja kun tämä on tehty, auringon säteet viimeistelevät luomuksen. Koska kaikki on värillistä, tulisi ihmisten luomien muotojen olla myös värillisiä.1
SAARA PYYKKÖ viimeistelee väitöskirjaansa uusien alueiden asemakaavatason värisuunnittelusta Aalto-yliopistossa. Hän on väritutkija, -suunnittelija ja -kouluttaja. Koulutukseltaan hän on maisema-arkkitehti, TaM ja taidemaalari.
1 Winfried Brenne: “Réhabiliter l’architecture colorée de Bruno Taut”, Architecture d’Aujourd’hui 334, 2001, 46-51.
LÄHTEITÄ
Kine Angelo & Alex Booker: ”S>C – Proposing a formula for Harmonic Urban Colour Composition”, Colour & Human Comfort, Proceedings of the International Colour Association (AIC) Conference 2018.
Alex Booker & Kine Angelo: ”Greying Norway: Influences and Drivers Examined Through a Discourse in the Popular Norwegian Press, Social Media, and Commercial Promotion”, Environmental Colour Design: Theory and Practice; Social Transformations (toim. V. M. Schindler & Y.A. Griber). Smolensk State University Press 2017.
José Luis Caivano: ”Research on Color in Architecture and Environmental Design: Brief History, Current Developments, and Possible Future”, Color Research and Application 31(4), 2006.
Clino Trini Castelli: ”Umbrella Diagram: 1981-2021, four decades of forecasts and CMF design”, Proceedings of the International Colour Association (AIC) Conference 2021.
Color research and application, Special Issue: Environmental Color Design 48(5), 2023.
Ulf Klarén: ”Physical Measurement and Human standars”. Kirjassa Colour and Light, Spatial Experience (toim. Karin Fridel Anter & Ulf Klarén). Routledge 2017.
Konstfackin Colour & Light – interdisciplinary spatial studies -tutkimusryhmän projektit.
Juan Serra Lluch: ”Three Color Strategies in Architectural Composition”, Color Research & Application 38(4), 2013.
Juan Serra Lluch: Color for Architects. Princeton Architectural Press 2019.
Saara Pyykkö: ”Conceptualizing the chromatic experience of environment: Two case studies using the Color Walk method”. Color Research & Application 48, 2023.
Saara Pyykkö: ”Oslon väriohjeistus on yhdistetty värisuunnittelun opas ja ohjekirja”. Rakennettu ympäristö 4/2023.
Saara Pyykkö: ”Uuden asuinalueen värisuunnittelu asemakaavassa. Väriohjeistuksen välineet ja värisuunnittelun periaatteet”, Yhdyskuntasuunnittelu 61(1), 2023.