Julkaistu lehdessä 4/2024 - Väri
Mitä Finlandia-ehdokkaat kertovat suomalaisen arkkitehtuurin tilasta?
Arkkitehtuurin Finlandia -palkintoa tavoittelee vuonna 2024 neljä uudisrakennusta ja yksi peruskorjaushanke. Niiden arkkitehtonisessa ilmaisussa voi erottaa kaksi päälinjaa.
Julkaistu 2.9.2024
Syyskuun 2. päivä julkistetut Arkkitehtuurin Finlandia -palkintoehdokkaat tarjoavat jälleen mahdollisuuden spekuloida, mitä listaus kertoo suomalaisen arkkitehtuurin tilasta ja tulevaisuudennäkymistä. Itse voittajan valitsee aina alan ulkopuolinen tuomari, tällä kertaa toimittaja Antti Kuronen, ja päätös kertoo ennen kaikkea hänen arvostuksistaan ja mieltymyksistään. Ammattilaisraatien laatimille ehdokaslistoille pitäisi sen sijaan seuloutua arkkitehtuurimme painavimmat kullanjyvät kultakin vuodelta.
Finlandia-palkinnon kymmenenvuotisen historian aikana ehdokkaina on ollut 47 kohdetta, muun muassa Helsingin yliopiston Kaisa-kirjasto (Anttinen Oiva 2012), saunaravintola Löyly (Avanto 2016), Helsingin keskustakirjasto Oodi (Ala 2018), Amos Rex -taidemuseo (JKMM 2018), Ylivieskan kirkko (K2S 2021) ja liuta muita merkkitöitä. Valintaprosessin arvaamattomuutta kuvaa, ettei mikään edellä mainituista onnistunut saamaan pääpalkintoa.
Tämänvuotisella ehdokaslistalla, jonka on laatinut Jenni Reuterin, Harri Hautajärven, Kirsi Korhosen ja Matti Sanaksenahon muodostama esiraati, on viisi kohdetta: neljä uudisrakennusta ja yksi peruskorjaushanke. Huomiota herättää ensinnäkin Pirkanmaan vahva panos – maakunta on saanut listalle peräti kolme ehdokasta. Mukana on nyt ensimmäinen tamperelainen kohde eli Tammelan stadion, Tampereen ja Kangasalan yhteinen koulukeskus Lamminrahkalla sekä Hyytiälän metsäaseman uudisrakennukset Juupajoella. Pääkaupunkiseutu, joka on yleensä hallinnut ehdokaslistoja, on tällä kertaa saanut tyytyä yhteen ehdokkuuteen eli Tapiolan kirkon peruskorjaukseen. Viimeinen ehdokkaista on Lastu-nimellä kulkeva Step-ammattiopiston uudisrakennus Järvenpäässä.
Vaikka rakentaminen on painottunut viime vuosina voimakkaasti kasvukeskuksiin, ehdokkaista ainoastaan Tammelan stadion sijoittuu tiiviiseen kaupunkiympäristöön eheyttäen kaupunginosan rikkonaista korttelirakennetta. Toista ääripäätä edustaa 1900-luvun alusta rakentunut Hyytiälän tutkimusasema idyllisessä maalaismaisemassa. Lastu puolestaan luo uuden, puhtaan valkean kerrostuman hieman sekavalle kampukselle, ja vasta kehityksessä alkumetreillä oleva Lamminrahkan kaupunginosa on saanut koulukeskuksesta ensimmäisen maamerkkinsä. Tapiolassa näkyvin merkki kirkon mittavasta korjauksesta on seurakuntatiloihin puhkaistu uusi sisäänkäynti.
Finlandia-palkinnon kymmenvuotisen historian aikana muutamat toimistot ovat onnistuneet keräämään ehdokkuuksia kerta toisensa perään, ja sama suuntaus jatkuu tänäkin vuonna. Pistetilastoa ylivoimaisesti johtava JKMM kerrytti etumatkaansa jälleen yhdellä ehdokkuudella, ja mukana on kaksi muutakin palkinnon jo kertaalleen voittanutta toimistoa: viime vuoden ykkönen AFKS sekä Oopeaa, jolle voitto tuli Puukuokka-kerrostalosta vuonna 2016. Verstaskin on ollut ehdokkaana pariin kertaan aiemmin. Onneksi mukana on myös yksi ensikertalainen eli Rudanko + Kankkunen, joka tässä seurassa saa edustaa nuorempaa sukupolvea.
Erityisesti kouluissa ja päiväkodeissa näkynyt massiivipuutrendi jatkuu tänäkin vuonna Hyytiälän metsäaseman ja Lastun muodossa. Molemmista löytyy CLT-tekniikalla luotuja vaikuttavia kokopuisia interiöörejä, mutta kun pääpalkinto meni viime vuonna pitkälti samoilla ansioilla Martta Wendelin -päiväkodille, alettaisiin puurakentamisessa vähitellen kaivata tuoreita avauksia. Tästäkin syystä on pakko ihmetellä, miksei listalle kelvannut AOR Arkkitehtien Tuusulaan suunnittelema lukio- ja kulttuuritalo Monio, jossa sinänsä tavanomaista lamellihirsitekniikkaa on sovellettu aivan uudessa mittakaavassa.
Entä sitten estetiikka – kertooko ehdokaslista jotain siitä, millaista arkkitehtuuria on lupa odottaa lähivuosina? Eipä juuri. Viime vuosien ehdokkaiden tavoin kaikki kohteet edustavat varmaotteista, modernismin perinteestä ammentavaa suunnittelua. Esimerkiksi värien käyttö perustuu kaikissa kohteissa pitkälti materiaalien ”rehellisiin” ominaisväreihin.
Arkkitehtonisessa ilmaisussa voi kuitenkin erottaa kaksi päälinjaa. Tammelan stadionissa ja Hyytiälän metsäasemassa korostuu tektonisuus tavalla, joka on harvinaista suomalaisessa arkkitehtuurissa. Stadion on näistä luonnollisesti näyttävämpi yli satametrisine ripustettuine katoksineen ja veistoksellisine betonipilareineen, kun taas metsäaseman arkkityyppisyys vie ajatukset Gottfried Semperin teorioihin arkkitehtuurin peruselementeistä – rakennuspalikoina ovat tässä tapauksessa korotettu perustaso, kokopuinen ulkokuori ja korkea vesikatto. Sommittelu perustuu molemmissa symmetriaan ja sen harkittuun rikkomiseen: stadionin jäntevää suurmuotoa murtavat sen yli kurkottavat asuintornit ja niiden epäsäännölliset ikkuna-aukot, ja metsäasemalla symmetriset rakennuskappaleet kiertyvät pihamaan ympäri.
Toista lähestymistapa edustavat Lastu ja Lamminrahkan koulukeskus. Molemmat koostuvat näennäisen sattumanvaraisesti lomittuvista rakennuskappaleista, joiden väliin jää monimuotoisia aulatiloja. Lastussa julkisivujen ja vesikaton valkoinen väri korostaa rakennuksen kappalemaisuutta ja erottaa sen naapureistaan, kun taas koulukeskuksen suurta rakennusmassaa on jaettu materiaalivaihdoksilla pienemmiksi osiksi.
Kirkkainta modernismia ehdokasjoukossa edustaa vuonna 1965 valmistunut Tapiolan kirkko, yksi modernin sakraaliarkkitehtuurimme merkkiteoksista. Modernismin klassikoiden korjauksilla on voitettu jo useita Finlandia-palkintoja, mutta tekeekö Aarno Ruusuvuoren askeettinen betoniarkkitehtuuri Kuroseen yhtä suuren vaikutuksen kuin Käärmetalon rytmikkyys, Olympiastadionin herooisuus tai Jyväskylän yliopistokirjaston valonkylläisyys tekivät edellisvuosien valitsijoihin? Se selviää lokakuun alussa, kun Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon tämänvuotinen voittaja julkistetaan. ↙
Kristo Vesikansa on Arkkitehti-lehden päätoimittaja.