Julkaistu lehdessä 5/2023 - Tuunaus
Turmiollinen tuunailu?
Arkinen tuunailu tuo esiin rakennusten piileviä potentiaaleja – mutta sillä saattaa olla myös päinvastaisia seurauksia ja pahimmillaan se voi jopa toimia tekosyynä rakennuksen purkamiselle.
Tuunailu on pienimuotoista ja aktiivista toimintaa, jolla korjataan tai muokataan esineitä, vaatteita, kulkuneuvoja ja myös rakennettua ympäristöä. Se mielletään usein kevyeksi ja harmittomaksi ruohonjuuritason puuhailuksi, jolla yksilö voi rajallisella vaivalla mutta ratkaisevasti parantaa arkiympäristöään niin kodin piirissä kuin julkisessa tilassa. Esimerkiksi rakennusten väliaikaiskäyttöjen aikana tuunaus auttaa tunnistamaan ympäristön arvoja tai paljastaa rakennuksen arkkitehtonisia erityispiirteitä ja käyttömahdollisuuksien monipuolisuuden.
Tuunaamiseen liittyy samankaltaista toimeliaisuutta kuin esimerkiksi rakennusten säännölliseen ylläpitoon, joka on ehdoton edellytys rakennuskannan säilymiselle. Parhaimmillaan tuunaaminen toteuttaa luovalla tavalla ylläpidon, korjaamisen ja kiertotalouden periaatteita. Tuunauksen marginaalista löytyy kuitenkin myös haitallisia muotoja.
Yli-innokkaat tuunaajat
Tuunaaminen saattaa hävittää rakennuksen arvoja ja ominaispiirteitä esimerkiksi silloin, kun ”rakennusarkeologiasta” innostunut tuunaaja purkaa rakennuksen historiallisia kerrostumia kerros kerrokselta niin, että jäljelle jäävät vain runkorakenteet. Tuunatessa asennetut uudet pintamateriaalit voivat vaurioittaa vanhempia rakenteita, jos rakenteen kosteuskäyttäytymistä ei ymmärretä. Esimerkiksi muovisideaineiset pintakäsittelyt, muraalit ja graffitit voivat aiheuttaa vaikeita kosteusrasituksia ja muodonmuutoksia tiili- ja hirsirakenteissa.
Toisinaan tuunatessa saatetaan poistaa vielä toimivia rakennusosia tai rakenteita. Päärakennuksen ikkunoiden uusiminen voi houkuttaa, jos vanhat ikkunat saadaan hyödynnettyä samalla tontilla esimerkiksi katoksen tai kasvihuoneen rakenteina. Tiilikatteen vaihtaminen voi inspiroida, jos vanhemmat tiilet voidaan hyödyntää puutarhassa tai pihatien täytteenä. Ulkoverhouksen vaihtamista saattaa edistää ajatus niiden jälleenkäytöstä terassissa tai vajassa. Näissä tapauksissa tuunausraaka-aineen tuottaminen toimii purkamisen lisäperusteena.
Tuunausta saatetaan käyttää myös myynninedistämisessä, jolloin muutoksella vastataan hetken ihanteisiin tai silkkaan uutuudenviehätykseen. Tällöin tuunaamisen asemesta puhutaan usein muodistamisesta, stailauksesta tai ilmeen päivittämisestä. Rintamamiestalon ilmettä saatetaan vanhentaa nikkarityylisillä räystäslaudoilla tai 1980-luvun tiilitalon ilmettä nuorentaa rappauksella. Muodistaessa voidaan vaihtaa väliovia tai kiintokaapistoja, kaataa kevyitä väliseiniä tai täydentää niitä uusilla oviaukoilla. Sisustuslehtien kestoteemoihin kuuluukin vanhojen asuntojen ”sokkeloisten pohjaratkaisujen” selkiyttäminen väliseiniä ja komeroita purkamalla. Tällaisissa tuunailuissa vaarana on rakennushistoriallisen arvojen menettäminen hetkellisten trendien varjolla.
Tuunailuissa vaarana on rakennushistoriallisen arvojen menettäminen hetkellisten trendien varjolla.
Tuunailu muuttaa mielikuvia
Kodin ulkopuolisen ympäristön tuunaaminen voi näyttäytyä myös poliittisena toimintana tai kansalaisaktivismina. Muutosta odottaessaan väliaikaisiin käyttöihin päätyneet rakennukset ovat eräs tuunauksen keskeisistä areenoista. Jos paikallisten tuunailijoiden ja päättäjien esteettiset ihanteet eivät kohtaa, tuunailu saatetaan sekoittaa vandalismiin ja se voi elävän kaupunkikulttuurin asemesta tuoda alueelle maineen ränsistyneenä ghettona. Jos tuunaamisen kansanomainen ulkoasu tulkitaan rappioksi, tuunaaminen voi heikentää kohteen säilyttämisen edellytyksiä.
Tuunausestetiikka saattaa siis toimia tekosyynä koko rakennuksen purkamiselle. Epämääräisenä näyttäytyvä tuunailu voi hitaan maineluisun lisäksi nousta rakennuksen purkamisen perusteeksi silloin, kun ihmisten oikeutta tuunata karnevalisoidaan purkutalotaidetapahtumissa. Purkutalotaiteessa keskeisessä roolissa on uuden, hetkelliseksi tarkoitetun galleriatilan lisäksi hyödyntää – ja edistää – purkutalon rosoisuutta. Rosoisuus tukee mielikuvaa väliaikaisuudesta ja rakennusta odottavasta vääjäämättömästä katoamisesta. Kun taide toteutetaan suoraan rakennuksen pinnoille, purkutalotaide myös edistää rakennuksen teknistä purkukuntoisuutta ja rappiota. Vastaavanlaista estetiikkaa ja sen välittämiä mielikuvia väliaikaisuudesta ei helposti hyväksyttäisi kaupunkikuvan pysyviksi aiheiksi.
Purkutaidetalohankkeisiin verrattavaa karnevalisointia ovat myös rakennusosien kierrätystempaukset, joissa rakennusosia jaetaan tai myydään vielä pystyssä olevasta rakennuksesta. Kierrätystempaukset sen enempää kuin purkutalotaidekaan eivät ole purkamisen syitä sinänsä, vaan purkupäätös on tehty jo aiemmin. Tempaukset kuitenkin näyttäytyvät eräänlaisena hyvittelynä purkamiselle, joka usein herättää myös vastustusta. Toisaalta kierrätystempaukset saattavat vahvistaa muuta paikallista rakennusperintöä tarjoamalla rakennusosia sinne, missä niitä tarvitaan.
Tuunausestetiikka saattaa toimia tekosyynä koko rakennuksen purkamiselle.
Tuunaaminen tarvitsee rajoja ja rakkautta
Hyödyllinen tuunaus lisää rakennuksen käytettävyyttä, ylläpitää rakennusta ja tuo esiin sen kulttuurisia arvoja. Turmiollinen tuunaus toimii sen sijaan näitä vastaan. Ongelma ei siis ole tuunaaminen itsessään, vaan osaamaton tuunaus tai tuunausestetiikkaan mahdollisesti liitettävät negatiiviset mielikuvat. Tuunaamisen ongelmat palautuvat työtapojen kirjavuuteen ja lopputulosten ulkomuotoon, ihmisten henkilökohtaisiin mieltymyksiin ja siihen, miten tulkitsemme rakennetun ympäristön olemuksesta sen käytettävyyttä, korjattavuutta ja säilymistä.
Tuunaaminen on korjaamiseen verrattavaa toimintaa, johon ryhtymistä tulisi edeltää olemassa olevan rakennuksen kulttuuristen ja teknisten ominaispiirteiden tunnistaminen. Tässä tarvitaan osaamista, ymmärrystä ja, kuten lapsen kasvatuksessa, myös rajoja ja rakkautta. Ominaispiirteiden ja reunaehtojen hahmottamisen jälkeen tuunaaminen toimii rakennettua ympäristöä vahvistavana ja rikastavana elementtinä, joka arkkitehdinkin kannattaa lisätä ammatilliseen työkalupakkiinsa. ↙
IIDA KALAKOSKI
Arkkitehti, tekniikan tohtori ja rakennusperinnön hoidon yliopisto-opettaja, joka on kiinnostunut olemassa olevan rakennuskannan arvoista ja merkityksistä.
RIINA SIRÉN
Arkkitehti ja rakennusrestauroija, joka on viime aikoina sukeltanut taiteen tutkimukseen.