Julkaistu lehdessä 3/2023 - Kortteli

Artikkeli

Kuinka suunnittella kortteleita, joissa ihmiset kohtaavat? Laskukaava kertoo, mitä suunnittelussa kannattaa huomioida

Martino De Rossi

Umpikorttelista on tullut viime vuosikymmeninä suomalaisen kaupunkisuunnittelun vallitseva korttelityyppi ja urbaanin elämän symboli. Se ei kuitenkaan sellaisenaan synnytä elämää ympärilleen. Potentiaali löytyy suunnitteluratkaisujen hienosäädöstä.

Rakennusten ja kortteleiden suunnitteluvaiheessa arkkitehdit ja kaavoittajat ottavat harvoin huomioon asukkaiden välisiä satunnaisia kohtaamisia, vaikka juuri ne ovat yksi kaupunkielämän perusaineksista. Digitalisaation myötä tällaisten kohtaamisten tarve korostuu entisestään, kun yhä suurempi osa arjen toiminnoista hoituu kotoa käsin, etätyöstä ruoan tilaamiseen kotiovelle verkkokaupasta.

Satunnaiset kohtaamiset ovat arvokkainta, mitä yhteisen sisäpihan ympärille ryhmittyneet rakennukset voivat asukkailleen tarjota. Nykypäivänä tällaisen rakenteen mahdollistaa useimmiten umpikortteli. Sen moniin etuihin kuuluvat turvallisuus, tuulensuoja sekä yksinäisyyden ja eriytymisen ehkäiseminen. Arkeologi Mark Grahame on tarkastellut muinaisen Pompeijin umpikortteleita, ja hänen näkemyksensä kaupunkirakenteen sosiaalisista vaikutuksista pätevät myös nykypäivänä: korttelipihan ympärille rakentuneissa asumuksissa asukkaat kokevat yhteenkuuluvuutta kotitalonsa muodostaman yhteisön kanssa ja tiedostavat vahvasti oman paikkansa siinä, kun taas vastaavaa ei ole yhtä selvästi havaittavissa taloissa, joissa ei ole sisäpihaa.¹ Korttelipihat tarjoavat lapsille turvallisia leikkipaikkoja ja edistävät näin ollen heidän emotionaalista ja kognitiivista kehitystään. Ne myös vähentävät eristäytyneisyyden tunnetta ja julkisten paikkojen pelkoa luomalla siirtymävyöhykkeitä julkisen ja yksityisen tilan välille. Ei liene epäilystä siitä, että arkkitehtuuri vaikuttaa merkittävästi ihmisten perustavanlaatuiseen tietoisuuteen toistensa läsnäolosta ja että asian tulisi olla tärkeä tekijä rakennus- ja kaupunkisuunnittelussa.² Tämä onkin suora kehotus arkkitehdeille.

Korttelipiha itsessään ei suinkaan takaa, että ihmiset kohtaavat toisiaan: jokaisella suunnitteluratkaisulla, kuten sisäänkäyntien sijoittelulla, voi olla ratkaiseva vaikutus yhteisöllisyyteen. Arkkitehdit ja kaupunkisuunnittelijat voivat siis tehdä asialle jotain jo aivan ensimmäisistä suunnitteluvaiheista lähtien esimerkiksi varmistamalla, että umpikorttelit suunnitellaan huolella. Korttelissa tapahtuvia kohtaamisia voi myös tarkastella erilaisilla laskentamenetelmillä.

Korttelipiha itsessään ei takaa, että ihmiset kohtaavat toisiaan.

Sopiiko umpikortteli pohjoismaiseen ilmastoon?

Pohjoismaissa umpikortteli nousi suosioon 1900-luvun alussa. Helsingin Vallilan uuteen asemakaavaan otettiin mallia Göteborgista Albert Lilienbergin Kungsladugårdin kaupunginosaan vuonna 1916 laatimasta asemakaavasta, jossa sosiaalista asuntotuotantoa oli sijoitettu suuriin, säännöllisen neliskulmaisiin umpikortteleihin.³ Samaan aikaan kookkaita umpikortteleita alkoi nousta myös Kööpenhaminaan, esimerkkinä Kay Fiskerin suunnittelema Hornbækhus (200 x 80 m) vuodelta 1923.

Helsingissä on pitkät perinteet korttelipihojen ympärille järjestäytyneestä asumisesta. Alussa sisäpihoja ympäröivine rakennuksineen syntyi spontaanisti. Ennen 1860-lukua Helsingin kaupunkikuva muodostui kadunvarsille rakennetuista puutalokortteleista, joissa käynti rakennuksiin oli kortteleiden sisälle jäävien pihojen kautta.⁴ Myöhemmin puutalojen takapihoille alettiin rakentaa kerrostaloja, ja lopulta myös kadunvarren puutalot purettiin asuinkerrostalojen tieltä. Pihojen koko säilyi rakentamisen myötä ennallaan tai pienentyi, mikä tarkoitti, että sisäpihoista tuli kolkkoja ja pimeitä, koska ne jäivät nyt paljon korkeampien rakennusten ympäröimiksi. 

Ongelmaa pyrittiin ratkomaan uusilla rakennusmääräyksillä. Vuonna 1875 säädettiin, että korttelipihan on oltava kooltaan vähintään 159 neliömetriä, ja vuonna 1895 tähän lisättiin edellytys, että rakennusten väliin tulisi jäädä riittävästi ilmavuutta ja valoa: rakennuskorkeuksia rajoitettiin, kunnes 1930-luvulla umpikorttelit käytännössä katosivat suunnitteluihanteiden muuttuessa. 

Nykyään Helsingin kaupunkisuunnittelussa on nähtävissä umpikorttelin paluu uusilla alueilla, kuten Kalasatamassa ja Jätkäsaaressa, johtuen todennäköisesti siitä, että umpikortteli on kaupunkiasumisen tiivein korttelityyppi. Näillä uusilla alueilla umpikortteli on kaavoitusta ohjaava perusyksikkö, joka luo tilaa kävelykaduille ja pienille kotoisille aukioille. 

Väittely umpikorttelin soveltuvuudesta pohjoismaisiin kaupunkeihin kiteytyy usein kysymykseen siitä, soveltuuko kyseinen korttelimuoto kylmään ilmastoon, jossa aurinko paistaa matalalta. Tähän voisi lisätä myös kulttuurisen näkökulman: ihmiset eivät välttämättä halua törmätä toisiinsa tai jutella sattumalta, ja yhteistä tilaa pidetään usein esteenä yksityisyydelle.

Ennen umpikortteleiden Pohjolan-valloitusta niissä asuttiin Keski- ja Etelä-Euroopassa satoja vuosia roomalaisten asutusten luontevana jatkumona – umpikortteli menestyi ilmasto-olosuhteiden mutta ennen kaikkea jakamisen kulttuurin ansiosta. Ainakin Italiassa tämä asuinkorttelityyppi on kuitenkin kadonnut lähes tyystin uusissa asutuskeskuksissa, joissa suositaan erillisrakennuksia omine pihoineen ilman yhteistiloja. Tuloksena on ristiriita, joka vesittää oikeastaan kaikki kliseiset mielikuvat keski- ja eteläeurooppalaisesta sosiaalisuudesta. 

1930-luvulla umpikorttelit käytännössä katosivat suunnitteluihanteiden muuttuessa. 

Umpikortteli ja satunnaiset kohtaamiset

Selvittääksemme, miten kaupunkien maaperää voidaan muokata hedelmälliseksi satunnaisille kohtaamisille, on helpointa tarkastella asiaa muutaman esimerkkitapauksen kautta. Kaksi tässä esitellyistä umpikortteleista on peräisin 1900-luvun alusta, ja kolmas on taidokkaasti suunniteltu uusi asuinkortteli Helsingin Sompasaaressa. Neljäs ja ainoa esimerkki Helsingin ulkopuolelta ei oikeastaan ole varsinainen umpikortteli, mutta se havainnollistaa silti uuden umpikorttelin suunnitteluun liittyviä nykyhaasteita. Uusien ja historiallisten esimerkkien vertailu paljastaa, ettei korttelityypin potentiaali piilekään itse muodossa.

Kone ja Silta, Helsinki

Kone ja Silta Oy:n kortteli Helsingin Vallilassa rakennettiin vuosina 1917–1929 yhtiön työläisten asuintaloksi. Kortteli on arkkitehtien Armas Lindgren ja Bertel Liljeqvist käsialaa, ja alkuperäisessä suunnitelmassa se oli umpikortteli, johon oli käynti neljän, symmetrisesti kullekin sivulle sijoitetun porttikäytävän kautta. Lopulta vain neljäsosa korttelista toteutettiin alkuperäissuunnitelman mukaisesti tilaajan tarpeiden muututtua sodan jälkeen. Loput korttelista rakentuivat Helsingin kaupungin tilaamana sosiaalisena asuntotuotantona, ja korttelin sisäisen logiikan muuttuessa kullekin sivulle tuli kaksi pientä porttikäytävää yhden suuren sijaan. Nykyään korttelissa on kuusi sisäpihalle johtavaa porttia sekä 25 porraskäytävää, joihin käynti on ainoastaan jalkapallokentän kokoiselta sisäpihalta. 

Nelikulma, Helsinki

Nelikulma on suuri umpikortteli niin ikään Vallilan kaupunginosassa. Sen suunnittelivat Jussi ja Toivo Paatela, ja se valmistui vuonna 1923. Nelikulmassa on 138 asuntoa yhteisen korttelipihan ympärillä. Kortteli on ensimmäinen Suomeen valmistunut suurpihakortteli. Korttelipihalle johtaa kaksi toisiaan vastapäätä sijaitsevaa porttikäytävää, jotka luovat kadulta näköyhteyden koko sisäpihan poikki. Kaikkiin porraskäytäviin on kulku ainoastaan sisäpihalta, joka näyttäytyy käytännöllisenä ja arkisena asumisen ympäristönä erinäisine toimintoineen. Korttelissa on nykyään myös kaksi yhteiskäyttösaunaa, pyykkitupa ja askarteluhuone, joihin on käynti suoraan sisäpihalta, sekä leikki- ja grillausalueet. Korkea käyttöaste parantaa piha-alueen turvallisuutta ja sosiaalista kontrollia verrattuna tilanteeseen, jossa porraskäytäviin olisi käynti suoraan kadulta. Kussakin asunnossa on ainakin yksi ikkuna sisäpihan suuntaan, mikä takaa jatkuvan näköyhteyden sisä- ja ulkotilojen välille.

Sompasaaren kortteli, Helsinki

Sompasaaren ensimmäinen umpikortteli valmistui vuonna 2021, ja sen suunnitteli Anttinen Oiva Arkkitehdit. Kortteli koostuu pysäköintikannelle rakennetuista, 4–5-kerroksisista rakennuksista. Sompasaaren umpikortteli on yksi nyky-Suomen hienoimmista korttelipihan ympärille suunnitelluista, tiiviistä kokonaisuuksista. Sisäpiha on valoisa ja mittasuhteiltaan intiimi. Sisäpihalle kuljetaan pienestä aukosta, joka sijaitsee korttelin yhdessä kulmassa. Vastakkaisella kulmalla sijaitsee ravintola, joka avautuu pienelle, korttelin sisäänvedetyn kulman muodostamalle aukiolle.

Kaikista seitsemästä porraskäytävästä on pääsy sisäpihalle. Tämä voisi tehdä pihasta otollisen ajanvietto- ja kohtaamispaikan, ellei asemakaava määräisi, että porraskäytäviin on oltava käynti myös kadulta. Kaiken kaikkiaan rappuihin pääsee siis kolmesta eri paikasta: kadulta, kannen alla sijaitsevasta pysäköintihallista sekä sisäpihalta. Tämä hajaannuttaa asukasliikennettä ja vähentää muualla kuin porraskäytävissä tapahtuvia kohtaamisia. Pienempänä, joskin helposti ratkaistavana ongelmana voisi mainita myös sen, ettei sisäpihaa ole suljettu portilla. Tämä häiritsee kotiympäristön avoimuuden tasapainoa, vieraiden jatkuva läpikulku kun herkästi rapauttaa kodin identiteettiä.⁵

Kuokkalan Kalon, Jyväskylä

Vielä rakenteilla oleva Kuokkalan Kalon on Asuntoreformi 2018 -kilpailun satoa – voittajatyön suunnitteli arkkitehtitoimisto Collaboratorio, jossa olen itsekin osakkaana. Kohde sisältää viisi rakennusta, jotka yhdessä muodostavat korttelipihan ja joissa on yhteensä 165 asuntoa. Mukana on eri asumismuotoja tuetusta asumisesta ja muistihäiriöisten palveluasumisesta tavallisiin omistusasuntoihin. Porraskäytäviin kuljetaan pääasiassa pihan puolelta, ja yhteistilat sijaitsevat pohjakerroksessa porraskäytävien yhteydessä. Kaikilla korttelin asukkailla on pääsy yhteistiloihin.

Kilpailuehdotukseen suunnittelimme korttelirakenteen, jossa kahta eri pihaa yhdistää eräänlainen loggia. Pääsyä pihoille rajoitettiin porteilla. Näin säilyi jalankulkuyhteys korttelin vastakkaisilla puolilla sijaitsevien kirkon ja aukion välillä. Jatkosuunnitteluvaiheessa erilliset sisäpihat yhdistettiin yhdeksi suureksi korttelipihaksi. 

Nykysuunnittelussa korttelipiha on monestakin syystä haastava ratkaisu. Ensinnäkin porraskäytävän tulee olla taloudellisesti tehokas: hissin täytyy palvella mahdollisimman monia huoneistoja, mikä johtaa pitkiin keskikäytäviin ja suuriin huoneistosyvyyksiin. Toiseksi ovat paloturvallisuusmääräykset: jos huoneisto avautuu ainoastaan pihan puolelle (niin kuin tapahtuu aina, kun huoneistoja sijoitetaan keskikäytävän molemmin puolin), pelastusajoneuvojen on päästävä sisäpihalle. Tästä johtuen sisäpiha ei voi olla joka sivulta umpinainen ja lisäksi pihasta tulee herkästi asfalttikenttä. Kolmas hankaluus johtuu kiinteistökehittämisestä ja sijoittajien tavanomaisesta toiveesta eli vaiheittaisesta rakentamisesta.

Kalon ei ole oikea umpikortteli, mutta rakennukset sijaitsevat hyvin lähellä toisiaan, mikä luo sisäpihamaista intiimiyttä ja miltei keskiaikaiselta tuntuvaa kapeiden kujien, aukioiden ja välitilojen tunnelmaa. Kilpailuehdotuksesta saakka vahvasti mukana säilynyt piirre on käynnin järjestäminen porraskäytäviin pääasiassa pihan puolelta, kuten Nelikulmassa sekä Kone ja Silta Oy:n korttelissakin, minkä tarkoituksena oli edistää kohtaamisia ja elävöittää piha-aluetta. Pihan alla ei ole pysäköintihallia, joten tilaa jää suurille puille ja istutuksille, ja piha on myös samassa tasossa ympäröivien katujen kanssa.

Satunnaisten kohtaamisten suunnitteleminen

Space syntax (suom. tilasyntaksi) on Bill Hillierin ja Julienne Hansonin kehittämä menetelmä, joka pyrkii tarkastelemaan fyysisen tilan ja sosiaalisen toiminnan suhdetta. Tutkija Sonit Bafna kuvailee, kuinka space syntaxin ”tavoitteena on kehittää strategioita, joilla asuttuja tilakokonaisuuksia (rakennukset, asutuskeskukset tai rakennuskompleksit) voidaan kuvailla siten, että niissä piilevä sosiaalinen logiikka saadaan näkyväksi.”⁶ Menetelmän avulla voimme myös analysoida tässä tekstissä esiteltyjä esimerkkikohteita.

Menetelmä auttaa kohtaamisten laskemisessa. Yksinkertaisen graafisen kaavion avulla voidaan määritellä, missä satunnaisia kohtaamisia mahdollisesti tapahtuisi. Kaavio osoittaa paikat, joiden kautta ihmiset kulkevat: alhaalta ylös luettaessa julkisimmasta tilasta eli kadulta (musta pallo) yksityisimpään eli asuntoon (valkoinen pallo kaavion ylälaidassa). Keskelle jää välitiloja, kuten meidän tapauksessamme korttelipiha (oranssi pallo).

Näin kuvattuna yksityisasunto sijaitsee syvällä tilakokonaisuuden perällä, kaukana rakennuksen sisäänkäynneistä ja ulkomaailmasta. Tämä näkyy siten, että kohtaamisia tapahtuu vain yhä pienemmän ihmisjoukon kesken, mikä puolestaan ruokkii tilojen eriytymistä, yksinäisyyttä ja alakuloisuutta. Hillerin ja Hansonin sanoin ”satunnaiset kohtaamiset ja ihmisten keskinäinen tietoisuus toisistaan saattavat olla joillain tai jopa kaikilla tasoilla ratkaiseva sosiaalisten järjestelmien liikkeelle paneva voima.”²

Kone ja Silta Oy:n korttelissa ja Nelikulmassa korttelipihan keskeinen rooli on hyvin selkeä. Myös Kalonissa yhteinen piha-alue on tärkeä asukasvirtojen kannalta. Sen sijaan Sompasaaren kaavio osoittaa, että maanalainen pysäköintihalli on hierarkiassa yhtä tärkeässä asemassa kuin korttelipiha.

Satunnaisia kohtaamisia ei sananmukaisesti voi suunnitella ennalta. Jotain on kuitenkin tehtävissä niiden edistämiseksi. Tätä varten olen kehittänyt space syntax -teoriasta inspiroituneena analysointityökalun erilaisia suunnitteluratkaisuja varten: CUE (Coefficient of Unplanned Encounter) on eräänlainen kohtaamiskerroin. CUE-kertoimen avulla voi laskea teoriassa, kuinka monta henkilöä saman portin kautta kulkee sisäpihalta kadulle yhden päivän aikana. Kerroin lasketaan seuraavan kaavan avulla: 

IN rakennuksen asukasmäärä (voidaan arvioida huoneistojen kokonaismäärän ja huonelukujen pohjalta)
ET kulkukertojen arvioitu keskiarvo eli kuinka monta kertaa kukin asukas poistuu kodistaan ja palaa sinne päivän aikana
EX yleiset sisäänkäynnit porraskäytäviin
EXC uloskäynnit porraskäytävistä yhteisille ulkoalueille tai sisäpihalle
G sisäänkäynnit kadulta yhteisille ulkoalueille tai sisäpihalle

Jos esimerkiksi oletetaan, että kukin asukas poistuu rakennuksesta tai saapuu sinne kahdesti päivässä kello 7:n ja 22:n välillä – vaikkapa käydäkseen kaupassa, pyykkituvalla, töissä tai kävelyllä – saadaan sisäpihan tai saman katuportin läpi kulkevien henkilöiden määräksi Nelikulmassa 18 mutta Sompasaaressa vain kolme.⁷ 

Kaiken takana on kaava

CUE-kerroin on dataan perustuva teoreettinen laskentakaava eikä siis ota huomioon ihmisten sosiaalista käyttäytymistä. Tämänhetkisessä kehitysvaiheessaan se tarjoaa suuntaa–antavaa tietoa siitä, miten sisäänkäyntien ja läpikulkualueiden laatu ja määrä vaikuttavat mahdollisten kohtaamisten määrään.

Korttelin suunnitteleminen umpinaiseksi ei yksinään riitä takaamaan satunnaisten kohtaamisten korkeaa todennäköisyyttä, vaan myös sisään- ja uloskäyntejä, kulkureittejä sekä yhteistilojen sijoittelua täytyy tarkastella huolellisesti. Taulukko 2 osoittaa, että vaikka perusratkaisu on Kone ja Silta Oy:n korttelissa ja Nelikulmassa sama eli sisään rakennukseen pääsee vain sisäpihalta, kohtaamiskerroin on Kone ja Silta Oy:n korttelissa yli puolet pienempi, koska sisäpihalle puolestaan johtaa neljä porttikäytävää enemmän. CUE-työkalu ei kuitenkaan ota huomioon korttelin suurempaa kokoa, mikä sekin pienentää kohtaamisten todennäköisyyttä.

Asiaan liittyy lisäksi tekijöitä, joita CUE-kertoimella ei toistaiseksi voi täysin laskea mukaan. Esimerkiksi fyysinen välimatka naapureihin ja kulkuliikenteen solmukohtiin, kuten postilaatikoille, saattaa vaikuttaa sosiaalisiin vuorovaikutuskuvioihin. Ulkotilat, kuten terassit, parvekkeet ja pihat, lisäävät sosiaalisia yhteyksiä naapureiden välillä. Fyysinen puoli on siis myös tärkeä: tilojen tulisi sijaita lähellä toisiaan, koska fyysinen läheisyys johtaa useampiin kohtaamisiin ja häivyttää sosiaalista etäisyyttä. Lisäksi tulisi pyrkiä häivyttämään sisä- ja ulkotilan välistä eroa. Toisaalta liian määrittelemätön raja sisä- ja ulkopuolen välillä kannustaa vieraita ylittämään sen, kun taas eteisaulat, käytävät ja kujanteet suojelevat rakennusta ulkopuolisilta.

Ulkotilat, kuten terassit, parvekkeet ja pihat, lisäävät sosiaalisia yhteyksiä naapureiden välillä.

Uusissa asuinkortteleissa rakennusmääräykset pitkälti säätelevät toimintoja ja kulkuyhteyksiä. Sompasaaren asuinkortteli oli merkitty umpikortteliksi jo asemakaavassa, ja myös käynti porraskäytäviin sekä sisäpihalta että kadulta oli valmiiksi määritelty. Kuokkalan Kalonia puolestaan muokattiin kilpailuehdotuksesta yhteistyössä rakennuttajan kanssa, ja kaksi erillistä sisäpihaa yhdistyivät yhden yhtenäisen piha-alueen ratkaisuksi, jotta hanke olisi toteutuskelpoinen. Ajatus siitä, että sisäänkäynti rakennukseen tapahtuu pihan puolelta, kuitenkin säilyi. 

CUE-laskennan tavoitteena on auttaa arkkitehteja huomioimaan satunnaiset kohtaamiset suunnittelutyön alkuvaiheista asti, mahdollisesti jo konseptisuunnittelu- ja kaavoitusvaiheessa. Kaikki, mikä on ratkaistu ja kirjattu jo asemakaavassa, kulkee mukana suunnittelutyössä aina rakennuksen toteutumiseen asti. Arkkitehti, joka haluaa tehdä jotain kohtaamisten mahdollistamiseksi, voi aloittaa vaikkapa näistä neljästä tekijästä: 
1) Sijoita käynti porrashuoneisiin sisäpihalle.
2) Rajaa kulku suoraan kadulta ja kadulle minimiin.
3) Rajaa sisäpihat vain korttelin asukkaiden käyttöön.
4) Sijoita yhteistoiminnot pohjakerrokseen, mieluiten niin, että tiloista on suora käynti sisäpihalle. ↙

MARTINO DE ROSSI
Arkkitehti. Valmistunut Venetsian IUAV-yliopistosta. Muutti Helsinkiin vuonna 2014 ja perusti Kristiina Kuusiluoman kanssa Collaboratorio-arkkitehtitoimiston. Tekee jatko-opintoja Oulun yliopiston arkkitehtuurin yksikössä. 

---

1 Mark Grahame: Reading Space: Social Interaction and Identity in the Houses of Roman Pompeii. British Archaeological Reports 2000.

2 Bill Hillier & Julienne Hanson: The Social Logic of Space. Cambridge University Press 1984.

3 Riitta Nikula: Yhtenäinen kaupunkikuva 1900–1930: suomalaisen kaupunkirakentamisen ihanteista ja päämääristä, esimerkkeinä Helsingin Etu-Töölö ja Uusi Vallila. Societas scientiarum Fennica 1981.

4 Juha Ilonen: Toinen Helsinki – Kortteleiden kääntöpuolen arkkitehtuuri. The Other Helsinki – The Reverse Face of Architecture in the City. AtlasArt 2014. 

5 Roomalaiset talot osoittavat, että tämä oli mahdollista myös hyvin pienillä välimatkoilla (Grahame 2000).

6 Sonit Bafna: Space Syntax, A Brief Introduction to Its Logic and Analytical Techniques. Teoksessa Environment and Behaviour 35(1) 2003, 17–29.

7 Päiväsaikaan tehdyn tutkimuksen perusteella Nelikulmassa ei itse asiassa ole juuri lainkaan hetkiä, jolloin sisäpihalla ei olisi ketään.