IlmoitusAdvert
Julkaistu lehdessä 3/2023 - Kortteli
Puolesta ja vastaan: Tarvitseeko Oulun keskusta tornitaloja?
Tällä palstalla arkkitehdit ottavat kantaa ajankohtaiseen kysymykseen.
”Korkeaa rakentamista ei säännellä tarpeeksi”
Lauri Louekari, arkkitehti
Kun keskisuuri kaupunki haluaa näyttää kokoaan suuremmalta, voi rakennusten koon kasvattaminen tuntua houkuttelevalta keinolta. Kaupungin perinteinen ruutukaavan korkeusmittakaava – viisi tai kuusi kerrosta – voi kasvaa paikoin enemmän kuin kaksinkertaiseksi. Tuloksena on kaupunkirakenteen rikkoutuminen vuosikymmeniksi, ja pahimmassa tapauksessa poikkeamat ovat tapa laajentaa huonon suunnittelun tulokset koskemaan koko kaupunginosaa. Näin on käynyt Oulussakin.
Luo Arkkitehtien Kirkkokadulle suunnittelema asuintalo, As Oy Oulun Marskinpuisto, on tässä joukossa harvoja poikkeuksia. Vuonna 2021 valmistunut rakennus on esimerkki siitä, että tulos voi olla myös ilmava, komea ja kaupunginosaan positiivisella tavalla vaikuttava uusi elementti.
Jos kymmentä epäonnistunutta tornia kohden syntyy yksi hyvä, voi kuitenkin kysyä, missä vika. Tulisiko kaupunkikuvasta pyrkiä huolehtimaan toimivammin keinoin? Onko kysymys kaavoituksesta? Jossakin määrin on, mutta viime kädessä ei. Oulussa laadittiin vuonna 2019 kaupungin käyttöön ohjeistus, jonka piti säädellä korkeaa rakentamista keskustassa. Poliitikot hyllyttivät selvityksen.
”Nyt näyttää kuitenkin siltä, että jokainen rakentaja on onnistunut kaupungin hallinnolta hankkimaan itselleen lisää rakennusoikeutta ostamalleen tontille, sijaitsi se missä tahansa asemakaava-alueella. Onko tällainen kehitys kaupungin ja kaupunkilaisten etujen mukaista? Sivutuotteena siinä ainakin on syntynyt kaupunkikuvan hajanaisuus. Yhtenäiset katunäkymät on lyöty pirstaleiksi.”
Vaikka lainaus voisi käsitellä nykyhetkeäkin, on teksti Otto-Iivari Meurmanin Oulua koskeva kuvaus 1950-luvulta.1 Jos olet keskusta-alueen tontinomistaja ja sinulla on tiedossasi innokas urakoitsija, voit nykyäänkin hakea tontillesi tornin rakennusoikeutta.
Hämmästyttävintä asiassa on, että minkäänlainen ennakkorajaus ei säätele rakentajan mahdollisuuksia saada kaava muutetuksi. Jos kaavoitus ei etene viranomaisten toimesta, voit kääntyä kaupungin johdon puoleen, joka kyllä laittaa hankkeeseen liikettä, onhan se ”yritysmyönteinen”. Päättäjät eivät myöskään näytä tekevän eroa yritysmyönteisyyden ja suoranaisen visuaalisen terrorin välillä. Tontinomistajan oikeus maansa maksimaaliseen käyttöön ylittää siis kaupunginosan asukkaiden edun. Nurkkakunnan komistukseksi nouseva viisikymmenmetrinen hautakivi tulee seuraavat sata vuotta muistuttamaan kaupunkilaisia tästä ”yritysmyönteisyyden” ajasta.
Ongelmalla on kaksi puolta: torneja näyttää nousevan sattumanvaraisesti sinne tänne. Tornien arkkitehtuurin laatu ei myöskään vastaa niiden kaupunkikuvallista merkitystä: osa niistä on massoiltaan kömpelöitä, väritykseltään epäonnistuneita ja julkisivujaotukseltaan tyylittömiä.
Takaisin Marskinpuistoon. Myös tässä tapauksessa on kaavaa muutettu verraten pieneltä alueelta. Arkkitehtitoimisto Järvinen & Kuorelahden viitesuunnitelmaan perustuva kaava on antanut lähtökohdan massan kaksijakoisuudelle: ensimmäiset kuusi kerrosta rakentuvat olemassa olevan kaupunkirakenteen mukaiseksi ja niiden päällä tornimainen yläosa omaksi keveäksi massakseen. Suunnittelija on urakoitsijan tuella luonut näihin puitteisiin oman konseptinsa, jossa koko julkisivun mittaista parvekevyöhykettä rajaa harsomainen metalliritilä. Tulos on huokoinen ja leijuva poikkeuksellisella tavalla ja tuo mieleen sveitsiläistoimistojen eurooppalaisiin suurkaupunkeihin suunnittelemat ennakkoluulottomat asuinkerrostalot. Kun kaikki – ja ennen kaikkea taitava suunnittelu – sattuu kohdalleen, on lähtökohtien suhteellinen vapaus hyödynnettävissä kaupunkilaisten iloksi.
Le Corbusieria mukaillen voisi sanoa, että kaavan tehtävä on tehdä ”hyvä helpoksi ja huono vaikeaksi”. Sääntelyn puuttuminen näyttää toimivan päinvastoin. ↙
”Korkeaa rakentamista tulisi ohjata laadun, ei sijainnin kautta”
Kari Nykänen, kaavoitusjohtaja, Oulun kaupunki
Oulun kaupunki omistaa vain muutaman korttelin keskustan ruutukaava-alueelta. Keskustan toiminnallinen kehitys on siten pitkälti yksityisten maanomistajien tai kiinteistönhaltijoiden varassa, eli kehittymisellä on jokin ”hinta”.
Tontin kehittäminen vaatii taloyhtiön asukkaiden suostumisen kaavamuutokseen, ja yleensä se toteutuu vasta riittävän suurella rakentamisen määrällä ja siitä maksetulla rakennusoikeuden hinnalla. Keskusta-alueella rakentaminen on rakennusliikkeille kallista, joten heitäkään ei liian pieni rakentamisen määrä kiinnosta – ei tosin liian suurikaan. Siksi on epärealistista olettaa, että uudisrakennus toteutuisi samalla tehokkuudella kuin sen tieltä purettava rakennus. Rakentamisen määrä on yleensä 2,5–4-kertainen. Kun tontit ovat pieniä, massat kasvavat ylöspäin.
Kaupungilla on toki strategisia tavoitteita keskustan asukas- ja työpaikkamäärän lisäämiseksi. Omistuspohjan vuoksi kaupungin on kuitenkin vaikea laatia kokonaisvaltaista suunnitelmaa, joka määrittelee keskustarakenteen tehostamisen ”oikeat” kohdat kaupunkikuvallisten ja -tilallisten tarkastelujen pohjalta. Korkean rakentamisen laadulliset periaatteet olisivat siten järkevämpi tapa ohjata rakentamista kuin vain sijaintiin perustuva ohjaus – vaikka toki on myös sijainteja, joihin korkea rakentaminen ei sovellu.
Arkkitehdit mieltävät kaupungin usein kokonaisvaltaisena, harkittuna taideteoksena. Itse näen, että nykypäivän kaupunki on dynaaminen ja kompleksinen kokonaisuus, jossa hankkeet syntyvät tietyllä hetkellä, tietyssä paikassa ja tietyillä reunaehdoilla. Jos edellytykset eivät täyty, ei hanke ehkä koskaan toteudu. Pitäisin hämmästyttävänä, jos me arkkitehdit osaisimme ennakoida saati kontrolloida kaupungin dynamiikkaa. Sen sijaan voimme reagoida niin, ettei hanke vaarannu liikaa.
Rakentamisen korkeuden kontrolloimiseksi tarvittaisiin kaavoituksen ohella maapoliittisia ohjauskeinoja – kannustimia, sanktioita, sopimuskorvauksia – sekä poliittista tahtoa, jota yleensä ei ole liiaksi. Vallalla olevassa poliittisessa diskurssissa kaikenlainen sääntely nähdään yleensä huonona tai jopa tarpeettomana, mikä hankaloittaa viranomaisohjausta.
Viranomainen voisi toki yksipuolisesti estää kaiken, mutta silloin kaupunki ei kehity, ja tästä syntyy mainehaittaa kaupungille. Se ei myöskään parantaisi arkkitehtien tai virkamiesten roolia rakennetun ympäristön vaalijoina ja asiantuntijoina. Joukkuepelaajina meillä on enemmän mahdollisuuksia saada ajatuksemme läpi.
Elinvoima-sana kehittämisen perusteluna saattaa ajoittain ärsyttää, mutta kaupungin kehittyminen on riippuvainen myös taloudellisista tekijöistä. Välillisenä hyötynä hankkeista syntyy työtä, asuntoja, yrityksiä ja positiivista mainetta, mikä puolestaan tuo lisää uusia hankkeita. Ilman taloudellisia resursseja emme voisi kehittää mitään muutakaan: tehdä infrainvestointeja, edistää ilmastotavoitteita, luontoasioita tai sosiaalista kestävyyttä.
Mielestäni korkeaa rakentamista huonompi kehitys on toiminnallisesti yksipuolistuva keskusta-alue. Asumisesta saa tällä hetkellä toimitilaa selvästi kovemman tuoton, joten kehitettävät korttelit ovat asuinpainotteisia. Tilannetta huonontaa se, että kiinteistöosakeyhtiöt ovat asunto-osakeyhtiöitä nopeampia päätöksentekijöitä, joten liike- ja toimistotilat muuttuvat asumiskäyttöön. Sietäisin paremmin korkeaa rakentamista, jos se tarkoittaisi myös toiminnallista monipuolisuutta.
Etelä-Suomen kaupungeissa on rakentamispainetta, joten hankkeille voi esittää tiukempia ehtoja kuin pienemmissä kaupungeissa ja kunnissa, joissa ollaan kiitollisia, jos syntyy edes jokin rakennushanke. Oulussakin tämä on ehkä jossain suhteessa vielä mahdollista. ↙