IlmoitusAdvert
Julkaistu lehdessä 3/2023 - Kortteli
Pääkirjoitus 3/2023: Umpikortteli ei ole tae elävälle kaupunkiympäristölle
Umpikortteli, avokortteli, suurpihakortteli, tuulimyllykortteli, superkortteli, kivikortteli, puukortteli, viherkortteli. Listaa voisi helposti jatkaa koko sivun mittaiseksi. Kortteli on ollut vuosituhansia kaupunkirakentamisen perusyksikkö, josta on kehitetty lukemattomia variaatioita eri maissa ja eri aikakausilla.
Korttelin vanhahtava synonyymi neliö ja sen englanninkielinen vastine city block viittaavat pitkään vaalittuun ihanteeseen korttelista säännöllisenä ja yhtenäisenä kappaleena, vaikka korttelit yleensä koostuvat useammasta tontista. Äärimmäinen esimerkki tästä on Pariisin Rue de Rivoli, jossa arkadien, parvekkeiden ja kerroslistojen jäsentämä klassistinen julkisivu toistuu identtisenä 13 korttelin ja puolentoista kilometrin pituisena. Viime vuosina on harrastettu myös käänteistä strategiaa, kun kortteleiden julkisivuja on viipaloitu eri tavoin jäsennettyihin jaksoihin, jotta luotaisiin illuusio todellisuutta pienijakoisemmasta tonttijaosta.
Siinä missä korttelin ulkosivut ovat osa julkista kaupunkitilaa, kuuluvat sen sisukset asukkaiden reviiriin. Yhteisöllisyys syntyy erityisen luontevasti sisäpihan ympärille rakentuvissa kortteleissa. Martino De Rossi analysoi artikkelissaan, miten kortteleiden mittasuhteet ja kulkureittien järjestelyt vaikuttavat sen mahdollistamiin satunnaisiin kohtaamisiin. Ulkopuolisten katseilta piiloon jäävät takapihat on usein nähty myös sairauksien, rikosten ja paheiden valtakunniksi, mistä syystä 1900-luvun alkupuolen modernistit halusivat avata kortteleiden katuseinät valolle, ilmalle ja valvonnalle. Umpikortteli olikin käytännössä pannassa lähes puolen vuosisadan ajan.
Tämän päivän Suomessa umpikortteli sen sijaan näyttää lähes ainoalta sallitulta rakennustavalta, ainakin suuremmissa kaupungeissa. Tuloksena on ollut parhaimmillaan intiimejä ja yllätyksellisiä kaupunkitiloja viehättävine kortteliravintoloineen, mutta usein myös yksitoikkoisia katukuiluja vailla luontoa tai lähipalveluita. Umpikortteli ei siis ole yksinään tae elävälle kaupunkiympäristölle. Viime vuosina rakentamisen kasvaneet tehokkuudet ovat lisäksi saaneet korttelit kurottamaan korkeuksia kohti kulmatornien ja porrastusten avulla. Korttelitypologialla aiemmin tavoiteltu yhtenäinen kattomaisema on samalla korvautunut erikokoisista ja -muotoisista palikoista muodostuvilla pittoreskeilla sommitelmilla. Tässä numerossa kuulemme kaksi näkemystä viime vuosien tornitalorakentamisesta Oulun keskustassa.
Seuraava askel korttelin kehityksessä tulee epäilemättä olemaan luonnon monimuotoisuuden parempi huomioiminen. Muista Pohjoismaista löytyy jo hienoja esimerkkejä viherkäytäviksi suunnitelluista kaduista, ja ekologisten yhteyksien tarve pihojen välillä saattaa jatkossa ohjata astetta avoimempaan rakennustapaan.
Tämän päivän Suomessa umpikortteli näyttää lähes ainoalta sallitulta rakennustavalta, ainakin suuremmissa kaupungeissa.
Keskustakortteleita uudistettaessa katoaa uudisrakennusten tietä erityisesti toisen maailmansodan jälkeistä rakennuskantaa. Olli-Paavo Koponen pohtii artikkelissaan Helsingin cityn 1950- ja 1960-luvun liiketalojen kohtaloa ja niiden marginaalista roolia suomalaisen arkkitehtuurin historiassa, huolimatta rakennusten ilmiselvistä arkkitehtonisista ja kulttuurillisista arvoista. Helsingissä kokonaisvaltainen keskustauudistus onnistuttiin toteuttamaan pääosin kortteleiden vakiintuneen mittakaavan puitteissa, toisin kuin monissa ulkomaisissa metropoleissa tai pienemmissä suomalaisissa kaupungeissa. Tässä olisi opittavaa nykypäivänkin kaupunkisuunnittelijoille.
Katujen rajaaman rakennusalueen lisäksi kortteli voi tarkoittaa myös laajempaa hallinnollista tai sosiaalista kokonaisuutta, esimerkiksi puhuttaessa korttelikouluista, -taloista, -ravintoista tai -kinoista. Hanna Tyvelä ja Erica Åberg kirjoittavat artikkelissaan, miten rapmusiikki kuvaa maahanmuuttajataustaisten nuorten kokemuksia omasta asuinympäristöistään. Monessa kielessä kortteli onkin synonyymi naapurustolle tai kaupunginosalle. Taustalta löytyy tällöin latinan neljännestä tarkoittava sana quartus ja roomalaisten rakentamat kaupungit, jotka kohtisuorat pääkadut jakoivat neljään yhtä suureen osaan.
Tässä numerossa esiteltävät projektit kuvaavat urbaanin täydennysrakentamisen erilaisia muotoja. Oulussa entinen valjastehdas on muutettu asunnoiksi ja täydennetty korttelin kulmiin sijoitetuilla uudisrakennuksilla. Helsingin Kruununhaassa suuren umpikorttelin sisäpihalle on rakennettu kaksi asuinrakennusta, ja Kalliossa kortteli on saanut uuden kulmatalon. Siinä missä edellinen etsii inspiraatiota takapihojen anonyymistä rakentamisesta viittaa jälkimmäinen Suomessa harvinaisen kirjaimellisella tavalla 1920-luvun klassistiseen kaupunkiarkkitehtuuriin. Puotilassa uudistuvaan lähiökeskustaan on rakennettu uusi alakoulu, joka rajaa määrätietoisesti alueen vilkkainta julkista tilaa eli metrotoria. Viime aikoina yleistyneellä elinkaarimallilla toteutetun koulun sisältä löytyy kortteleista, kujista ja aukioista koostuva lasten kaupunki – kuin viittauksena Leon Battista Albertin klassiseen vertaukseen, jonka mukaan kaupunki on suuri talo ja talo pieni kaupunki. ↙