Julkaistu lehdessä 2/2023 - Hoiva

Haastattelu

Siltasairaala täydentää Meilahden sairaalakampusta harmonisesti

Essi Oikarinen

Meilahden sairaala-alueen viimeisin rakennus on sovitettu ahtaalle paikalle niin, että kerroksista avautuu upeita näkymiä merelle.

Lähtökohta ei ollut helppo: Helsingin Meilahden sairaalakampukselle tarvittiin uusi rakennus korvaamaan huonokuntoiset Töölön sairaala ja Syöpätautien klinikka. Rakennukseen tulisi uuden syöpäklinikan lisäksi päivystys, leikkausosasto, teho-osasto, laboratorion näytteenotto, kuvantamistiloja, poliklinikoita ja vuodeosastoja, sekä opetus- ja luentotiloja, ravintola, kahvila ja apteekki. Sen olisi liityttävä tiivisti viereisiin Tornisairaalaan, Kolmiosairaalaan ja syöpäpotilaiden hoidon osalta myös Syöpätautien klinikan käyttöön jääviin osiin. 

Tilaa oli tarjolla vain epäsäännöllisen muotoinen alue olevien rakennusten ja katujen puristuksessa. Euroissa mitattuna kyseessä olisi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin toistaiseksi suurin investointi, lähes 300 miljoonaa euroa.

Rakennuksen suunnittelusta järjestettiin kutsukilpailu vuonna 2015. AW2-Arkkitehdit, Arkkitehtuuritoimisto B&M, Arkkitehtitoimisto Harris-Kjisik ja Brunet Saunier Architecture muodostivat kilpailua varten työryhmän ja voittivat. Siltasairaala sai nimensä rakennuksen keskellä olevasta siltamaisesta osasta, jonka alla kulkee ajoväylä.

Lisää kuvia ja piirustuksia projektista →

Miten teistä tuli Team Integrated, arkkitehdit MATTI ANTTILA (AW2), JUSSI MUROLE (B&M) ja HANNU LOUNA (Harris-Kjisik)? 

Anttila: Kilpailuun vaadittavat referenssit olivat niin kovat, että siitä näki heti, ettei pelkästään suomalainen tiimi pääse helposti mukaan. Vaadittiin muun muassa suunnitelmia yliopistosairaalojen päivystysalueista. Meillä oli ollut jo pitkään yhteistyötä pariisilaisen Brunet Saunier Architecture -toimiston kanssa, jopa Meilahden alueella. Myös me kolme suomalaista toimistoa olimme tehneet yhteistyötä erilaisissa hankkeissa, joten yhteistyö oli luontevaa.

Siltasairaala ja Syöpäkeskus ovat harvoja arkkitehtuurikilpailun pohjalta suunniteltuja sairaalarakennuksia tällä vuosituhannella. Miten se vaikutti suunnitteluprosessiin?

Louna: Kilpailu antoi selkeän lähtökohdan hankkeelle. Isot linjat ja laatutaso olivat suurin piirtein tiedossa kaikilla, mikä helpotti, kun mukaan tuli myöhemmin erikoissuunnittelijoita ja urakoitsijoita.

Kilpailuvaiheessa meillä arkkitehdeilla oli useampi kuukausi aikaa suodattaa kohteen lähtötietoja, toimintoja ja liittymistä oleviin rakennuksiin. Huomioitavia asioita oli paljon, joten oli tärkeää pystyä itse omassa aikataulussa perehtymään ja tekemään luonnoksia. Olisi ollut paljon vaikeampaa, jos jo alussa mukana olisi ollut enemmän osapuolia, muuttujia ja tiukempi aikataulu. Nyt kaikki kortit oli käännetty, kun homma varsinaisesti alkoi.

Murole: Kilpailuissa ehdotuksen kehityskelpoisuus on aina yksi arviointikriteeri, mutta tässä se korostui normaalia enemmän. Suunnittelutyö käynnistyi pitkälti uudestaan kilpailun jälkeen käyttäjien kanssa. Isot linjat säilyivät, mutta lähes koko suunnitelma meni uusiksi. Toki kaava ohjasi suunnittelua, joten tilanne ei ollut missään vaiheessa täysin avoin. 

Louna: Kaava valmistui vuonna 2013. Teimme kaavan viitesuunnitelman Harris-Kjisikillä. Rakennuksen massoittelu ja vuodeosastojen sijainti ovat jo kaavassa lähes samat kuin lopullisessa suunnitelmassa.

Miten jaoitte työn toimistojen välillä? Voiko valmistuneen rakennuksen eri osissa nähdä eri toimistojen kädenjälkeä?

Murole: Kilpailuvaiheessa meillä oli tiimi, jossa oli kaikista toimistoista porukkaa. Ehdotusta tehtiin kuin yhtenä toimistona, samassa tilassa. Kaikki osasivat ottaa parhaat ideat huomioon, eikä ollut mustasukkaisuutta omista ideoista. Pystyimme hyödyntämään jonkinlaista ryhmä-älykkyyttä.

Toteutusvaiheessa minut yllätti käyttäjäsuunnittelun intensiivisyys. Big room -työskentelyyn tuli mukaan noin 80 rakennuksen tulevaa käyttäjää eri osastoilta. Silloin oli pakko hajottaa suunnittelijaryhmää. Oli todella vaativaa sovittaa arkkitehtien työ yhdeksi kokonaisuudeksi, kun käyttäjillä oli keskenään eriäviä näkemyksiä.

Anttila: Toimimme silti edelleen kuin yksi toimisto. Työryhmä kokoontui usein yhteen, ja johtoryhmä piti huolta, että kaikilla toimistoilla oli tasapuolisesti tekemistä. En itse ajatellut, että siinä olisi kauheasti ajateltu kuka on mistäkin.

Murole: Käytännön syistä ranskalaisten osuus oli suurempi luonnos- ja hankesuunnitteluvaiheessa. Suomalaiset olosuhteet, määräykset ja käyttäjäsuunnittelu painottivat sitä enemmän työn osuutta Suomeen, mitä lähemmäs toteutusta tultiin. Meillä oli silti koko ajan aktiivinen yhteys Ranskaan.

Millaista suunnittelutyö käyttäjien ja muiden tahojen kanssa oli?

Anttila: Yhteistyö oli alkuvaiheessa erittäin hedelmällistä. Arkkitehtien ja käyttäjien lisäksi erikoissuunnittelijat olivat koko ajan käytettävissä, jos oli syytä käydä läpi vaikkapa ilmanvaihdon tai sähkösuunnittelun tarpeita. Uusissa allianssihankkeissa on usein hirveästi porukkaa, ja silloin ideat tuntuvat katoavan ja hukkuvan.

Murole: Järjestimme parhaimmillaan neljä tai viisi big room -tapaamista päivässä, kolmena päivänä viikossa. Arkkitehti toimi niissä kuraattorina ja sihteerinä.

Louna: Alussa käyttäjien kanssa haettiin tilaryhmien sijaintia rakennuksessa. Myöhemmin käytiin yksittäisiä tiloja ja niiden varustelua läpi.

Sairaalarakennukset suunnitellaan yleensä hoitotoimenpiteiden, laitteiden ja puhtaanapidon ehdoilla. Millaisissa asioissa arkkitehdilla oli päätösvaltaa Siltasairaalan ja Syöpäkeskuksen suunnittelussa?

Anttila: Arkkitehti tekee jatkuvasti synteesiä niistä elementeistä, joita pöydän ääreen tuodaan. Ideat visualisoidaan käyttäjille luonnostelemalla ja yritetään saada heidät reagoimaan niihin big room -tapaamisissa. Se on yhteistoimintaa, jossa arkkitehdin rooli on keskeinen.

Murole: Arkkitehdin vastuulla on myös se, että jo luonnosvaiheesta lähtien rakennusta suunnitellaan tietäen tekniset vaatimukset. Esimerkiksi sädehoitotiloissa on metristä kahteen paksut seinät ja etäisyysvaatimuksia metalliesineistä. Uusi sairaala liitettiin olemassa oleviin rakennuksiin, joten toimintojen sijoittuminen oli osittain selkeää: leikkaussalit liittyvät olemassa oleviin leikkaussaleihin ja sädehoitotilat oleviin sädehoitotiloihin. Lisäksi kaupunkikuva ja massoittelu olivat merkittävä osa arkkitehdin työtä. Uusi rakenne piti sovittaa suojeltuun, rakennushistorialliseen ympäristöön.

Siltasairaala ja Syöpäkeskus sijaitsevat ahtaalla paikalla, liikenneväylien ja Jaakko Paatelan ja Reino Koivulan suunnitteleman Tornisairaalan (1965) välissä. Miten sovititte uuden rakennuksen kaiken keskelle?

Murole: Jo kaavassa oli tarkasteltu, mihin Siltasairaalan korkea osa voisi sijoittua niin, että Tornisairaala säilyy edelleen alueen maamerkkinä. Tornisairaalan vuodeosastoilta avautuu edelleen pitkiä näkymiä länteen Seurasaarenselälle uuden rakennuksen massojen väleistä. Upea näkymä oli keskeinen suunnittelua ohjaava tekijä.

Merkittävä tehtävä oli myös Paciuksenkadun pitkän julkisivun suunnittelu. Toisessa suunnassa keskeistä oli, että sairaala täydentää Meilahden keskusaukiota.

Louna: Uudet materiaalit täydentävät olemassa olevaa kampusta harmonisesti eivätkä tuo sinne liian räikeitä uusia elementtejä. Toisaalta uusi vuodeosastotorni ja Syöpäkeskus ovat omalla tavallaan veistoksellisia kappaleita. Ne jäsentävät lähes seitsemänkymmenentuhannen neliön rakennusta hahmotettavan kokoisiin osiin.

Uusi katuyhteys yhdyssillan ali Meilahden keskusaukiolta Paciuksenkadulle parantaa sairaalakampuksen läpikuljettavuutta ja liittää sairaalakampuksen paremmin ympäröivään kaupunkirakenteeseen.

Murole: Sillasta tuli yhteinen ahaa-hetki jollain lounaalla. Rakennusten tuli yhdistyä toisiinsa kahdella tasolla, ja pelastusajoneuvojen piti silti päästä kulkemaan alta. Sillan kahta tasoa yhdistää oleskeluportaikko, eli kaupan päälle saimme julkisen tilan sairaalaan keskelle.

Voiko arkkitehtuuri helpottaa sairaudesta toipumista? Ja jos, niin miten se näkyy Siltasairaalassa? 

Murole: Vastaanotto- ja toimenpidehuoneilla on melko tarkat tekniset ja toiminnalliset vaatimukset. Aula- ja käytävätilojen orientoituvuus ja viihtyisyys ovat potilaan kannalta tärkeitä, ja siihen liittyy tietenkin päivänvalo. Myös ulkotiloilla on suuri merkitys. Tontti on tiivis, joten terasseilla pyrimme luomaan tilaa, jossa potilaat ja omaiset voivat ulkoilla ja katsella hetken horisonttiin.

Sekin on potilaan huomioimista, että potilas pysyy sairaalassa paikoillaan, ja henkilökunta liikkuu potilaan ympärillä eikä toisinpäin. Vastaanottohuoneet toteutettiin back office -mallilla, eli lääkärit ja hoitajat pääsevät huoneista suoraan yhteistilaan, jossa voi tehdä muistiinpanoja tai tavata kollegoja. Tämä ratkaisu tuli tilaohjelmaan kilpailun jälkeen.

Louna: Arkkitehtuuri ei ehkä itsessään paranna, mutta sen avulla voi luoda rauhallisen mutta myös oikealla tavalla virikkeellisen ympäristön, joka ei lisää stressiä. Esimerkiksi oleskeluportaikko ja kahvila eivät ole tyypillistä sairaalamiljöötä, ja niissä pääsee hetkeksi pois hoitoympäristöstä. Laajat puuverhouspinnat luovat tunnelmaa. Potilashuoneista on myös hienoja näkymiä ulos.

Mikä hankkeessa oli palkitsevinta?

Anttila: Se, miten paljon arkkitehtisuunnittelun keinoin pystytään vaikuttamaan hoidon laatuun ja sitä kautta ihmisten paranemiseen. Uudet lääketieteen konseptit ovat usein osittain toiminnallis-tilallisia. Osallistuminen hoitoprosessien kehittämiseen oli kiehtovaa, yhtenä esimerkkinä uusi neurokirurginen Raptor-sali kriittisessä tilassa olevien verenvuotopotilaiden hoitoon. Myös esimerkiksi tilojen etäisyydellä toisistaan ja potilaskuljetusten sujuvuudella on väliä hoidon onnistumiselle.

Murole: Meidän toimistollemme tämä oli ensimmäinen sairaalaprojekti, joten meillä ei ollut mitään ennakkokäsityksiä. Tämä oli valtava oppimisprosessi. Käyttäjiltä opimme, mitä he tarvitsevat tiloilta. Palkitsevinta on tietysti, että lopputulos on hieno kokonaisuus, jossa käyttäjät ovat tyytyväisiä ja josta tilaaja on ylpeä. Jälkikäteen saatu palaute palkitsee kovan työn.

Louna: Oli palkitsevaa saada olla mukana projektissa läpi kaikkien vaiheiden ja onnistua ratkaisemaan mitä erilaisimpia ongelmia. Oli myös vaikuttavaa nähdä, miten paljon osaajia eri aloilta ja organisaatioista oli mukana tekemässä Siltasairaalaa. Nyt jälkeenpäin on toki ollut mukava saada positiivista palautetta tehdystä työstä ja huomata, että projekti on herättänyt kiinnostusta! ↙