Julkaistu lehdessä 2/2023 - Hoiva

Haastattelu

Arkkitehdit loivat Serlachius-museoiden taidesaunaan ”kokemusten koreografian”

Kristo Vesikansa

Kuva: Marc Goodwin

Arkkitehtien mukaan Serlachius-museoiden taidesauna syntyi vierailemalla erilaisissa saunoissa ja niistä keskustelemalla.

Mara Partida
Héctor Mendoza, arkkitehteja, Mendoza Partida Architectural Studio

Boris Bezan, arkkitehti, BAX studio

Taidesauna sijoittuu aiemmin suunnittelemanne ja vuonna 2014 valmistuneen taidemuseo Göstan paviljongin naapuriksi. Miten hanke sai alkunsa? 

Sauna mainittiin aikoinaan jo Göstä-museon laajennuksen kilpailuohjelmassa, mutta hanketta lykättiin. Kolme vuotta sitten Gösta Serlachiuksen taidesäätiö pyysi meitä suunnittelemaan saunan. Ymmärsimme alusta saakka, että visuaalisen taiteen lisäksi myös kokemuksellisesta taiteesta tulisi saunan keskeinen lähtökohta. 

Museon laajennus on suuri puurakenteinen kappale, josta on koverrettu osia pois. Sauna koostuu pienemmistä betonisista kappaleista. Miten päädyitte ratkaisuun?

Emme halunneet tehdä saunasta museon pikkusisarusta tai estettä museota kiertävälle reitille. Painoimme rakennuksen maahan, joten materiaalien oli kestettävä kosteutta. Julkisivut ovat esivalmistettuja betonielementtejä. Rakennustekniikka on Suomessa yleinen, mutta väri, raekoko ja pystysuuntaiset urat tekevät elementeistä erityisiä. 

Halusimme molempien rakennusten liittyvän ympäristöönsä hienovaraisesti. Göstaan teimme viiltoja, jotka saavat rakennuksen vaikuttamaan kokoaan pienemmältä ja luovat yhteyksiä sisä- ja ulkotilan välille. Taidesaunassa loimme tunnelmia ja yhteyksiä pienempien rakennuskappaleiden avulla. 

Taidesaunaa voi pitää uudenlaisena tulkintana ikiaikaisesta rakennustyypistä, jolla on ainutlaatuinen asema suomalaisessa kulttuuri-identiteetissä. Miten lähestyitte suunnittelutehtävää ulkomaalaisina arkkitehteina?

Yritämme aina aloittaa hankkeemme ennakko-oletuksista vapaina ja tutkia syvällisesti kulttuurisia piirteitä, rakennustapoja, perehtyä käyttäjän näkökulmaan ja asiakkaan toiveisiin. Vierailimme useissa suomalaisissa saunoissa ja keskustelimme niistä asiakkaan kanssa. Päädyimme sijoittamaan saunan päärakennuksesta irralleen, kuten saunat on Suomessa usein rakennettu. Halusimme, että erilaisista tiloista ja lämpötiloista muodostuisi vieraille eräänlainen kokemusten koreografia ennen varsinaiseen saunaan menoa. ↙

Lisää kuvia ja piirustuksia projektista →

Lue Tarja Nurmen arvio →