Julkaistu lehdessä 1/2023 - Liike
Metron maantiede
Helsingin metro kulkee nyt Espoon halki, kun Länsimetron viimeiset pysäkit valmistuivat. Kun metron kaltainen järjestelmä muuttuu yhdeltä osaltaan, muuttuu samalla koko järjestelmä, pohtii Tommy Lindgren. Hän vieraili kaikilla asemilla Lauttasaaresta länteen.
Länsimetron toisen vaiheen asemien avautuminen matkustajille 3. joulukuuta 2022 päätti yhden luvun pääkaupunkiseudun metroverkon laajentumisessa. Vuosikymmeniä suunniteltu metrolinjan jatkaminen Ruoholahdesta Lauttasaaren ja Koivusaaren kautta Espooseen toteutui jo vuonna 2017, kun ensimmäiset kahdeksan pysäkkiä valmistuivat aikatauluun ja kustannuksiin liittyvien kohujen saattelemana. Läntisen linjan viiden viimeisen aseman avaamista sitä vastoin leimasivat positiiviset uutiset suunniteltua nopeammasta käyttöönotosta.
Filosofi Bruno Latour on todennut, että teknologia tekee yhteiskunnasta pysyvää –yhteiskunnalliset tavoitteet asettuvat sanoja pysyvämmiksi rakenteiksi infrastruktuurissa ja rakennetussa kaupungissa. Raideliikenteen hankkeet ovat eräitä merkittävimpiä yhteisten tavoitteidemme materiaalisia kuvia, ja metron läntisessä laajenemisessa tämä näkyy kirkkaasti. Voimme nähdä tiiviin, uusurbaanin kaupungin ihanteet niin Otaniemen kehittämisessä monipuoliseksi kaupunginosaksi, Tapiolan tiivistämisessä kuin tehokkaiden kortteliryppäiden suunnittelussa uusien asemanseutujen ympäristöön – ja pitää metroa tämän muutoksen katalyyttinä.
Asemat kasvavat näkyvää kuortaan suuremmiksi.
Länsimetron asemien arkkitehtuuri on kahtiajakoista. Ulkoiselta ilmeeltään asemat vertautuvat paviljonkeihin, silloin kun sisäänkäyntejä ei ole integroitu osaksi toisia rakennuksia, usein kauppakeskuksia. Onnistuneimmat asemat ovat löytäneet ulkoarkkitehtuurillaan suhteen ympäröivään kaupunkiin liittyen paikalle ominaiseen mittakaavaan, kuten Keilaniemessä, tai tuoden kiinnostavia uusia kappaleita kaupunkirakenteeseen, kuten Soukassa. Vaatimattoman kokoiset sisäänkäyntirakennukset eivät kuitenkaan kykene uskottavasti kannattelemaan suurta määrää aiheita ja viittauksia, kuten Koivusaaressa on yritetty, vaan ne ovat vahvimmillaan toimiessaan kurinalaisesti selkeiden pintojen ja muotokielen puitteissa.
Tilallisesti asemat kasvavat kuitenkin näkyvää kuortaan suuremmiksi. Asemalaiturit kohti maanpintaa haaroittuvine kulkuyhteyksineen määrittävät metron käytön kokemusta. Laiturialueet seuraavat yhtenäistä mallia eroten toisistaan lähinnä vain väri- ja materiaalimaailmoiltaan sekä asemille toteutetun taiteen avulla. Ne laiturialueet, jotka käyttävät hyväkseen maanalaisen sijainnin erityispiirteitä taiteen ja valaistuksen keinojen vahvistamana, kuten Espoonlahti, Soukka ja Keilaniemi, tarjoavat matkustajalle kokemuksellisesti kiinnostavia ja ainutlaatuisia tiloja. Maantasolle nousu eroaa asemilla toisistaan niin reittien pituuksien kuin luonteen osalta. Aalto-yliopiston ja Urheilupuiston asemilla erityisen mieleenpainuvaa on luonnonvalon ja näkymän avautuminen rullaportaisiin, mikä jalostaa muutoin arkisen hetken.
Aina kun metron kaltainen järjestelmä muuttuu yhdeltä osaltaan, esimerkiksi saadessaan uuden haaran, muuttuu samalla koko järjestelmä. Metron luonteen ydin onkin systeeminen, eikä se ole niinkään sidottu asemien arkkitehtuuriin. Jokainen uusi asema muuttaa koko järjestelmää laadullisesti – pystymme matkustamaan uuteen kohteeseen, joka samalla liittyy olevien asemien muodostamaan järjestelmään. Asemaympäristöjä tehostava kaupunkikehitys on vain yksi tapa nähdä metron vaikutukset kaupungissa.
Länsimetron ensimmäinen ja toinen vaihe nivovat koko Suur-Helsingin alueen uudenlaiseksi muodostelmaksi. Samalla kun Länsimetro parantaa radikaalisti erilaisten paikkojen saavutettavuutta, muuttuvat myös kokemuksemme kaupungin tiloista ja toiminnoista: Espoon rajan ylitys on hävinnyt entistä huomaamattomammaksi, kaksi Helsingin alueen suurinta yliopistoa on liitetty yhteen kolmentoista minuutin maanalaisella johtimella, ja esimerkiksi Suomenojan ja Laajalahden lintutornit ovat vain muutaman minuutin ja askeleen päässä toisistaan. Metro avaa näkymän matkustusaikojen avulla ymmärrettävään kaupunkiin, joka on ”viidentoista minuutin kaupungin” kaltaisia yksinkertaistuksia monimuotoisempi ja rikkaampi.
Metron luonteen ydin on systeeminen, eikä se ole niinkään sidottu asemien arkkitehtuuriin.
Lauttasaari
Helin & Co
2017
Laiturilla sikermä valaisimia vaihtelevin ja vaihtuvin valotehoin luo sympaattisen elävän kattomaailman. Harmaasävyisten pintojen hallitsema ympäristö muuttuu nousun aikana viher- ja sinisävyisten lasipintojen määrittämäksi – noustaan kohti pintaa. Sisäänkäyntirakennuksen kaarevissa muodoissa on merellisiä vaikutteita. Toinen sisäänkäynti on integroitu kauppakeskus Lauttikseen (Cederqvist & Jäntti 2017).
Koivusaari
Helin & Co
2017
Asemalaiturilla monet eri elementit vaativat huomiota itselleen: laitureiden otsapintojen aaltoilevat levyt, lattiasta nousevat ritilöin verhotut tekniset yksiköt sekä katosta työntyvät valaisinlieriöt. Myös nousu maantasolle tuo eteen erilaisten materiaalien ja muotojen koosteen luonnonkivestä aina pärskeitä esittäviin lasikuviointeihin. Aseman toistaiseksi ainoa sisäänkäynti on saanut oman rakennuksensa, jossa aaltoilevat muodot toistuvat lukuisissa yksityiskohdissa: kaartuvia kattopintoja voi pitää viitteenä puuveneisiin. Rakennuksen sijainti rannassa asettaa sen meren ja maanalaisen maailman väliin.
Keilaniemi
Arkkitehtitoimisto ALA, Esa Piironen
2017
Asemalaiturin valoteoksen itsevalaisevien tankojen sommitelma miltei häivyttää tumman kattomaailman tyhjäksi avaruudeksi. Syvyyden vaikutelmaa vahvistavat teosta reunustavat valkoiset paneelit. Nousua maantasolle koristavat sävyltään valkoisesta siniseen liukuvat taustamaalatut lasipaneelit. Sisäänkäyntirakennusten arkkitehtuuri on selkeää ja kulmikasta, materiaaleinaan lasi- ja corten-pinnat. Sisäänkäynnit muodostavat Keilaniementorin paviljonkien (SARC 2020) kanssa virtaviivaista pienen mittakaavan ympäristöä toimistokolossien katveessa.
Aalto-yliopisto
Arkkitehtitoimisto ALA, Esa Piironen
2017
Laiturialueen harmaiden betonipintojen vastaparina on loiva, taitoksinen corten-kaseteista muodostuva alakatto, joka saattaa nousua maantasolle. Pääsisäänkäynnin välitasanteella muottipintansa paljastava betoniseinä jatkuu ylös vinona rakenteellisena lasiseinänä avaten näkymän taivaasta rullaportaissa kulkijoille sekä päästäen luonnonvaloa tasanteelle. Pääsisäänkäynti on integroitu Aalto-yliopiston Väre-rakennukseen (Verstas 2018), ja toinen sisäänkäynti on saanut oman elegantin lasi- ja corten-pintaisen rakennuksensa.
Tapiola
Arkkitehtityöhuone APRT
2017
Metro on elimellinen osa Tapiolan keskuksen viimeaikaista tiivistämiskehitystä. Syvällä sijaitseva asema liittyy bussiterminaaliin ja suuren, hybridirakennuksista koostuvan korttelikompleksin maailmaan. Asemalaiturin taustan muodostaa vaalea ruiskubetoni, jota reunustavat sivuilla lasiset otsapinnat ja katossa suurten akustoivien kupolien sarja. Tilaa jakavat kolme taloteknistä pilaria ja kookas veistos pikkutytöstä (Kim Simonsson 2017). Nousu laituritasolta tapahtuu vaalean taustamaalatun lasin, hiotun mosaiikkibetonin ja metalliritiläalakaton kehyksissä. Sisäänkäynnit on integroitu kauppakeskus Ainoaan (SARC 2019).
Urheilupuisto
Arkkitehtitoimisto HKP
2017
Mustavalkoinen, eri tavoin toistuvista neljäkkäistä muodostuva tekstuuri toimii laiturialueen ”tapettina” mutta varsinaisen luonteen tilalle antaa yhdentoista järeän pilarin rivistö – tuntuva todiste aseman sijainnista syvällä maan alla. Pitkää nousua leimaa rullaportaiden päässä siintävä vino ikkuna eli sisäänkäyntirakennuksen lasitettu ulkoseinä. Itse rakennus on valkoiseen perforoituun metalliin verhottu tekninen paviljonki, jonka kruunaa rullaportaiden suuntaisesti taivaalle kurottava, värikkäin metallikasetein verhottu kappale.
Niittykumpu
Arkkitehtitoimisto HKP
2017
Espoon korkein asuinrakennus, Niittyhuippu (SARC 2017), osoittaa aseman paikan suurmaisemassa ja kertoo tehokkaan julkisen liikenteen ja suurisuuntaisen rakentamisen yhteydestä. Aseman laiturialuetta kattaa tumma epätasainen ruiskubetoni ja viisi tylyä tummanharmaata akustoivaa kenttää. Värikkäät perforoidut levyt muodostavat toisiaan peilaavat kuviot alueen kummallekin laidalle tavoitellen muistettavaa ilmettä muutoin toteavan yksi-ilmeiselle ympäristölle. Nousua taas ympäröi lukuisten materiaalien kirjo, metallisälekatosta palaan louhittua kallioseinämää. Sisäänkäynnit on integroitu kauppakeskus Niittyyn (SARC 2017).
Matinkylä
Arkkitehtitoimisto HKP
2017
Aseman laitureita kattaa vaaleasta perforoidusta metallista koostettu kuori, jossa optinen elävyys yhdistyy lavastemaiseen keveyteen. Teatraalinen vaikutelma jatkuu nousussa laituritasolta, jossa sävykkäästi valaistu lasit ja heijastavat pinnat luovat immersiivisen väriympäristön. Maantasoa lähestyttäessä materiaaleiksi vaihtuvat kivilaatat ja tasoitetut valkeat kattopinnat. Erityisyyttä on tavoiteltu tavanomaisesti raidallisilla laattaseinillä. Sisäänkäynnit on integroitu muihin rakennuksiin, kauppakeskus Isoon Omenaan (laajennus, HKP ja Parviainen 2017) ja hotellikortteliin.
Finnoo
PESARK
2022
Asemalaiturilla kylmäsävyinen aaltoileva peltipinta katsoo kohti kuvakemaisia kasveja ja eläimiä esittäviä paneeleja. Matkalla ylös lämpimän harmaat betoniseinät ja vedetyt alumiiniverkkopinnat peittävät mustaa ruiskubetonia. Sisäänkäyntirakennukset vaikuttavat teknisten vaatimusten ehdoilla massoitelluilta, mutta julkisivujen raidoitetut lasipinnat antavat niille tunnistettavan ilmeen. Asemien ympärillä on runsaasti tyhjää tilaa, mutta uudisrakennusten rintama lähestyy miltei silmissä – nostokurjet täplittävät maisemaa.
Lisää kuvia ja piirustuksia Finnoon asemasta →
Kaitaa
PESARK
2022
Kaksivärinen, halkeilevaa jäätä tai puiden juurakkoa muistuttava teos kehystää laituritilaa, vaaleanharmaa betoni ja vedetty alumiiniverkko taas nousua maanpinnalle. Sisäänkäyntirakennuksen detaljointi on korostetun teknistä niin sisällä kuin ulkona – monitahokasta koristaa virtaviivainen alumiinihuntu. Kappale viime vuosisataa henkivää hi-tech-arkkitehtuuria seesteisen staattisessa kerrostalolähiössä nousee kontrastin kautta erityiseksi ja kertoo omalla vieraudellaan uuden ajan saapumisesta.
Lisää kuvia ja piirustuksia Kaitaan asemasta →
Soukka
Arkkitehtitoimisto ALA
2022
Aaltoileva valoteos hallitsee tummien sävyjen reunustamaa laituritilaa. Hissiaulan taitetuista metallikaseteista koostetut seinämät tarjoavat taiteilijan tulkinnan kallioleikkauksesta ja kattovalo illuusion luonnonvalosta. Kaksikerroksinen sisäänkäyntirakennus yhdistää linja-autopysäkit ja Soukantorin tason. Sävykäs monikulmio on persoonallinen lisä Soukantorin betoninharmaaseen ympäristöön. Yläkartanontien puolella liukuportaiden sarja johdattaa tilankäytöltään suureellisempaan mutta yksikerroksisuudessaan tavanomaisempaan sisäänkäyntirakennukseen.
Lisää kuvia ja piirustuksia Soukan asemasta →
Espoonlahti
Arkkitehtitoimisto ALA
2022
Sininen ruiskubetonipinta toimii asemalaiturin syvän kromaattisena taustana, ja sitä rajaavat vasaroitua pintaa muistuttavat kiiltävät metallikasetit. Katon betonia elävöittää hienovarainen, läikehtivä valoteos, johon liittyy hyräilevä ääninauha – moniaistinen installaatio tuo matkustamiseen yllättävän, leikkisän keskeytyksen. Värimaailma tuo mieleen muutamat vanhemmista idän asemista. Sisäänkäynnit on integroitu osaksi kaupunkikeskus Lippulaivaa (Arco 2022).
Lisää kuvia ja piirustuksia Espoonlahden asemasta →
Kivenlahti
Arkkitehtitoimisto ALA
2022
Syvällä sijaitseville laitureille on saatu johdettua aavistus luonnonvaloa avaran rullaporrasaulan kautta. Kattopintoja peittävät hohtavan valkoiset perforoidut metallikasetit, jotka ulottuvat ulos asti osana viistettyä lipparakennetta. Ulkoa asema ja sen toistaiseksi ainoa käytössä oleva sisäänkäynti uppoavat rinteeseen. Asema on Kivenlahdessakin muutoksen airut, odottamassa uuden massiivisen metrokeskuksen rakentumista. ↙
Lisää kuvia ja piirustuksia Kivenlahden asemasta →
TOMMY LINDGREN
Arkkitehti. Työskentelee kaupunkisuunnittelun lehtorina Aalto-yliopistossa ja nauttii opettamisesta, arkkitehtuurista ja kaupungeista.