Julkaistu lehdessä 5/2022 - Purkaa vai korjata?
Pääkirjoitus 5/2022: Suomi purkaa, mutta kuinka pitkään?
Uuden rakentaminen ja vanhan korjaaminen edellyttää aina olemassa olevan tuhoamista – oli kyse sitten tontin maaperästä ja kasvillisuudesta, siellä sijaitsevista rakennuksista, myöhemmin tehdyistä lisäyksistä tai vaurioituneista ja kuluneista rakennusosista. Lyhytnäköisen teknis-taloudellisen ajattelun myötä olemme kuitenkin ajautuneet tilanteeseen, jossa sinänsä käyttökelpoisia rakennuksia puretaan, koska aikanaan uudenaikaiset ratkaisut eivät enää vastaa tämän päivän vaatimuksia. Seurauksena on jatkuvasti kasvava vuori rakennus- ja purkujätettä – yksin Suomessa yli 13 miljoonaa tonnia vuodessa – jonka tehokas hyödyntäminen edellyttäisi kokonaan uuden teollisen infrastruktuurin kehittämistä.
Purkutyömaat kuuluvatkin erottamattomasti osaksi maisemakuvaamme, kun toimistotaloja, kouluja, sairaaloita, ostoskeskuksia, teollisuusrakennuksia ja omakotitaloja katoaa yksi toisensa jälkeen, noin 4 000 rakennuksen vuosivauhdilla. Viime aikoina huomiota ovat saaneet taantuvien paikkakuntien ongelmakiinteistöt, joiden ylläpitoon ja korjaamiseen ei löydy rahoitusta, mutta huomattavasti suuremmassa vaarassa on kasvukeskusten moderni rakennuskanta.
Purettavien rakennusten keski-ikä on nykyisin noin 50 vuotta, joten uhka kohdistuu ennen kaikkea toisen maailmansodan jälkeisiin arkirakennuksiin – suomalaisen hyvinvointivaltion infrastruktuuriin. Purkujätteeksi on päätynyt monia 1990-luvunkin rakennuksia. Koska aikakauden arkkitehtuuria ei ole vielä ehditty kattavasti tutkia tai inventoida, rakennukset voivat saada purkutuomion ennen kuin niiden arvoja on edes ehditty tunnistaa. Viime vuosien menetyksiin kuuluvat Arkkitehdissakin aikanaan esitellyt Rettigin tupakkatehdas Turussa (Kurt Simberg 1960), Chydeniuksen koulu Kokkolassa (Osmo Sipari 1965), Kainuun keskussairaala Kajaanissa (Reino Koivula 1969), Pieksämäen kaupungintalo (Arto Sipinen & Mane Hetzer 1973) ja Metsolan ala-aste Helsingissä (Bitumi Manner 1991).
Suomen rakennuskannasta yli satavuotiaita on alle 6 %. Siitä huolimatta edes kulttuurihistoriallisesti arvokkaat, käyttökelpoiset ja terveet rakennukset eivät näytä olevan täysin turvassa. Parhaillaan on suunnitteilla esimerkiksi Valtionneuvoston linnan pihalle vuonna 1900 valmistuneen painotalon korvaaminen kookkaammalla uudisrakennuksella, joka muuttaisi peruttamattomasti Carl Ludvig Engelin luomaa ainutlaatuista linnanpihaa.
Valtion pitäisi kaikin keinoin edistää olemassa olevien rakennusten säilymistä ja uudelleenkäyttöä.
Kulttuurihistoriallisten arvojen ohella purkaminen haaskaa aineellisia resursseja. Ympäristöministeriön viime vuonna julkaisema Purkaa vai korjata? -tutkimus osoitti, että rakennuksen purkaminen ja uudelleenrakentaminen aiheuttaa niin suuren hiilipiikin, että uudisrakennuksen suurempi energiatehokkuus kompensoi sen vasta vuosikymmenten päästä. Joissain paikoissa purkamista voi toki perustella kaupunkirakenteen tiivistämisellä ja siitä seuraavalla infrarakentamisen ja liikenteen päästöjen vähenemisellä, mutta silloinkin tarvittaisiin huolellisia laskelmia kaikkien vaihtoehtojen vaikutuksista. Toistaiseksi luotettavaa tutkimustietoa purkamisen ja tiivistämisen yhteisvaikutuksesta ei ole saatavilla.
Hallituksen tavoitteena on, että Suomi saavuttaa hiilineutraaliuden vuoteen 2035 mennessä. Valtion pitäisi siten kaikin keinoin edistää olemassa olevien rakennusten säilymistä ja uudelleenkäyttöä. Parhaillaan eduskunnan käsiteltävänä oleva uusi rakentamislaki näyttäisi kuitenkin ohjaavan kehitystä tältä osin väärään suuntaan sallimalla purkuluvan saantiin poikkeuksia purkumateriaalin uudelleenkäytön ja kierrätyksen varjolla.
Olisiko mahdollista kuvitella tulevaisuus, jossa rakennuksia purettaisiin vain siinä tapauksessa, että se on ehdottoman välttämätöntä? Tavoitteen saavuttamiseksi tarvittaisiin ainakin perusteellisia uudistuksia rakennusalan lainsäädäntöön, toimintatapoihin ja koulutukseen. Tehokas ohjauskeino olisi verotuksen kohdistaminen hiilijalanjälkeen, neitseellisten luonnonvarojen kulutukseen tai purkujätteen määrään. Entä voisiko rakennussuojelu keskittyä kulttuurihistoriallisten arvojen ohella varjelemaan rakennuksiin sitoutuneita luonnonvaroja?
Tämän numeron artikkeleissa pohditaan rakennussuojelun, purkamisen, korjaamisen ja uudelleenkäytön kysymyksiä eri näkökulmista. Esitellyt projektit kertovat korjausrakentamisen kentän moninaisuudesta: mukana on niin restaurointeja, peruskorjauksia, laajennuksia, lisärakennuksia, käyttötarkoituksen muutoksia kuin transformaatiota sekä näiden yhdistelmiä. ↙