IlmoitusAdvert
Julkaistu lehdessä 5/2022 - Purkaa vai korjata?
Arkkitehti muutoksen välittäjänä
Tyhjillään olevien tilojen väliaikaiskäyttö on viime vuosikymmeninä tunnistettu kestäväksi ja osallistavaksi keinoksi kehittää kaupunkeja. Väitöstutkimuksessaan Hella Hernberg havaitsi, että väliaikaiskäyttöjen parissa toimiminen voi olla arkkitehdeille myös keino kyseenalaistaa perinteistä suunnittelutyötä rajoittavia rakenteita.
Helmikuussa 2017 istuin kokoushuoneessa tyhjässä toimistotalossa Espoon Kerassa. Pöydän ääressä istui myös ison suomalaisen kiinteistösijoittajayrityksen edustaja sekä kolme kaupungin johtotason virkamiestä. Minut oli palkattu konsultiksi käynnistämään tyhjien toimisto- ja varastotilojen väliaikaiskäyttöä alueella, jossa vajaakäyttö läheni 50 prosenttia. Kaupungin tavoitteena oli elävöittää autioituvaa toimistoaluetta yhdessä paikallisten kulttuuritoimijoiden, urheiluseurojen ja yrittäjien kanssa samalla, kun pidemmän tähtäimen kaavoitusta valmisteltiin.
Väliaikaiskäyttö oli tarkoitus aloittaa juuri tästä talosta, johon olimme jo löytäneet kiinnostuneita vuokralaisia. Kiinteistön omistaja ilmoitti kuitenkin perääntyvänsä hankkeesta, koska talon ilmanvaihdossa oli ilmennyt ongelmia. Argumentit tilojen kestävän käytön tai kannattavuuden puolesta eivät auttaneet. Lopulta väliaikaiskäyttöhanke eteni alueen muiden kiinteistönomistajien kanssa. Nyt, viisi ja puoli vuotta myöhemmin, sama toimistotalo seisoo edelleen tyhjillään.
Väliaikaiskäyttöhankkeen arkkitehtina jouduin keskelle erisuuntaisten intressien vyyhtiä. Vastakkain törmäsivät yksityisten kiinteistönomistajien vakiintuneet toimintatavat, kaupungin strategiset tavoitteet ja byrokraattiset käytännöt sekä tiloja etsivien käyttäjien tarpeet ja toiveet.
Yhteiskunnallisten muutosten seurauksena erilaisia tiloja ja rakennuksia jää jatkuvasti tyhjilleen. Pääkaupunkiseudun toimistotilat, joita viime vuonna oli vapaana 1,2 miljoonaa neliömetriä1, ovat vain yksi esimerkki. Tyhjilleen jäävät koulut, liikehuoneistot tai teollisuustilat odottavat päätöksiä tulevasta käytöstään usein kuukausia, vuosia tai jopa vuosikymmeniä.
Samalla tiedämme, että rakennetun ympäristön päästöjä ja materiaalinkulutusta täytyy radikaalisti vähentää.2 Tilojen seisottaminen tyhjillään on valtavaa resurssien tuhlausta ja käyttäjien näkökulmasta menetetty mahdollisuus. Olennainen kysymys onkin, miten voisimme hyödyntää olemassa olevia tiloja ja rakennuksia nykyistä joustavammin ja pitkäjänteisemmin. Voisiko olemassa olevien tilojen ja rakennusten käytöllä myös korvata uudisrakentamista?
Muuttuva arkkitehdin työ ympäristökriisin aikana
Olemassa olevan rakennuskannan joustava uudiskäyttö edellyttää systeemistä muutosta koko toimialalla. Myös arkkitehdin työ on murroksessa. Aalto-yliopistossa muotoilun laitoksella kesäkuussa 2022 tarkastettu väitöskirjani käsitteli arkkitehtien muuttuvaa työtä osana tyhjien tilojen väliaikaiskäyttöä. Tutkin arkkitehtien rooleja ”välittäjätoimijoina” (engl. mediator), jotka pyrkivät edistämään tyhjien tilojen joustavampaa käyttöä esimerkiksi ohjaamalla sidosryhmien välistä yhteistyötä sekä neuvottelemalla hallinnollisiin ja lainsäädännöllisiin kysymyksiin liittyvistä asioista. Välittäjällä tarkoitan toimijaa tai organisaatiota, joka ohjaa ja fasilitoi tilojen käyttöön liittyviä sidosryhmien ja yhteiskunnan rakenteiden välisiä prosesseja. Kuvaamani välittäjän työ poikkeaa esimerkiksi kiinteistönvälittäjän työstä mutta myös arkkitehdin perinteisestä toimenkuvasta ja koulutuksesta. Käytännössä arkkitehdit ovat kuitenkin usein mukana tilojen väliaikaiskäytössä. Itsellänikin on kokemusta 14 vuoden ajalta tyhjien tilojen käyttöön, kaupungin uudistumiseen ja osallistumiseen liittyvissä hankkeissa yrittäjänä, virkamiehenä, arkkitehtina ja tutkijana.
Arkkitehtuuriin ja arkkitehdin työhön kohdistuu laajoja muutospaineita akuutin ympäristökriisin aikana. Tutkijat ovat kritisoineet arkkitehtien työn kaventumista esteettisiin ja toiminnallisiin näkökulmiin sosiaalisten kysymysten jäädessä ulkopuolelle.3 Riippuvuus kiinteistötalouden toimijoista ja lainalaisuuksista on vienyt arkkitehdeilta vaikutusvallan siihen, mitä rakennetaan.4 Globaalien haasteiden ratkaisemiseen tarvitaan uudenlaista toimijuutta.
Vaikka arkkitehtuurin valtavirta muuttuu hitaasti, muutosta on jo ilmassa. Arkkitehdin työ voi (uudis)rakennusten suunnittelun sijaan keskittyä esimerkiksi monimutkaisten yhteistyö- ja osallistumisprosessien ohjaamiseen. Myös muilla muotoilun aloilla siirrytään yhä enemmän tuotekeskeisestä ajattelusta prosessikeskeiseen ajatteluun. Erityisesti vuoden 2008 finanssikriisi ja kiinteistöalan romahdus monissa maissa sai arkkitehteja pohtimaan uudelleen, kenelle he tekevät työtä ja millaisiin ongelmiin etsivät ratkaisuja. Tätä muutosta kuvaa hyvin tutkijoiden ja arkkitehtien Nishat Awanin, Tatjana Schneiderin ja Jeremy Tillin lanseeraama käsite spatial agency, tilallinen toimijuus.5 Arkkitehti tilallisena toimijana luo mahdollisuuksia myös muiden toimijoiden osallistumiselle. Tilalliset toimijat ovat proaktiivisia ja määrittelevät itse toimeksiantonsa; siten he pyrkivät irtautumaan rakennusalaan vaikuttavista rakenteista ja muuttamaan niitä. Vastaavaa muutosta kuvaavat myös Harriet Harriss, Rory Hyde ja Roberta Marcaccio kirjassaan Architects after Architecture (2021).6 He käyttävät juuri välittäjä-termiä kuvaamaan nykyajan arkkitehdin työtä, jossa keskiöön nousee yhteistyö monenlaisten toimijoiden välillä, monimutkaisten ongelmien ymmärtäminen ja ongelmien uudelleenmäärittely.
Arkkitehdin työ voi uudisrakennusten suunnittelun sijaan keskittyä esimerkiksi monimutkaisten yhteistyö- ja osallistumisprosessien ohjaamiseen.
Väliaikaiskäyttö uudistaa alueita ja suunnitteluprosesseja
Väliaikaiskäytöllä tarkoitan sellaisten tyhjien tai vajaakäyttöisten tilojen aktivointia, jotka odottavat päätöksiä ja ratkaisuja tulevasta käyttötarkoituksestaan. Yksi väitöskirjassani esiintyvä esimerkki on ranskalainen Île de Nantesin satama-alue, jonka väliaikaiskäyttö alkoi luovien alojen keskittymästä satamahallissa vuonna 2003 ja on sittemmin vaikuttanut merkittävästi koko alueen uudistumiseen ja uuden imagon syntymiseen.
Helsingistä monet tuntevat Kalasataman väliaikaiskäytön, jota olin mukana koordinoimassa.7 Tyhjän sataman avaaminen kaupunkilaisten käyttöön synnytti uutta kaupunkikulttuuria ja muutti ajattelutapaa julkisten tilojen käytöstä. Väliaikaiskäyttö ei ole vain lyhyen aikavälin ratkaisu tilojen käytön tehostamiseksi, vaan se nähdään keinona kehittää ja kokeilla tulevia, pidemmän tähtäimen ratkaisuja tyhjille tiloille ja muuttuville alueille.8 Väliaikaiskäyttö myös tarjoaa monenlaisille asukasryhmille mahdollisuuden kehittää omaleimaisia kaupunkiympäristöjä. Monet tutkijat ovat nähneet väliaikaiskäytön laajemmin keinona kehittää kaupunkisuunnittelun prosesseja nykyistä joustavammiksi9, jolloin kaupungit voisivat paremmin vastata muuttuviin tarpeisiin ja olosuhteisiin.
Väliaikaiskäytön tiellä on kuitenkin monenlaisia käytännön ongelmia. Suomalaisissa kaupungeissa näitä ovat toimijoiden väliset ristiriitaiset intressit, kaavaprosessien jäykkyys, monitulkintainen lainsäädäntö sekä kiinteistöalan vakiintuneet toiminta- ja laskentamallit.
Esimerkiksi Espoon Kerassa lähtöasetelma oli ristiriitainen: Alueella oli paljon taiteilijoita, jotka olivat pitkään yrittäneet etsiä kohtuuhintaista työtilaa. Monet kiinteistönomistajat eivät kuitenkaan pitäneet taiteilijoita sopivina vuokralaisina. Kasvavasta vajaakäytön kierteestä huolimatta he suhtautuivat skeptisesti väliaikaiskäyttöön; heidän ensisijainen intressinsä oli tonttien käyttötarkoituksen muuttaminen pidemmällä aikavälillä, viiden tai kymmenen vuoden päästä. Kaupunki halusi edistää alhaalta lähtevää kaupunkikehitystä ja kiertotaloutta, mutta samalla nousi esiin byrokraattisia ongelmia esimerkiksi käyttötarkoituksen muutoksiin liittyvissä korkeissa maksuissa, jotka perittiin vuokralaisilta. Oma työni välittäjätoimijana oli pitkälti neuvottelemista kiinteistönomistajien kanssa, käyttäjäryhmien välisen yhteistyön ja synergioiden edistämistä sekä eri ryhmien tarpeiden ja näkemysten yhteensovittamista.
Olemassa olevan rakennuskannan joustava uudiskäyttö edellyttää systeemistä muutosta koko toimialalla.
Välittäjän työ on sosiaalista, poliittista ja tilallista
Väitöskirjassani tutkin sekä omaa työtäni välittäjän roolissa että muiden välittäjien työtä. Osana tutkimustani haastattelin viittä eurooppalaista välittäjätoimijaa. Haastateltavina oli kaksi ”naapurustomanageria” Gentin kaupungista, Nantesissa toimiva kiinteistökehitysyhtiö Samoa, Bremenin kaupungin tilauksesta toimiva väliaikaistilojen agentuuri ZwischenZeitZentrale sekä riikalaisille kiinteistönomistajille tyhjien tilojen kehittämispalvelua tarjoava Free Riga.
Kaikki haastattelemani välittäjät pitivät tärkeänä avata tyhjiä tiloja edullisesti käyttöön monenlaisille käyttäjäryhmille. Näin voidaan luoda monipuolisia vaihtoehtoja kaupalliselle kiinteistökehittämiselle. Samalla välittäjät edistivät vuoropuhelua kaupunkilaisten, kiinteistönomistajien ja kaupunkien hallinnon välillä. Laajemmassa mielessä välittäjän työ pyrkii muuttamaan ja kehittämään syvään juurtuneita kaupunki- ja kiinteistökehittämisen prosesseja joustavammiksi ja inklusiivisemmiksi.
Keskeisenä havaintona väitöstutkimuksessani oli välittäjän työn sosiaalinen ja poliittinen luonne, vaikka työ liittyykin tiloihin. Välittäjän työssä on toki hyötyä arkkitehdin tilallisesta osaamisesta. Rakennuspiirustusten, kaavaprosessien, lainsäädännön ja lupakysymysten hallitseminen on tarpeellista. Kuitenkin työ liittyy myös tilojen omistajuuteen, valtasuhteisiin, vallitseviin käytäntöihin ja normeihin, toimijoiden väliseen dynamiikkaan sekä kiinteistötalouteen.
Välittäjän työ ei vastaa perinteistä kuvaa sankariarkkitehdista, joka mielikuvana on toki jo muutenkin vanhentunut.
Kolme välittäjäroolia
Tunnistin väitöstutkimuksessani kolme keskeistä välittäjäroolia, jotka perustuvat empiiriseen tutkimukseeni sekä kirjallisuuteen arkkitehtuurin, osallistavan suunnittelun ja kaupunkiympäristöjen kestävyysmurroksen aloilta. Rooleista ensimmäinen on luonteeltaan sosiaalinen: välittäjät edistävät toimijoiden välistä yhteistyötä ja kumppanuuksia. Keskeistä on esimerkiksi luottamuksen ja yhteisymmärryksen rakentaminen tilojen käyttäjien, omistajien sekä kaupungin virkamiesten välille. He puhuvat usein keskenään erilaista kieltä. Riiassa välittäjä kehitti käyttäjien ja kiinteistönomistajan välille uudenlaista yhteiskehittämismallia, jossa väliaikaiskäyttö oli keino kokeilevaan kiinteistökehittämiseen ja siitä koituva arvonnousu jakautuisi käyttäjien (eli sisällön kehittäjien) ja omistajan kesken.
Toinen välittäjärooli on poliittisempi: välittäjät neuvottelevat väliaikaiskäytön rakenteellisista ehdoista ja olosuhteista, kuten lainsäädännöllisistä ja hallinnollisista kysymyksistä tai muista vallitseviin käytäntöihin liittyvistä asioista. Välittäjän tehtäviin kuuluu muun muassa väliaikaiskäytön puolesta lobbaaminen, lainsäädännön tulkinnoista ja poikkeamisista neuvotteleminen, erilaisten kannustimien etsiminen sekä tilavuokrauksen toimintamallien ja sopimusehtojen räätälöiminen väliaikaiskäytölle sopiviksi. Esimerkiksi Gentin naapurustomanagereilla oli valtuudet neuvotella väliaikaisista säännöksistä poikkeamisista, koska kaupungin strategiaan kuului kokeilujen edistäminen. Nantesissa toimivan välittäjän erityisosaamista puolestaan oli kehittää luovia ratkaisuja ranskalaisen tiukan lainsäädännön raameissa, jotta vaikkapa entisten satamahallien käyttö luovien alojen toimistotilana olisi mahdollista.
Kolmas tunnistamani välittäjärooli keskittyy osaamisen kehittämiseen. Koska tilojen väliaikaiskäyttö poikkeaa monista alan vakiintuneista toimintatavoista, siihen liittyvää osaamista ja ymmärrystä täytyy kehittää. Eri osapuolet voivat myös oppia toisiltaan. Esimerkiksi kokeilevilla käyttäjäyhteisöillä on tietotaitoa, josta kiinteistönomistaja voi hyötyä. Välittäjien työtä on kehittää eri osapuolten välistä yhteisöllistä oppimista, esimerkiksi kokeilujen, osallistamisen ja toimijoiden törmäyttämisen avulla. Nantesilaisen välittäjän mielestä väliaikaiskäytössä kaikkein merkittävintä olivatkin juuri kokeiluista syntyvät uudet oivallukset.
Miten välittäjänä toimiminen muuttaa arkkitehdin työtä?
Kuvailemani välittäjäroolit poikkeavat siitä, mitä olemme tottuneet ymmärtämään arkkitehdin työnä, mutta niissä on myös yhteisiä piirteitä. Monenlaisissa arkkitehdin tehtävissä tulee vastaan erilaisista intresseistä neuvotteleminen, käyttäjien osallistaminen tai lainsäädännön tulkinnan haasteet, vaikka näitä ei välttämättä koulutuksessa korosteta. Osaamisen kehittämiseen ja kokeiluihin liittyvä rooli taas voi olla arkkitehdin näkökulmasta harvinaisempi.
Tarkastellessani välittäjän työtä arkkitehdin työnä en väitä, että se olisi yksinomaan arkkitehtien toimintakenttää. Välittäjän työssä on hyötyä monialaisesta yhteistyöstä ja koulutuksesta. Välittäjän työtä on kuitenkin hyödyllistä tarkastella arkkitehdin työn näkökulmasta, koska se liittyy myös laajemmin ajankohtaisiin muutostarpeisiin alalla.
Miten välittäjänä toimiminen sitten muuttaa arkkitehdin työnkuvaa? Selvää on painopisteen siirtyminen tilallisista näkökulmista sosiaalisiin ja poliittisiin kysymyksiin. Ehkä silmiinpistävin muutos liittyy kuitenkin ammatilliseen eetokseen. Välittäjän työ ei vastaa perinteistä kuvaa sankariarkkitehdista, joka mielikuvana on toki jo muutenkin vanhentunut. Työssä ei korostu arkkitehdin visuaalinen tai fyysinen kädenjälki tai yksilöllinen tekijyys. Välittäjän työn jäljet näkyvät epäselvemmin – muutosprosessit vaativat aikaa. Välittäjän työ on monialaista yhteistyötä, joka vaatii nöyrää asennetta sekä kykyä kuunnella ja ymmärtää eriäviä näkemyksiä, joita tilojen käyttöön liittyy. Nämä piirteet – yhteistyö, nöyryys, huomion kiinnittyminen yhteiskunnan rakenteisiin, prosesseihin ja muuhun kuin itse rakennuksiin – liittyvät myös yleisempään arkkitehdin työn muutokseen.
Väitän, että välittäjän työssä piilee mahdollisuus määritellä arkkitehdin työtä uudella tavalla ja irtautua, edes jonkin verran, arkkitehdin työtä ohjaavista rakenteista. Arkkitehdit ovat esimerkiksi riippuvaisia kiinteistöalan asiakkaista, ja ympäristökriisin ratkaiseminen vaatisi myös arkkitehdeilta vahvemman roolin ottamista. Koska välittäjän työn tavoitteena on viime kädessä muutosprosessien edistäminen, välittäjän täytyy neuvotella näistä asioista ja kyseenalaistaa vallitsevia käytäntöjä. Vaikka välittäjääkin sitovat maksavan asiakkaan tavoitteet, työ on niin uudenlaista ja koko ajan kehittyvää, että välittäjällä on mahdollisuus pitkälti määritellä toimeksiantojensa sisältöä. Uusien ammatillisten aluevaltauksien etsiminen vaatii proaktiivisuutta ja siihen sisältyy ehkä riskejä. Samalla se kuitenkin tuo valtaa valita, millaisia ongelmia haluamme työssämme ratkaista. Tässä on mielestäni yksi avain alan kestävään muutokseen. ↙
HELLA HERNBERG
Arkkitehti ja tutkija, joka on erikoistunut kestävään ja resurssiviisaaseen kaupunkikehittämiseen sekä monitoimijaisten yhteistyöprosessien välittämiseen. Ennen väitöstutkimustaan luotsasi omaa Urban Dream Management -toimistoaan ja työskenteli ympäristöministeriössä sekä suomalaisissa arkkitehtitoimistoissa. Väitöskirja Architects as ‘Mediators’: Socio-political roles in mediating the ‘temporary use’ of vacant spaces (Aalto 2022) on luettavissa verkossa.
1 Catella: Markkinakatsaus, Suomi. Kevät 2021.
2 Rakennussektori tuottaa globaalisti noin 35 % kasvihuonekaasupäästöistä ja 30 % jätteestä, ja rakennuksiin sitoutuu noin 50 % maapallon luonnonvaroista. Rakennuksiin rakentamisvaiheessa sitoutuneiden päästöjen osuus elinkaaren aikaisista päästöistä on huomattava. Ympäristöministeriö: Rakentamisen kiertotalous. Verkkosivu 2021; Martin Röck, Marcella Ruschi Mendes Saade, Maria Balouktsi ym.: ”Embodied GHG emissions of buildings – The hidden challenge for effective climate change mitigation”, Applied Energy 258 2020, 1–12.
3 Kenny Cuper: ”Where is the social project?”. Teoksessa Swati Chattopadhyay & Jeremy White (toim.): The Routledge Companion to Critical Approaches to Contemporary Architecture. Routledge 2020.
4 Jeremy Till: ”Architecture After Architecture”. Teoksessa Harriet Harriss, Rory Hyde & Roberta Marcaccio (toim.): Architects After Architecture: Alternative Pathways for Practice. Routledge 2021; Peggy Deamer: The Architect as Worker: Immaterial Labor, the Creative Class, and the Politics of Design. Bloomsbury 2015.
5 Nishat Awan, Tatjana Schneider & Jeremy Till: Spatial Agency: Other Ways of Doing Architecture. Routledge 2011.
6 Harriet Harriss, Rory Hyde & Roberta Marcaccio (toim.): Architects After Architecture: Alternative Pathways for Practice. Routledge 2021.
7 Kalasataman väliaikaiskäytön koordinaattorina 2009–2011 toimi Suunnittelutoimisto Part Oy. Olin mukana projektissa Partin työntekijänä yhdessä osakkaiden Johanna Hyrkäksen ja Tuomas Siitosen kanssa.
8 Panu Lehtovuori & Sampo Ruoppila: ”Temporary Uses as Means of Experimental Urban Planning”, Serbian Architecture Journal, 4(1) 2012, 29–54; Lauren Andres & Peter Kraftl: ”New directions in the theorisation of temporary urbanisms: Adaptability, activation and trajectory”, Progress in Human Geography 2021, 1–17.
9 Philipp Oswalt, Klaus Overmeyer & Philipp Misselwitz: Urban Catalyst: The Power of Temporary Use. DOM Publishers 2013.