Julkaistu lehdessä 3/2022 - Uusi luontosuhde

Kohdearvio

Keidas kosken partaalla

Kristo Vesikansa

Vantaan Tikkurilankosken uudistetuilla ranta-alueilla punoutuvat yhteen kulttuuriympäristö ja luonto. 

Meritaimenet vai historia? Viimeaikaiset kiistat padottujen koskien ennallistamisesta ovat asettaneet luonto- ja kulttuuriarvot ikävällä tavalla vastakkain. Kumman pitäisi painaa enemmän: vuosisatojen ikäisen kulttuurimaiseman vai ekosysteemin monimuotoisuuden? 

Valtamedioissa eniten on puhuttanut Helsingin Vanhankaupunginkosken pato, jonka purkamisen vaikutukset ovat parhaillaan selvittävänä. Ei kuitenkaan tarvitse matkustaa kuin kymmenisen kilometriä Vantaan- ja Keravanjoen vartta ylävirtaan vakuuttuakseen, että luonto- ja kulttuuriarvot on mahdollista sovittaa yhteen. Kun vuonna 1913 valmistuneen Tikkurilankosken padon keskiosa purettiin kolme vuotta sitten, vesi pääsi jälleen virtaamaan vapaasti taimenien, vuollejokisimpukoiden, saukkojen, ihmisten ja muiden eläinten parhaaksi. Samassa yhteydessä kosken rannat kunnostettiin virkistyskäyttöä silmällä pitäen. Toimenpiteet eivät ole pyyhkineet pois alueen pitkää teollista historiaa, vaan siitä muistuttavat niin padon säilyneet kiviseinät kuin kosken partaalla kohoavat tehdasrakennukset. Kolmannen ajallisen kerrostuman muodostavat uudet sillat, kävelytiet ja oleskelualueet, joiden muodot, materiaalit ja värit ovat saaneet innoituksensa jokiluonnosta ja teollisesta perinnöstä.

Kosken ennallistaminen ja rantojen uudistus ovat osa Tikkurilan jokirannan maisemasuunnitelmaa, joka perustuu Loci maisema-arkkitehtien voittaneeseen ehdotukseen vuosina 2015–2016 järjestetyssä maisema-arkkitehtuurikilpailussa. Toimisto työsti sen pohjalta yleissuunnitelman, jota on toteutettu vaiheittain vuodesta 2019 lähtien.

Lisää kuvia ja piirustuksia projektista →

Suunnittelualue sijoittuu Keravanjoen rannoille pääradan molemmin puolin. Tikkurilan teollinen historia näkyy selkeimmin alueen itäosassa. Kulttuuritehdas Vernissa, entinen palokalustovarasto ja polttouunin savupiippu kosken pohjoissivulla ovat jäänteitä vuonna 1862 toimintansa aloittaneesta pellavaöljytehtaasta. Vastarannalla sijaitsevat sen perillisen, Tikkurila Oy:n entinen pääkonttori (Woldemar Baeckman 1960), tutkimuskeskus (Kaarina Löfström 1985) ja tuotantolaitokset, joiden uudistamisesta on parhaillaan käynnissä kutsukilpailu. Tavoitteena on urbaani kaupunginosa, jossa asuminen, työpaikat ja palvelut limittyisivät. Suunnitelma tulee toteutuessaan tuomaan epäilemättä uusia käyttäjiä myös Keravanjoen rannoille.

Pääradan länsipuoli on luonteeltaan puistomaisempi, mutta myös täältä löytyy merkkejä teollisuushistoriasta, kuten Veininmylly ja Silkkitehdas, jossa on nykyisin asuntoja, toimistoja ja kulttuuritoimintaa. Joen eteläpuolta hallitsee Mikko Heikkisen ja Markku Komosen suunnitteleman tiedekeskus Heurekan särmikäs hahmo. Vuonna 1989 valmistuneella tiedekeskuksella ei ole vielä virallista suojelustatusta, mutta senkin arkkitehtoniset arvot on pyritty huomioimaan maisemasuunnitelmassa.

Keravanjoen pohjoispuolelle sijaitseva Tikkurilan keskusta on viime vuosina uudistunut voimakkaasti, minkä seurauksena mittakaava on muuttunut paikoitellen lähes suurkaupunkimaiseksi. Maisema-arkkitehti Milla Hakarin mukaan vehreän jokirannan on tarkoitus muodostaa vastapaino tiivistyvälle keskustalle. Alueen tunnelma syntyy jokiluonnosta ja kulttuuriympäristöstä, ja uusi virkistyskäyttö on sovitettu niiden asettamiin puitteisiin. Joki toimii myös erilaisia osa-alueita kokoavana aiheena. 

Kilpailusta lähtien tavoitteena on ollut, että joen molempia rantoja pitkin kulkisi yhtenäinen jalankulkureitti. Tällä hetkellä reitit katkeavat pääradan kohdalla, mutta suunnitelmissa on rakentaa radan ali teräksiset kulkusillat. Osa-alueiden luonne-erot kumpuavat Hakarin mukaan sekä joesta että rakennuksista ja niiden pihapiireistä: radan länsipuolella vesi virtaa rauhallisemmin, kun taas kosken rannoilla on täytynyt huomioida voimakas virtaus ja ajoittaiset tulvat.

Hakari kertoo, että yhtenäisyyttä alueelle on pyritty luomaan maisema-arkkitehtuurin ilmeen ja elementtien avulla. Niitä on samalla varioitu osa-alueiden luonteiden mukaan. Kosken rannoilla on käytetty teollisuushistoriaan viittaavia materiaaleja, kuten maatiiliä ja Corten-terästä, sekä puna-ruskeaa väripalettia. Alueen länsiosassa muodot ovat leikittelevämpiä ja saavat innoituksensa jokiluonnosta. Olemassa olevaa kasvillisuutta on säilytetty mahdollisimman paljon, erityisesti suuria puita ja rantakasvillisuutta, ja uusissa istutuksissa on suosittu jokiluontoon sopivaa lajistoa.

Tikkurilan jokiranta on poikkeuksellinen hanke siinä mielessä, että Loci on toiminut pääkonsulttina kaikilla osa-alueilla, koordinoiden yli 10 alikonsultin työtä. Hakari kertoo, että tämän ansioista pääidea on säilynyt kirkkaana kilpailuehdotuksesta toteutukseen saakka. Onnistunutta lopputulosta on edesauttanut myös hyvä yhteistyö Vantaan kaupungin kanssa. Hankkeen alullepanoon osallistunut puistosuunnittelupäällikkö Hanna Keskinen siirtyi vuonna 2018 Rambollin palvelukseen, mutta hän on jatkanut työtä projektipäällikön roolissa. Keskinen pitää lopputuloksen kannalta tärkeänä sitä, että konsepti oli huolellisesti mietitty jo yleissuunnitelmavaiheessa, ja siitä on pidetty tiukasti kiinni suunnitteluratkaisuissa ja työmaalla.

Yleissuunnitelmaan sisältyivät myös alueella sijaitsevien vanhojen rakennusten käyttösuunnitelmat. Niiden korjaustyöt ovat kuitenkin viivästyneet, joten rakentaminen aloitettiin osa-alueista, jotka voitiin toteuttaa niistä riippumatta. Åvikin alueelle joen pohjoisrannalle rakennettiin rinteeseen porrastettu leikkipaikka ja veden äärelle istuskeluportaikko. Hulevesiputkien suuaukkojen kohdalle sijoitettiin laiturimaisia oleskelupaikkoja. Hakarin mukaan jokiluonto haluttiin tehdä näkyväksi maisema-arkkitehtuurin keinoin. Esimerkiksi leikkipaikan värikkäät kummut kuvaavat vuollejokisimpukoita, ja istuskelupaikkojen väreilevät pinnakaiteet vievät ajatukset rantakaislikoihin.

Toinen toteutusvaihe käsitti Tikkurilankosken rannat. Padosta puretut kiviharkot mitattiin ja numeroitiin ja sopivan kokoiset hyödynnettiin astinkivinä ja istuimina. Maatiilillä päällystetty piknikalue aurinkoisella pohjoisrannalla kutsuu viettämään aikaa kosken partaalle, ja tiilistä muuratut pöydät toistavat hauskasti polttouunin piipun pyöreää muotoa. Jokirannan näyttävin uusi elementti on pääradan viereen rakennettu Vernissasilta, jonka veistoksellinen hahmo kietoo joen vastakkaiset rannat yhteen. Toiselle uudelle kävely- ja pyöräilysillalle on varattu paikka Silkkitehtaan eteläpuolelta.

Seuraavaksi on tarkoitus toteuttaa Heureka-sillan (Matti Ollila, Heikkinen-Komonen 1990) ympäristö pääradan kupeessa. Kokonaisuuteen sisältyy muun muassa Heurekan kanssa yhteistyössä suunniteltu pieni aukio, istuskeluportaikko ja esteetön kulkureitti Tikkurilan rautatieasemalle. Joen eteläpuolelle tehtyjen suunnitelmien toteutuminen on tällä hetkellä epävarmempaa. Yleissuunnitelmassa Heurekan geometrisen kivipuutarhan tilalle ehdotettiin vehreää tiedepuistoa tapahtuma-alueineen ja joenrantaan laitureita ja kanoottipoukamaa. Myöhemmin Vantaan kaupunki päätti kuitenkin varata osan jokirannasta sauna- ja ravintolarakennukselle, jonka suunnittelua jatketaan P&R Arkkitehtien ehdotuksen pohjalta.

Kunnostetusta Tikkurilan jokirannasta on muodostunut keidasmainen paikka tiivistyvän kaupunkikeskustan kyljessä. Vilkkailta liikenneväylilta ei tarvitse ottaa kuin muutama askel voidakseen vetäytyä kuuntelemaan kosken kouhuntaa, veden liplatusta alavirran puolella tai joessa ja rannoilla viihtyvien eläinten ääniä. Jatkosuunnittelun kannalta olennainen kysymys on, kuinka paljon uusia elementtejä ja toimintoja alueelle voidaan vielä mahduttaa rikkomatta tätä illuusiota. ↙