Julkaistu lehdessä 5/2021 - Vanhaa täydentäen
Viestejä menneestä
Ilmastokriisin kirittämä kiertotalousajattelu muuttaa arkkitehtuurin estetiikkaa. Kun vanhoja rakennusosia käytetään uudelleen yhä enemmän, tarvitaan myös uusia käsitteitä ja toimintatapoja.
”Joskus epätodennäköisyyksistä syntyy ne kiinnostavimmat jutut. Eipä olisi arkkitehti Teemu Kurkela suunnitellut kuusikulmaista pilaria. Mutta sai sen viestinä 1980-luvulta”, kirjoitti Arkkitehtiliiton puheenjohtaja Henna Helander Twitterissä lokakuussa 2021 saatteeksi jakaessaan uutisen Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon saaneesta Kirkkonummen kirjastotalo Fyyristä. JKMM Arkkitehtien suunnittelema, vuonna 2020 valmistunut laajennusosa kahmaisi säntilliseen vaippaansa Ola Hanssonin vuonna 1982 valmistuneen kirjastotalon. Uusi, vaikuttava kokonaisuus on nykyarkkitehtuuriluomus mutta myös kiertotalouskohde, joka kierrättää vanhan rakennuksen paikallaan täydentäen sitä uudella kerrostumalla.
Kierrätettävät rakenteet pyritään yleensä naamioimaan tunnistamattomiksi uusilla pintarakenteilla. Myös Fyyrissä vanhat pinnat on peitetty uusilla ja sulautettu siten osaksi uutta arkkitehtuuria. Vanhan osan sanelemat reunaehdot tuovat kuitenkin yllätyksellisyyttä erityisesti Fyyrin tilallisuuteen ja pohjaratkaisuun. Anni Vartola viittaa Fyyrin ajallisiin kerrostumiin kohdearviossaan Arkkitehdissa kiertotalouspuheesta lainatulla käsitteellä upcycling. Siinä missä perinteisempi recycling hyödyntää kierrätysmateriaaleja uusien materiaalien valmistamiseen, upcycling pyrkii hyödyntämään pitkälle jalostetun tuotteen tai rakennusosan sellaisenaan. Silloin tuotteeseen sitoutunut työ, energia ja muotoilu sekä historialliset ja kulttuuriset ”viestit” voivat siirtyä uuden kokonaisuuden osiksi. Erityisesti silloin, kun arkkitehtoniset ratkaisut manifestoivat uuden ja vanhan kontrastisuutta, tällaista siirtymää voidaan kutsua arkkitehtuurihistoriasta lainatulla käsitteellä spolia. Spolian kaltaiselle, kierrätysosien esteettiset merkitykset tunnistavalle käsitteelle voisi olla käyttöä myös nykyarkkitehtuurissa.1
Merkitysten leikkiä
Esille jätettyinä kierrätysosien estetiikka ja historia aiempine merkityksineen säilyvät koettavina. Kierrätetyillä rakennusosilla on mahdollista luoda arkkitehtuuriin kontrasteja ja kerrostumia erityisesti silloin, jos ne ovat lähtöisin rakennuksesta, jonka käyttötarkoitus, rakennusaikakausi ja -tapa poikkeavat täysin niiden uudesta sijaintipaikasta. Kierrätysosien välityksellä nykyarkkitehti saa käyttöönsä eri aikojen arkkitehtien ja valmistajien luovaa työpanosta. Uusi rakennus saa kuin varkain ajallista syvyyttä, iän tuomaa patinaa sekä mahdollisesti paikallista sävyä, mikäli siinä hyödynnetään alueella sijainneen rakennuksen osia. Samalla uuteen arkkitehtuuriin voidaan liitää käsityön jälkeä, nykyistä laadukkaampia materiaaleja ja nykystandardeista poikkeavia ratkaisuja. Kierrätysosat voivat tuottaa nykyarkkitehtuuriin ainutlaatuisia ulottuvuuksia.
Kierrätysosien sisältämien viestien vuoksi kierrätysarkkitehtuuri asettuu eklektismin kentälle. Viime vuosisadalla rationalistit kytkivät eri aikakausilta peräisin olevien historiallisten aiheiden ja eri-ikäisten rakennusosien yhdistämisen suunnittelijan heikkoon makuun ja resurssien puutteeseen, josta moderni yhteiskunta oli tuota pikaa ihmistä vapauttamassa. Tällä vuosikymmenellä, globaalien ympäristöhaasteiden puristuksessa on kuitenkin kohtuullista kysyä, voisiko rationaalisuutta määritellä uudelleen. Ymmärrys ilmastonmuutoksen ja luontokadon etenemisestä luo raaka-aineiden kierrättämiselle uusia raskaita perusteita. Rationalismin uudelleentulkinta ohjaa itse asiassa luonnostaan uuteen muodonantoon. Rationalismin ihanteisiin kuuluu, että rakenteelliset periaatteet ovat helposti hahmotettavissa valmiista rakennuksesta. Tällöin myös kierrätysosien on erotuttava kokonaisuudesta.
Suunnittelevan arkkitehdin työpöydälle kierrätysosien valinta toisi uuden liikkuvan osan. Valinta voi kuitenkin jouhevoitua, jos osat tulevat ikään kuin annettuina, esimerkiksi paikalla jo olevasta tai mahdollisimman lähellä purettavasta kohteesta. Osien hyödyntäminen materiaalin synty- tai luovutuspaikan lähellä minimoi kuljetusmatkat ja on siten resurssiviisaampaa.
Kierrätysosien etiikka ja estetiikka
Kulttuurihistoriallisesti arvokkaista rakennuksista vapautuviin materiaaleihin liittyy erityiskysymyksiä, joita on mielenkiintoista pohtia, vaikka ne muodostavat vain marginaalisen osan yhteiskunnan kokonaismateriaalivirroista.
”Ideaalitilanteessa kulttuurihistoriallisesta kohteesta ei tulisi jäädä mitään ylimääräisiä, sillä kaikki tulisi korjata”, toteaa arkkitehti Robin Landsdorff Museovirastosta. ”Rakennusosa on uusittava vasta kun se on korjauskelvoton, ja silloin vanha ei enää kelpaa muualle.”
Rakennusosia luovuttavan arvorakennuksen näkökulmasta tilanne on kiistatta paradoksaalinen: rakennus menettää väistämättä arvojaan ja merkityksiään menettäessään osiaan tai materiaalejaan. Siitä huolimatta kulttuurihistoriallisesti merkittäviä rakennusosia vapautuu paitsi purkukohteista myös suurten korjaus- ja muutoshankkeiden yhteydessä.
Landsdorff nostaa esimerkiksi kirkkojen korjaamisen nykysuuntauksen, jossa kirkkosaleista poistetaan alkuperäisiä, kiinteitä penkkirivejä monipuolisemman tilankäytön mahdollistamiseksi. Näissä tilanteissa Museovirasto vaatii Landsdorffin mukaan ”lähes aina, että penkit säilytetään jossain kirkkoa vastaavissa olosuhteissa, jotta ne voidaan palauttaa sellaisenaan takaisin, jos tilanne muuttuu jälleen”.
Palautettavuuden periaatetta sovelletaan käytännössä vain pieneen joukkoon erityisiä rakennuksia, ja niissäkin periaate sopii lähinnä kiintokalusteiden ja ovien kaltaisille, suhteellisen helposti säilytettäville ja palautettaville rakennusosille. Vaikka rakennusosia luovuttava rakennus olisi kulttuurihistoriallisesti ja arkkitehtonisesti mielenkiintoinen, osia myydään korjausten yhteydessä huutokaupoissa tai viedään suoraan jätelavoille. Luovuttavan rakennuksen osalta kierto-talouden kysymykset ovat ongelmallisia, mutta erityiskohteista vapautuvat materiaalit voivat tuottaa kiertotaloudelle sellaista näkyvyyttä, joka parantaa rakennusalan kiertotalouden toimintaedellytyksiä ja kannustaa sen kehittämistä.
Kulttuurihistoriallisten kohteiden purkuosat ovat usein erityisen huolella toteutettuja, mutta lisäksi historiatietoisuus korostuu niissä poikkeuksellisen paljon. Kun rakennusosan arvo lisääntyy sen historian tuntemisesta, tarve viestin turvaamisesta vahvistuu. Onkin syytä pohtia, miten tieto rakennusosan menneisyydestä voitaisiin tallentaa ja välittää kokijalle uudessa arkkitehtuurikokonaisuudessa. Olisi tärkeää hahmotella periaatteet sille, miten täydentävä kirjallinen aineisto kytketään rakennuksesta toiseen siirtyvään rakennusosaan.
Arvorakennuksia tarkastellessa paljastuu myös kierrätysjärjestelmän kehittämiseen liittyviä riskejä. Kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusosien kierrättäminen ei saa näyttäytyä liian houkuttelevana vaihtoehtona alkuperäisen rakennuksen säilyttämiseen ja korjaamiseen verrattuna. Teknisten järjestelmien ja kiertotalouteen pohjautuvan arkkitehtuuriestetiikan pohtimisen lisäksi tarvitsemme keskustelua myös rakennusosien kierrätyksen eettisistä reunaehdoista.
9 Konstas Papatheodorou: Agia Fotini Mantineias -kirkko, Tripoli, Kreikka 1978. / 10, 11 jo taillieu architecten: Koulutuskeskus Paddenbroek, Gooik, Belgia 2020. Kuvat: Filip Dujardin/ 12 Wang Shu / Amateur Architecture Studio: Ningbon historiallinen museo, Kiina 2008. Kuva: Siyuwj / 13 Pyhän Pietarin kirkko, Kalyvia Thorikou, Kreikka 1100-1200-luku. Kuva: C. Messier / 14 Georg Grotenfelt: Sauna Huitukka, Juva 1982. Kuva: Georg Grotenfelt / 15 David Chipperfield Architects: Neues Museum, Berliini 2009. Kuva: Ute Zscharnt
Tekniset haasteet
Kierrätysosien keskeinen erityispiirre on niiden rajallisuus. Tämä korostuu sitä enemmän, mitä harvinaisemmista rakennus-osista on kysymys. Historiallisia, uniikkeja rakennusosia ei ole mahdollista valmistaa lisää, eikä uudempia sarjavalmisteisiakaan osia vapaudu kiertoon suunnittelijan toiveiden tahdissa vaan korjaus- ja purkutöiden syklien mukaisesti. Saatavuuden epävakaisuus haastaa suunnittelijaa ja alan kehittymistä. Toisaalta rajoitteet voi nähdä myös suunnittelun lähtökohtina, jotka yllyttävät suunnittelijan luovuutta.
Rakennusosien kierrättämiseen liittyy vielä monia teknisiä kompastuskiviä. Suurimpia niistä ovat rakennusosien saatavuudesta kootun tiedon ja välivarastojen puute. Kierrätysosien käyttöä hankaloittaa myös se, että rakennusala on Suomessa tiukasti säädelty, ja rakentamisessa on totuttu käyttämään standardoituja rakennusosia. Tarjonnan tasaamiseksi ja ylimääräisten rakennusosien ja niiden kysynnän yhdistämiseksi tarvitaan välisäilytystiloja sekä esivalmisteltuja toimitusketjuja. Jotta kierrätysosien käyttö voi valtavirtaistua ja monipuolistua, rakennusmääräysten tulee huomioida kierrätys nykyistä paremmin. Maassamme on kysyntää valtakunnalliselle varaosapankille, tai ainakin tietoa keräävälle koordinointijärjestelmälle.
Kiertotalouden myötä nykyarkkitehtuurin ja korjausrakentamisen on määriteltävä keskinäinen suhteensa uudelleen. Henna Helander totesi äskettäin Arkkitehtiuutisten pääkirjoituksessa, että ”tarvitsemme korjausrakentamisen taidetta”. Kiertotalouteen perustuva arkkitehtuuri onkin mahdollisuus laajentaa ja monipuolistaa kestävän kehityksen mukaisia toimia. Ennen kaikkea kierrätysosia käyttämällä voidaan säästää luonnonvaroja ja saavuttaa moninaisempi, historiallisesti vivahteikas rakennettu ympäristö. ↙
IIDA KALAKOSKI
Arkkitehti, rakennusperinnön hoidon tutkija ja yliopisto-opettaja, jonka mielestä ilmastokriisi ja laajeneva käsitys rakennusperinnöstä haastavat tarkastelemaan säilyttämistä ja korjaamista uusin silmin.
RIINA SIRÉN
Arkkitehti ja rakennusrestauroija (AMK). Näkee yksinkertaisen rakennustavan ehtona moninaiselle ympäristölle.
1 Kalakoski, Iida & Huuhka, Satu: “Spolia Revisited and Extended. The Potential for Contemporary Architecture”. Journal of Material Culture 23(2) 2018, 187–213.