Julkaistu lehdessä 1/2021 - Kriisi
Pääkirjoitus 1/2021: Arkkitehtuuri vuonna yksi
Tämän lehden ilmestyessä tulee kuluneeksi vuosi siitä, kun Covid-19-epidemia sekoitti elämämme perusteellisemmin kuin mikään kriisi vuosikymmeniin. Vuoden aikana olemme joutuneet tottumaan uusiin tapoihin liikkua, asua, työskennellä ja viettää vapaa-aikaa. Olemme myös lukeneet enemmän tai vähemmän valistuneita ennustuksia kriisin vaikutuksista arkkitehtuuriin. Tulevaisuudenkuva näyttää edelleen melko sumealta, ja ennustetut kehityslinjat johtavat usein vastakkaisiin suuntiin. Haluavatko ihmiset asua vehreissä puutarhakaupungeissa vai urbaanisti palveluiden lähellä? Onko asuntojen muututtava kotitoimistoiksi, vai vetääkö työyhteisön tarjoama sosiaalisuus meidät takaisin konttoreille? Varmaa ainakin on, että ennen kriisiä laaditut kaupunki- ja kiinteistöstrategiat joutuvat läpikäymään perusteellisen uudelleenarvioinnin.
Koronaepidemia toimii muistutuksena, että ennakoitu kehitys voi helposti saada uuden suunnan odottamattoman kriisin seurauksena. Viimeisen sadan vuoden aikana näin on käynyt lukuisia kertoja. Mediassa ja poliitikkojen puheissa epidemiaa on toistuvasti verrattu 1940-luvun jälleenrakennuskauteen ja peräänkuulutettu yhteishenkeä, jonka avulla suomalainen yhteiskunta selviytyi sodasta. Aikakautta voi tarkastella myös ammattipoliittisesta näkökulmasta ja hämmästellä määrätietoisuutta, jolla arkkitehtikunta teki itsestään yhden kriisin keskeisistä ratkaisijoista. Tämänkertaisen kriisin aiheuttamat ongelmat edellyttävät aivan toisenlaisia malleja, mutta se ei poista tarvetta luoville ongelmanratkaisijoille.
Koronaepidemia toimii muistutuksena, että ennakoitu kehitys voi helposti saada uuden suunnan odottamattoman kriisin seurauksena.
Historialliset kriisit voivat toimia myös varoituksina ajattelun lyhytnäköisyydestä. Esimerkiksi 1970-luvun öljykriisin seurauksena tehdyt tiukennukset energianormeihin ja avustukset lisälämmöneristyksiin aiheuttivat korjaamattomia vahinkoja sekä uudisrakennuksille että historiallisille arvokohteille. Tällaisiin virheisiin ei pitäisi olla enää varaa, ei edes ilmastokriisin ratkaisemisen nimissä.
On myös aiheellista pohtia, tuleeko koronaepidemialla olemaan vaikutuksia arkkitehtuurin tyylilliseen kehitykseen. Aiempien kriisien perusteella voi helposti tehdä johtopäätöksen, että resurssien niukkeneminen johtaa vääjäämättä muotokielen pelkistymiseen. Hyvä esimerkki on ensimmäistä maailmansotaa seurannut pulakausi, jolloin muhkea uusbarokki sai tehdä tilaa askeettiselle uusklassisismille. Vastaavasti 1990-luvun lama toi mukanaan vaatimukset ”pöydän puhdistamisesta” ja ”hiljaisuuden arkkitehtuurista”. Kehitys ei kuitenkaan etene aina näin itsestään selvää polkua. 1940-luvun pula-aika voimisti pinnan alla olleita romanttisia virtauksia ja 1970-luvun taantuma pienipiirteistä ja paikkasidonnaista rakentamista, vastareaktiona teollisen rationalismin kolkkoudelle.
Joudumme toisin sanoen odottamaan vielä vuosia ennen kuin näemme epidemian konkreettiset vaikutukset arkkitehtuuriin. Joitain suuntaviivoja voi kuitenkin etsiä tällä hetkellä piirustuspöydillä olevista projekteista. Olemme koonneet tähän numeroon sarjan viime vuoden aikana tehtyjä suunnitelmia, joista osa tulee jäämään unelmiksi ja osa saattaa materialisoitua rakennuksiksi. Jälkeenpäin voimme arvioida, mitkä niiden ideoista kuuluvat menneisyyteen ja mitkä muodostavat perustan kriisinjälkeiselle arkkitehtuurille. Vai löytyykö vastaus suunnasta, jonne emme osaa edes katsella? Lehdessä esiteltävät rakennukset edustavat puolestaan laadukasta arjen arkkitehtuuria. Huolellisesti suunnitellut päiväkodit, oppilaitokset, asunnot ja palvelutalot muistuttavat kriisin keskellä arkkitehtuurin perustehtävästä tarjota suojaa, kun arkinen ympäristö muuttuu yllättäen pelottavaksi ja vaaralliseksi.
Tämä lehti on myös päätoimittajakauteni ensimmäinen numero. Kun olen selaillut aiempia vuosikertoja toimituksen kirjahyllyssä, en voi olla inspiroitumatta arkkitehtikunnan innosta vaikuttaa tämän lehden kautta ajankohtaisiin kysymyksiin, koskivat ne sitten kaupunkisuunnittelua, asumisen laatua tai historiallisten ympäristöjen suojelua. Toiminnalla on myös saavutettu merkittäviä tuloksia. Yksi viime vuosien ilahduttavista ilmiöistä on arkkitehtikunnan aktivoituminen ympäristön laatuun liittyvissä kannanotoissa. Nostamme tässä numerossa esiin yhden tuoreen esimerkin, rakennusperintöalan toimijoiden julkaiseman kirjan, jossa tarkastellaan kriittisesti Helsingin kaupunkisuunnittelun nykytilaa. Tällaiselle vaikuttamiselle lehti tulee tarjoamaan alustan myös jatkossa. ↙