IlmoitusAdvert
Julkaistu lehdessä 6/2020 - Kehitys
Arkkitehtuuria kaikille?
Syyskuussa toimituksemme vastaanotti kulttuurialan toimijoiden Suomen kulttuurikentälle laajasti lähettämän Call for Action 2020 -kirjeen. Viestin keskiössä oli kutsu antirasistiseen toimintaan sekä aiheen organisaatiotasoiseen tarkasteluun liittyvä kysely. Halusimme reflektoida kirjettä ja sen herättämiä kysymyksiä.
Arkkitehdit ovat olleet Suomessa pitkään hyvin yhdenmukainen joukko. Ammattikunnan koostumus ja siten myös Arkkitehti-lehden sisältö on läpi vuosikymmenten heijastellut ympäröivää yhteiskuntaa ja sen muutoksia. Alkujaan arkkitehtikoulutus oli miesten etuoikeus. Nykyään ammatti on muuttumassa naisvaltaisemmaksi, mutta toimistojen osakkaina ja toimitusjohtajina miehet ovat yhä enemmistössä. Lehden alkuperäinen kieli, ruotsi, on vaihtunut yliopistoissa ja toimistossa suomeksi – ja sittemmin monesti englanniksi. Millaisia alan sisäiset rakenteet ovat juuri nyt?
Arkkitehdit, kuten monet muutkin akateemisesti koulutetut suomalaiset, edustavat yhteiskunnan hyväosaisempaa joukkoa. Usein törmää ajatukseen, että polku rakennettua ympäristöä muokkaavaan ammattiin on Suomessa mahdollinen taustasta huolimatta kaikille, joita ala kiinnostaa ja joilla on siihen taipumusta. Nykytutkimuksen perusteella kuitenkin tiedämme, että koulutus periytyy sukupolvelta toiselle, ja arkkitehtuurissa tämä tendenssi on erityisen vahva.1 Tilanne on samankaltainen muuallakin maailmassa. Vaikka yhteiskunnat ja kulttuurissamme käsiteltävät aiheet muutoin monimuotoistuvat, on arkkitehtien maailma säilynyt yhdenmukaisena.
Suomalainen arkkitehti ja siten myös lehtemme todennäköisin lukija on siis useimmiten kohtuullisen hyvin toimeen tuleva, koulutettu, valkoinen, cis-sukupuolinen henkilö. Tämä ei sinänsä ole ongelma, vastaahan kuvaus suomalaisten huomattavaa enemmistöä. Ongelmallista kuitenkin on, että keskenään yhtenäisen joukon keskeltä on vaikeaa havaita sen ulkopuolisia kokemuksia. On hyvin mahdollista, että suomalainen arkkitehti ei välttämättä työssään tai arjessaan kuule tai huomaa, miltä tuntuu toimia arkkitehtuurissa vaikkapa ei-valkoisena tai transsukupuolisena. Kenen tehtävä siis on puhua tai kysyä, ja kenen kuunnella?
Amerikkalainen arkkitehti ja professori Mabel O. Wilson on kohdistanut erityistä huomiota arkkitehtuurin valkoisuudesta keskustelun tarpeeseen. Wilsonin mukaan olisi nimenomaan enemmistön tehtävä tutkia aktiivisesti alan rakenteita, historiaa, koulutusta, työelämässä toimimista – ja tunnistaa niissä oma valta-asemansa ja sen mahdolliset haittavaikutukset. Vasta tämän jälkeen on mahdollista alkaa purkaa syrjiviä käytäntöjä ja olettamia.2
Eräs syy, miksi syrjintää suomalaisessa arkkitehtuurissa on käsitelty hyvin rajallisesti, on se, että havaittavaa värillisyyttä tai sanoitettua toiseutta on ympärillämme niin vähän. Suomalaisten arkkitehtienkin tulisi silti tiedostaa yhteiskunnan ja kansainvälisen arkkitehtuurialan valkoisuuteen ja muihin enemmistöasemiin liittyvät oletukset. Kun arkkitehdit esimerkiksi puhuvat suunnittelutyöstään, opiskelustaan tai tutkimuksestaan, eivät ehkäpä sukupuolta lukuun ottamatta muut taustatekijät, kuten vähemmistökokemukset, juurikaan nouse esiin. Voimme jopa osin ylpeästi ajatella, että Suomessa ihmisen tausta ei ole merkittävä tekijä, kun puhumme arkkitehtuurista, jonka keskeinen tehtävä on yksinkertaisesti tuottaa hyvää ympäristöä kaikille. Vaikka ajatus on hyvä, se ei lopulta ole hedelmällinen lähtökohta syrjintää purkavalle tarkastelulle.
Suomi kiistatta on tasa-arvoinen ja reilu yhteiskunta verrattuna maihin, joissa arkkitehtikoulutus voi maksaa satoja tuhansia euroja ja esimerkiksi orjuudella tai rotusyrjinnällä on syvästi rakenteisiin juurtunut historia. Myöskään Yhdysvaltojen tai vaikkapa jonkin väestöltään Suomea huomattavasti monimuotoisemman Euroopan maan keskustelut eivät ole meille aina itsestään selviä, eivätkä rodullistamisen tai systemaattisen syrjinnän kokemukset suoraan suomalaiseen kontekstiin siirrettäviä. Emme kuitenkaan ole maailmasta erillinen saareke.
Keskustelut rodullistamisesta, valkoisuuden ylivallasta, dekolonisaatiosta, vähemmistöjen historian tai tekijyyden häivyttämisestä eivät ole Suomessa kuuluneet modernin arkkitehtuurin tarinaan, mutta niiden osasia olisi varmasti löydettävissä, jos niitä ryhdyttäisiin nostamaan esiin. Samalla on huomattava, että esimerkiksi rakenteellisesta syrjinnästä tai sen kokemuksista ja historiasta puhuttaessa kyse ei ole enemmistöjen syyllistämisestä. Call for Action 2020 -kirjeen kysymysten keskiössä on termi antirasismi, jolla tarkoitetaan aktiivista syrjintää vastustavaa työtä. Sen tarkoituksena on edistää yhteistä tasa-arvoisuutta, josta hyötyvät kaikki.
Suomalaisen arkkitehtuurin rakenteet näkyvät tietysti myös Arkkitehdin sivuilla. Siksi myös lehden toimituksessahaluamme avata meille esitetyn kyselyn teemoja seuraavaksi vielä tarkemmin lehteen liittyen. Toivomme, että kirjeen aikaansaaman lyhyenkin pohdinnan kautta voimme myös osaltamme alkaa määritellä ja muotoilla, mitä antirasistinen toiminta julkaisussamme tarkoittaa, mihin toimenpiteisiin meidän tulisi ryhtyä ja miten osaltamme voimme vaikuttaa alan käytäntöihin.
Viestintä ja läpinäkyvyys
Näemme, että Arkkitehti on keskustelullinen tila. Tämän tilan määrittely ja sen rajojen, ristiriitojen ja puutteidenkin pohdinta on jatkuvan toimituksellisen työn keskiössä. Yleisenä pyrkimyksenämme on tarjota kaikille avoimia ja tasaveroisia mahdollisuuksia osallistua arkkitehtuurikeskusteluun ja huomioida eri sukupolvien, taustojen ja kokemusten kirjoa siten, että kynnys keskusteluun osallistumiselle ei tuntuisi liian korkealta eikä esimerkiksi vähemmistökokemusten esiin tuominen tuntuisi ahdistavalta tai vaaralliselta.
Valtaosa lehteen valittavista sisällöistä ja arkkitehtuurikohteista liittyy aiheeltaan suomalaiseen arkkitehtuuriin. Osa sisällöistä sivuaa akateemista tutkimusta tai kulttuurikritiikkiä. Koska julkaisumme on Suomen ainoa arkkitehtuurin aikakauslehti, jota julkaisee alan ammatillinen järjestö eli Suomen Arkkitehtiliitto, oletamme, että useimmat lukijamme ovat aihepiiristämme kiinnostuneita ja mahdollisesti itsekin arkkitehtuurin parissa toimivia. Tunnistamme, että tämä oletus voi myös rajoittaa keskustelua. Mielestämme arkkitehtuurista voidaan silti kirjoittaa ja sitä voidaan tutkia monista näkökulmista. Pyrimme myös tekstien editoinnissa laajaan saavutettavuuteen ja ymmärrettävyyteen.
Samalla lehden tavoitteita ja keskusteluun osallistumisen periaatteita on kuitenkin aktiivisesti kommunikoitava ja sanallistettava, mikä vaatii pitkäjänteisyyttä ja kehittämistä myös tulevaisuudessa. Viime vuosina olemme pyrkineet madaltamaan kynnystä juttujen tarjoamiseen esimerkiksi avaamalla verkkosivuille pysyvän ohjeistuksen kirjoitusten tarjoamiseen ja rohkaisemaan avoimempaan keskusteluun jakamalla juttuja ja kirjoituskutsuja sosiaalisessa mediassa. Arkkitehti on muista pohjoismaisista arkkitehtuurijulkaisuista poiketen kaksikielinen, mikä mahdollistaa osallistumisen englanniksi esimerkiksi Suomeen muuttaneille arkkitehdeille tai kirjoittajille. Mitä laajemmalle yleisölle pystymme viestimään julkaisustamme, sitä laajemman joukon erilaisia keskustelijoita voimme tavoittaa.
Rekrytoinnit ja yhteistyökumppanit
Vaikka lehti toimii kahdella kielellä, on toimituksemme ollut viime vuosikymmenet kauttaaltaan valkoista, suomenkielistä ja suomalaista. Toimitusta neuvovaan toimitusneuvostoonkaan ei ole toistaiseksi kuulunut ei-valkoisia tai alkuperäiskansoihin kuuluvia henkilöitä (BIPOC). Suurin syy tähän lienee yksinkertaisesti väestömme yhtenäisyys. Myös varsinainen toimitus on pienehkö, ja rekrytointeja tehdään verrattain harvoin. Toisaalta Arkkitehti-lehti työllistää ihmisiä myös toimituksensa ulkopuolella. Kirjoittajistamme suurin osa on arkkitehtuurin tai esimerkiksi taidehistorian parissa työskenteleviä ammattilaisia, jotka ovat useimmiten suomalaisia ja valkoisia. Kirjoittajakunnassa etnistä monimuotoisuutta edustavat tällä hetkellä enimmäkseen ulkomaiset kirjoittajat. Lehtemme on myös viime vuosina seurannut kirjoittajien sukupuolijakaumaa. Vuonna 2020 lehteen kirjoittaneista ja haastatelluista miehiä oli 57 % ja naisia 43 %. Vuonna 2019 miehiä oli 51 % ja naisia 49 %.
Kohderyhmät
Lehden kohderyhmää ovat kaikki suomalaisesta arkkitehtuurista ja siitä käytävästä keskustelusta kiinnostuneet. Julkaisuna pyrkimyksenämme on viime vuosina ollut yhtä aikaa tarjota lukijoille heidän toivomiaan sisältöjä sekä mahdollisuuksien mukaan myös laajentaa arkkitehtuurikeskustelun aiheistoja ja tavoittaa uusia kohderyhmiä. Kotimaassa viime vuosina tehtyihin lukijatutkimuksiimme ovat vastanneet aktiivisimmin keski-ikäiset ja eläkkeellä olevat mieslukijat. Nuorempien lukijoiden mielipiteistä kertovat osittain esimerkiksi sosiaalisen median reaktiot. Marginaalisempien tai ei-suomenkielisten lukijaryhmien mielipiteitä ei ole erikseen tutkittu tai selvitetty.
Arkkitehti-lehden lukijakunta on myös osin kansainvälinen. Siksi haluamme yhtäällä tuoda kotimaiseen keskusteluun esimerkkejä ja kokemuksia muualta ja toisaalla esitellä suomalaista arkkitehtuuria toisaalla. Ulkomailla lehti tavoittaa mahdollisesti keskenään hyvin erilaisissa yhteiskunnissa elävän yleisön. Lehdessä pyritään myös seuraamaan kansainvälistä arkkitehtuurin ja taiteen keskustelua, jossa tällä hetkellä myös yhdenvertaisuuteen ja antirasismiin liittyvät teemat ovat aktiivisemmin esillä kuin kotimaassa.
Representaatiot ja sisällöt
Arkkitehti-lehti pyrkii seuraamaan ja omalla tavallaan dokumentoimaan arkkitehtuuria Suomessa, mikä perinteisesti määriteltynä tarkoittaa kohde-esittelyitä, asiantuntijoiden kirjoituksia ja esimerkiksi arkkitehtuuriaiheisista kirjoista ja näyttelyistä kirjoittamista. Sisältömme perustuu pääosin asiantuntija-artikkeleihin, joten eräs roolimme julkaisuna on toimia muun, yleisen keskustelun heijastelijana. Useimmiten tartumme aiheisiin, joita on jossain muussa yhteydessä tarkasteltu tai joista kirjoittaja on itse kiinnostunut. Näin ollen voi ajatella, että lehden välittämä arkkitehdin ammatillinen representaatio vastaa pääosin suomalaisten, suunnittelevien ja kirjoittavien arkkitehtien enemmistöä. Tällä hetkellä ulkomaisten arkkitehtien tai muiden ammattilaisten haastattelut ja tekstit tuovat lehden sisältöihin ammattikuvan representaatiota myös suomalaisen arkkitehtuurikentän ulkopuolelta.
Nykypäivän kulttuurikeskustelussa on paljon polttaviakin aiheita, joita kotimaisen arkkitehtuurin yhteydessä harvoin tutkitaan, esimerkiksi arkkitehtuurin ja politiikan, eriarvoisuuden, feminismin, sukupuolen, seksuaalisuuden, etnisyyden, maahanmuuton tai nationalismin välisiin suhteisiin liittyen. Viime vuosina olemme tietoisesti pyrkineet antamaan tilaa erilaisille näkökulmille ja kokemuksille. Lehden lopulliset sisältövalinnat tehdään toimituksessa, jossa tiedostamme myös sen, että omaa ymmärrystä erilaisista kysymyksistä on jatkuvasti laajennettava ja opittava lisää.
Arkkitehtuuria opetetaan lähes kaikkialla maailmassa läntisten ja pohjoisten mallien mukaisesti, ja modernin arkkitehtuurin kuvasto koostuu valtaosin euroamerikkalaisten miesarkkitehtien aikaansaannoksista. Tämä arkkitehtuurin globaalin valkoisuuden oletus vaikuttaa arkkitehtuurin esittelyyn sekä siitä puhumiseen ja kirjoittamiseen varmasti myös julkaisussamme. Mielestämme esimerkiksi arkkitehtuurin kaanoneita on kriittisesti hahmotettava ja tutkittava sekä globaalisti että kansallisesti. Tärkeä kysymys tulevaisuuden antirasistista työtä ja arkkitehtuurialan rakenteiden tarkastelua ajatellen on se, mitä näkökulmia arkkitehtuurikeskusteluun liitetään, mutta myös se, miten keskustelua seuraava yleisö ja julkaisumme lukijat haluavat olla siinä mukana. ↙
1. Tämä selviää Osmo Kivisen ja Juha Hedmanin Yhteiskuntapolitiikka-lehdessä julkaistusta tutkimuksesta, jossa selvitettiin muun muassa vuosina 2006–2010 yliopistosta valmistuneiden nuorten aikuisten taustoja.
2. Esimerkkejä arkkitehtuurin ja suunnittelun opetusta koskevista antirasistista toimenpiteistä Columbian yliopistosta, jossa myös Mabel O. Wilson opettaa, on esitetty niin mustien opettajien kuin valkoisten opiskelijoiden taholta. Katso esim. https://unlearningwhiteness.cargo.site/ ja https://onthefutilityoflistening.cargo.site/.