Julkaistu lehdessä 6/2020 - Kehitys

Haastattelu

Yhteinen koti ympäristölle

Helsingin uusi kaupunkiympäristötalo yhdistää kaupungin kaikki rakennetun ympäristön viranomaiset saman katon alle. Lahdelma & Mahlamäki arkkitehtien suunnittelema rakennus tarkoittaa myös suunnittelukulttuurin muutosta. 

Arkkitehdit ILMARI LAHDELMA ja TEEMU SEPPÄLÄ, miten Lahdelma & Mahlamäki arkkitehdit päätyi suunnittelemaan Kaupunkiympäristötaloa? 

IL: Tämä on kaupungin oma hanke, ja ennen meidän mukaantuloamme JKMM Arkkitehdit ja KVA Arkkitehdit olivat tehneet rakennuksesta hankesuunnitelman. Kaupungin proseduurien mukaan toteutussuunnittelu kilpailutetaan erikseen. Asemakaava oli tehty jo hankesuunnitelman yhteydessä, eli pohjamuoto oli selvillä. Myös työympäristöä oli suunniteltu jo hieman tarkemmin kuin tavallisesti. 

On toki erikoinen ja haastavakin lähtökohta arkkitehdille, että projektiin vaihdetaan ikään kuin miehistö, mutta odotetaan samalla, että uusi ryhmä tuo mukaan oman tietotaitonsa. Kaupungilta arkkitehdit Erja Erra ja Reetta Amper olivat mukana rakennuttamishenkilöinä ja ohjasivat voimakkaasti keskustelujen kautta suunnittelua. 

Millaiset lähtökohdat saitte arkkitehtuurille aloittaessanne?

IL: Rakennuksen sijainti Verkkosaaressa, Kalasataman ja Teurastamon vieressä oli kaupunkikuvallinen lähtökohta. Kaava edellytti yhtenäistä ilmettä, joten tiili oli keskeisenä materiaalina. Suunnittelua ohjasi myös hankesuunnitelman oletus, että iso rakennus tarvitsee normaalia korkeamman kerroskorkeuden, jotta luonnonvaloa saadaan syvällekin sisälle. 

TS: Se, että rakennus suunniteltiin rakennusalan ammattilaisten käyttöön, ohjasi arkkitehtuuriin, jossa rakenne ja materiaalisuus ovat näkyvillä. Ison rakennuksen mittakaavaan haluttiin kiinnittää erityistä huomiota, joten pilkoimme rakennusta vielä osiin. 

Rakentamiseen yhdistyi Helsingin kaupungin organisaatiouudistus, jossa rakentamisen alan hajallaan olleet virastot yhdistyivät yhden katon alle. Pyrimme fyysisten rajanvetojen vähentämiseen ja siihen, että eri kerrokset eivät erottuisi toisistaan. 

IL: Kaikkialla talossa on kerroksia yhdistäviä korkeita tiloja. Yhtä isoa kaiken kokoavaa aulaa ei ole. Palvelurakennuksessa asiakas on keskiössä, joten palveluaula on väljä ja ulospäin avautuva, mutta ei komeileva.

Millaista yhteistyötä teitte rakennuksen tulevien käyttäjien kanssa?

TS: Kävimme paljon keskusteluja työympäristöistä ja palvelukonsepteista. Esimerkiksi kerrosten välisiä yhteyksiä kommentoitiin, ja lisäsimme sisäportaita kerrosten väliin. Keskustelu kaavoittajan ja rakennusvalvonnan kanssa oli myös hauskaa, koska he eivät toimineet vain virkamiehinä, vaan heillä oli omakohtainen suhde rakennukseen.

Kaupunkiympäristötalo on “lähes nollaenergiatalo”. Mitä ratkaisuja energiatehokkuuden eteen on tehty?

TS: Tärkein oli ratkaisujen pitkäikäisyys. Kun rakennus toimii erilaisissa tilanteissa, se vähentää muutosten tarvetta. Kohde on kaupungin rakennuttama, mutta se myytiin sijoitusyhtiölle. Rakennus jakautuu lohkoihin, joten tarvittaessa se sopii useammalle toimijalle ilman suurempia muutoksia.

IL: Myös nykyisessä käytössä eri yksiköt pystyvät tarvittaessa joko valtaamaan lisää tilaa tai pienentämään toimintaansa.  

TS: Kaikki nykyajan ratkaisut on otettu käyttöön, jotta voidaan saavuttaa BREEAM-pisteytyksessä korkea taso. Iso merkitys on toki sijainnilla kaupunkirakenteessa, mutta rakennuksessa on muun muassa lämmöntalteenotto, ja auringonvaloa on hallittu markiisein.

Viherkatolla on käynnissä tutkimushanke. Talossa työskentelevät ympäristöpuolen ihmiset pystyvät tutkimaan viraston katolla esimerkiksi huleveden viivytystä. Sinne tuli myös pörriäisten pesäkoloja ja aurinkopaneelit.

Helsingin kaupungin tavoite on olla hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä. Olisiko kaupungin oma virasto voinut olla ekologisesti vielä kunnianhimoisempi? Miten arkkitehti voi vaikuttaa tähän?

IL: Kun tulimme mukaan projektiin, oli jo päätetty, lähdetäänkö tutkimaan jotain uutta vai otetaanko parhaat, jo koetellut ratkaisut käyttöön. Tässä tilanteessa meidän näkökulmamme oli se, että arkkitehdin osaaminen näkyy nimenomaan tilasuunnittelussa. Tehdään tilaa, joka on mahdollisimman pitkäkestoista ja kestävää ilman kuluttavia muutoksia.

TS: Nyt alkuvaiheessa olevissa projekteissa näkee, että ekologisuuden suhteen suunnittelukulttuurissa on tapahtunut iso muutos, ja keskusteluun osallistuvat kaikki. Ekologisuus ei ole vain arkkitehtien tai tilaajan varassa.

Millaista uutta ajattelua rakennus mielestänne edustaa? Miksi oli kiinnostavaa suunnittelijana olla mukana juuri tässä hankkeessa? 

IL: Koska teimme rakennusalalle yhteistä rakennusta, niin arkkitehteina halusimme näyttää rakentamisen historiallista perspektiiviä, mutta tehdä samalla selkeän modernin rakennuksen. Eniten modernius lähtee sisältäpäin, uudesta työympäristöstä ja sen ilmeestä. Tiili viittaa materiaalina historiaan, mutta se on myös tämän päivän arvojen mukainen. 

Julkisivuissa on pienivivahteista kaupunkikuvallista variointia: samaa tiiltä hieman eri tavoin käsiteltynä. Rakennuksen osien väliin muodostui kolme työntekijöiden käytössä olevaa ulkoterassia, joilla kullakin on paviljonki. Ne ovat samalla osa rakennuksen ilmettä ja tuovat tiiliympäristöön vivahteita.

TS: Minulle erityistä on tietty yllätyksellisyys tilarakenteessa. On poikkeuksellista, että jo ensi vaiheessa 1 500 työntekijälle luodaan näin moninaista ympäristöä. Usein monitilaympäristöissä etsitään pienin yhteinen tekijä, joka toimii kaikille.

Myös paikka on mielenkiintoinen – viereen muodostuu uusi aukio, kun vastapäiset rakennukset valmistuvat. Miten se tulee vaikuttamaan kaupunkirakenteeseen, ja miten ihmiset ottavat paikan haltuun? Kokonaisuutena odotukset ovat korkealla. ↙