Julkaistu lehdessä 6/2020 - Kehitys

Kohdearvio

Mahdollisuuksien taidetta

Anni Vartola

Kirkkonummen uusi kirjastotalo Fyyri on nielaissut sisäänsä koko vanhan 1980-lukuisen kirjaston. Anni Vartola vierailee JKMM Arkkitehtien suunnittelemassa rakennuksessa.

Jos jollekulle on epäselvää, mitä tarkoittaa upcycling, suosittelen opintomatkaa Kirkkonummelle. Uusi pääkirjasto näyttää, miten vanhoja rakennuksia kierrätetään ja päivitetään uuteen iskuun. Kyseessä ei ole laajennus-, peruskorjaus- eikä uudisrakennushanke, vaan kaikki kolme yhtä aikaa: JKMM:n Fyyri on nielaissut arkkitehti Ola Hanssonin suunnitteleman, vuonna 1982 valmistuneen vanhan kirjastotalon runkoinen päivineen. Vaikka uuden ja vanhan parittelu onkin johtanut kirkkonummelaisten uskollisen kirjastokumppanin kuolemaan, tilalle on saatu hulmuavaan kuparihaarniskaan ja perforoiduista alumiinisäleistä kudottuun pitsihuntuun verhoutunut hybridi, joka edustaa rohkean itsetietoista mutta todellisuudentajuista käyttöarkkitehtuuria. Fyyri on laatutietoisen julkisen rakennuttamisen, edistyksellisen kirjastolainsäädäntömme ja mahdollisuuksiin pelottomasti tarttuneiden, ammattinsa osaavien arkkitehtien lahja kirkkonummelaisille käyttäjille – ikään ja säätyyn katsomatta. 

Useimmat julkiset kirjastomme on viime vuosikymmeninä totuttu hankkimaan arkkitehtuurikilpailujen avulla, mutta JKMM sai toimeksiantonsa perinteisen tarjouspyyntökilpailun voitolla. Tehtävä oli pohjimmiltaan selkeä: vanhaa kirjastotaloa piti remontoida ja laajentaa, siinä kaikki. Kuten usein kuitenkin käy, ennakkokuvitelmat osoittautuivat liian ruusuisiksi. Vanha kirjastotalo oli huonokuntoisempi kuin luultiin, ja tonttikin todettiin liian pieneksi paikan arvoa vastaavalle ja moninaiset tilavaatimukset täyttävälle laajennusosalle. Kirjasto sijaitsee aivan keskiaikaisen kivikirkon vieressä Kirkkonummen ydinkeskustassa, joten sijainti oli liian herkullinen ja vanha kirjastotalo liian jälkeenjäänyt, jotta uuden ja vanhan yhteensovittaminen olisi kannattanut tehdä sopuisasti taustalle jääden, kivasti söpöstellen ja nöyrästi kumarrellen. JKMM päätti rysäyttää, mutta tekee sen erittäin taitavasti.

Sopuisasti yhdessä

Arkkitehtien pitkä kokemus julkisten kirjastojen suunnittelusta ja saumattomaksi hioutunut tiimityö näkyy kaikkialla: julkisivujen ja kokonaishahmon juuri sopivassa erityisyydessä, sisätilojen soljuvissa tilasarjoissa, ulos kohti kirkkoa ja sisällä eri puolelle taloa avautuvien näkymien hallitussa, houkuttelevassa rikkaudessa, sisustuksen väri- ja valomaailman harmonisuudessa ja korkeassa viimeistelyasteessa. Tässä kirjastossa on helppo hengittää, sillä se ei erottele eikä osoittele, vaan kokoaa yhteen. Eri toimijoiden välisiä hallinnollisia raja-aitoja ei huomaa kuin opasteista ja siellä täällä tilanjakomahdollisuuksia antavista verhokiskoista, vaikka saman katon alle ovat kirjastotoimen lisäksi asettuneet myös nuoristotoimi, musiikkileikkikoulu, kuntouttavan työtoiminnan pyörittämä kahvila ja avointa varhaiskasvatustoimintaa tarjoava asukaspuisto. 

Tässä kirjastossa on helppo hengittää, sillä se ei erottele eikä osoittele, vaan kokoaa yhteen.

Toisaalta kirjastoakaan ei ole enää pitkiin aikoihin pyhitetty moitteettomasti käyttäytyvän sivistyneistön lukuharrastustoimintaan, vaan siirryimme jo 1990-luvulla monimuotoisen informaation ja aktiivisia kansalaisia moniarvoisesti kasvattavaan ja osallistavaan aikaan. Tännekin on toisin sanoen pitänyt kirjahyllyjen lisäksi mahduttaa leikkinurkat ja ompelukoneet, soittohuoneet ja multimediapajat, pikkulapset ja harrastuspiirit, satuhuoneet ja ryhmätilat, hiljaiset ja meluisat tekemiset. Pääsuunnittelija Teemu Kurkelalla, projektiarkkitehti Jukka Mäkisellä ja heidän työryhmällään on ollut ratkottavanaan aikamoinen palapeli sikälikin, kun kaikki on pitänyt limittää ja laskostaa vanhan kirjastotalon runkorakenteiden ja ahtaan tontin ääriviivojen asettamiin rajoihin. Satuhuone on löytänyt oman kolonsa portaiden alta, monipuoliseen esityskäyttöön varusteltu, black box -tyyppinen tapahtumatila Mörne on sijoitettu kauimpaan pohjoiskärkeen, jossa on iltakäyttöä varten oma sisäänkäynti ja suuresta kirjasalista sermeillä erottuvaa lämpiötilaa. 

Vaikka aivan kaikki huoneet eivät selvästikään ole saaneet samaa huolenpitoa kuin päätilat, vaan jääneet kärvistelemään jotenkuten kelvollisina ja melko pelkistettyinä syvän rungon uumeniin, kaikelle on joka tapauksessa löytynyt oma selkeä sijansa. Aamu-, päivä- ja iltakäyttö – samoin kuin kirjastoauton ajoluiskat, lastauslaiturit ja aineiston käsittelytilat – on soviteltu yhteen niin, ettei kukaan häiriinny, mutta kaikki sujuu. Sisällä uuden ja vanhan saumaa ei huomaa kuin katkoviivanomaisista seinämuurien fragmenteista, jotka ovat jääneet palvelemaan tilanjakajina itsestään melua pitämättä mutta tehokkaasti. 

Eikä tässä vielä kaikki: opetusministeriön hankeavustuksen tiukissa pinta-alakriteereissäkin on ollut pähkinä purtavana. Niistä muistuttaa henkilökunnan tilojen yhteyteen kuin tahattomana jakojäännöksenä syntynyt kolmiomainen ulkoterassi: sisätilana hankeavustuksen laajuusehdot olisivat kirjaston johtaja Margareta Kull-Poutasen mukaan ylittyneet. 

Arkkitehtuuri voi onnistuessaan olla jopa liian houkuttelevaa.

Uuden kirjaston suosio on yllättänyt talossa työskentelevät: kävijöiden tulva on aiheuttanut paineita asiakaspalvelulle, ja avoimuuden periaatteen kääntöpuolena syntyneet yksittäiset järjestyshäiriöt ovat asettaneet haasteita henkilökunnan kärsivällisyydelle ja entistä moniammatillisemman yhteistyön jatkokehittelylle. Arkkitehtuuri voi onnistuessaan olla jopa liian houkuttelevaa: paraatipaikalla pääaulan vieressä sijaitsevan lastenosaston huopaisilla jättikivillä hyppivät ja leikkinurkan kiipeilyrampissa riemuitsevat lapset ja nuoret ovat kuulemma pitäneet liikaa meteliä. Vanhan kirjastotalon entisen ulkoseinän eteen kiepautetun lasiseinän luona kahvitteleva, kirkolle avautuvasta uudesta näkymästä nauttiva lehdenlukija ei kuitenkaan melusta juuri häiriinny. Suuri kirjasali on sijoitettu viisaasti kauemmas ja hiljaisimmat opiskelutilat kokonaan toiseen kerrokseen.

Käyttökelpoisia tuliaisia Turusta ja Seinäjoelta

Fyyrin vertailu muihin JKMM:n suunnittelemiin kirjastoihin, kuten Turun uuteen pääkirjastoon (2007) ja Seinäjoen pääkirjasto Apilaan (2012), on väistämätöntä. Turusta on tuttua suuret ikkunaseinät, jotka virittävät sisä- ja ulkotilojen välisen yhteyden välittömäksi ja intiimiksi, runsas puun käyttö sekä lastenosaston värikäs kuviomaailma, jonka on Fyyriin luonut kuvittaja Linda Bondestam huopaintarsiateoksellaan merenpohjan maisemista. Lähes huomaamaton mutta sitäkin ovelampi taideyksityiskohta on pääaulan katosta roikkuva ”käänteinen kaislikko”: Petri Vainion Sinne-Minne-valotaideteos.

Seinäjoelta on kierrätetty talon viistetty, viilletty ja litistetty laatikkomuoto, julkisivuverhoiluna käytetty kuparipaanu, monikäyttöiset lukuportaat ja väliseinään koverretut lukukolot. Kaikkia kolmea kirjastoa yhdistää voimakkaasti tilassa läsnä oleva sisäkatto ja poikkeuksellisesta paneutumisesta kertova kunnianhimoinen sisustusarkkitehtuuri. Etenkin suuri lukusali on visuaalinen gourmet-annos: kohdevalaisimien täplittämä, betonipalkiston viivoittama katto leijuu korkealla, ja kapeisiin viiruihin jaetusta ikkunajulkisivusta lankeaa pehmeä, tasainen luonnonvalo. Sen eteen on integroitu 48 metriä pitkä valkobetoninen lukutaso, jonka suorastaan sotilaallinen olemus riittää jo yksin luomaan kirjasaliin perinteisten kirjastojen ystäviä miellyttävän hiljaisuuden, kurin ja järjestyksen ilmapiirin. Sisustusarkkitehti Tiina Rytkösen valikoima materiaali- ja väripaletti – valkobetoni, valkotammi ja messinki sekä aksenttien ja huonekalujen marjaisat punaiset ja siniset – ei ole liian kalsea eikä liian kosiskeleva, vaan antaa lempeän määrätietoisesti ilmavaa, visuaalista tilaa sekä kirjoille että kävijöille. Valaisinsuunnittelu ansaitsee erityismaininnan: Fyyriin kustomoidut, yhteistyössä Saas Instrumentsin kanssa toteutetut messinkivalaisimet injektoivat tälle monitoimitalolle juuri sopivan annoksen julkiseen kulttuurirakentamiseen kuuluvaa arvokkuutta ja ainutlaatuisuutta.  

Uuden kirjastokulttuurin arkkitehtuuria

Vertailu Helsingin keskustakirjasto Oodiin (ALA Arkkitehdit, 2018) on epäreilua mutta välttämätöntä. Uuden kirjastoarkkitehtuurin ilmaisunvapautta tuntuu rajoittavan yhtäältä kulttuurirakennusten pitkä traditio, toisaalta vuonna 2017 voimaan astuneen uuden kirjastolain kiteyttämien arvojen ja toiminnallisten muutosten aiheuttama typologinen vakiintumattomuus. Miten olla yhtä aikaa monitoimitalo ja arvokas kulttuurirakennus? Miten olla monumentti olematta liian monumentaalinen – ja mistä kuvitteellisista jaetuista arvoista ylipäätään kirjaston pitäisi olla tässä ajassa muistuttamassa? Miten tasapainotella arkkitehtoninen olemus niin, että kirjasto-epäkirjastosta syntyy paikallisesti merkittävä julkinen rakennus, mutta käyttöliittymältään tutunoloinen ja helposti lähestyttävä, matalan kynnyksen ”koko kansan olohuone”? Milloin kirjasto on liian paljon ja milloin liian vähän kirjastomainen? Toistaiseksi 2000-luvun lippulaivakirjastomme ovat hakeneet tasapainoa sankarillisen teoksellisuuden ja nopeisiin päivityksiin taipuvan grunge-tyylisen rosoisuuden välillä. Jos Oodi on hurmaava, äkkimakea kermakakku, Fyyri on kolmen ruokalajin perhepäivällinen. Vaikka ollaankin omalla porukalla, noudatetaan joitakin muodollisuuksia, ollaan pyhävaatteissa ja muistetaan käytöstavat.

Jos Oodi on hurmaava, äkkimakea kermakakku, Fyyri on kolmen ruokalajin perhepäivällinen.

Fyyri on tarpeeksi tavanomainen, mutta samalla aivan erityinen, koska se onnistuu rakentamaan uutta ilmaisukieltä muuttuvan – jo muuttuneen – julkisen kirjastolaitoksen olemuksen viestimiselle. Ulkovaipan suoraviivainen, jopa teollisuushallimainen rujous kääntyy sisällä eloisuudeksi ja yllätyksellisyydeksi. Samalla lailla Fyyri on yhtä aikaa sekä tasa-arvoinen että hierarkkinen: sisätilojen monimuotoisesta rikkaudesta löytyy leikkimielisyyttä, arkisuutta ja tavanomaisuutta, mutta myös vakavahenkisyyttä, juhlavuutta ja kirjastojen monumenttiperintöön viittaavaa ikuista muuttumattomuuttakin. Fyyri on viihtyisä, yhteisöllinen puuhamaa yhtä paljon kuin lukemisen ja kirjallisuuden pyhättökin, koska JKMM on osannut antautua ennakoimattomuudelle. Riskinotto palkitsee. ↙

ANNI VARTOLA on tekniikan tohtori (arkkitehtuuri), arkkitehti SAFA, joka kirjoittaa arkkitehtuurista, opettaa arkkitehtuurin teoriaa, tutkii postmodernia arkkitehtuuria ja pyörittää arkkitehtuurikirjojen verkkokauppaa.