Julkaistu lehdessä 3/2020 - Käsityö

Haastattelu

Suklaatehtaasta kodiksi – haastattelussa Anna ja Eugeni Bach

Teksti Essi Oikarinen Kuvat Eugeni Bach

Entinen suklaatehdas Gironan maakunnassa Espanjassa muuttui belgialaisperheen kakkoskodiksi tarkkaan harkituilla muutoksilla.

Välillä on paras olla tekemättä juuri mitään, espanjalais-suomalainen arkkitehtipari Anna ja Eugeni Bach totesi, kun sai suunniteltavakseen kodin belgialaisperheelle vanhaan suklaatehtaaseen. La Bisbalin pikkukaupungissa Kataloniassa sijaitsevan 1800-luvun tehdasrakennuksen oli ostanut mies, jonka haaveissa oli muokata tehtaaseen kakkoskoti. Kotiin kuuluisi myös studio maalaamiselle ja huonekalujen tekemiselle, eläkkeellä taloon voisi muuttaa pysyvämmin.

Siinä missä muutos- ja korjausprojekteissa törmää usein eri huonekorkeuksiin, lattiakorkoihin ja sekalaisiin materiaaleihin, oli yksinkertaisessa teollisuusrakennuksessa valmiina kolme kaunista, avointa kerrosta.

”Suunnittelun näkökulmasta suunta oli helppo. Tiesimme, että asiakas rakasti rakennusta, joten halusimme nauttia olevasta arkkitehtuurista, tehdä siitä asuttavan kevyillä keinoilla ja luoda tunteen kookkaissa tuotantotiloissa asumisesta”, Anna kertoo suunnittelua ohjanneista ajatuksista.

Suklaatehdas piiloutuu korttelin keskelle, kuten tuotanto- ja talousrakennukset vanhoissa kaupungeissa usein. Kapea kuja johtaa kadulle naapuritonttien välistä. Taloon kuljetaan kadulle yltävän asuinrakennuksen poikki. Korttelin vastakkaista puolta reunustavalle kadulle kuljetaan pitkin kapeaa kujaa naapuritalojen välistä. 1800-luvulla Katalonia teollistui vauhdilla ja teollisuusrakennuksia rakennettiin paljon, mutta Bachit sijoittavat suklaatehtaan syntyhetken hieman aiemmaksi: rakennus on luultavasti peräisin 1700-luvulta tai aikaiselta 1800-luvulta.

”Ulkopäin rakennus ei ole kovin erityinen. Tällainen kivirakennus on alueella yhtä tyypillinen näky kuin mikä tahansa perinteinen puutalo olisi Suomessa”, Eugeni vertaa. Erityisen suklaatehtaasta tekevät sen korkeus ja kolme erilaista rakennekerrosta.

Alimmassa kerroksessa teräspalkit ja tukipuurakenne kannattavat katalaaniholveja: alueelle ominaisen, matalan holvin tiililaatat liimataan kipsiseoksella oikeaan asentoon yksi kerrallaan ja kerros kerrallaan niin, ettei rakentamiseen tarvita tukirakenteita. Toisen kerroksen kattoa kannattelevat myös teräspalkit, mutta holvien sijaan niiden päälle on ladottu ristikkäiset puupalkit. Ylimmässä kerroksessa kattorakenne on kokonaan puuta.

”Yläkerta on rakenteeltaan primitiivisin ja muistuttaa eniten tavanomaista maataloa. On kuitenkin todella harvinaista nähdä nämä eri rakenteet tällä tavalla toisiinsa yhdistettynä”, Eugeni pohtii.

Neljän keittiön koti

Jos vanhan rakennuksen kanssa työskentely olikin melko suoraviivaista, syntyi vaikeuskerroin tilan sen korkeus ja epätavallisesta tilaohjelmasta. Omistajan puoliso on kokki, joten talossa on neljä keittiötä. Lisäksi tarvittiin 24 hengen ruokapöytä, jonka ääreen mahtuisi koko perhe. Tulevat asukkaat olivat tyypillinen nykyperhe, joka oli käynyt läpi useita eroja, ja lapsia oli useammasta liitosta. Jos lapset kumppaneineen tulevat kylään, talossa saattaa majoittua jopa 20 ihmistä samaan aikaan. ”Kyseessä oli erityinen asiakas, jolla oli erityiset tarpeet”, Anna Bach tiivistää.

Teollisuusrakennuksessa ei oltu tarvittu kuin yksi porras. Se jätettiin paikoilleen, mutta Bachit lisäsivät toisen portaikon tuomaan joustavuutta. ”Portaiden ansiosta tiloja on mahdollista käyttää itsenäisemmin silloin, kun lapset tulevat käymään ja paikalla on useampi perhe”, Eugeni perustelee.

Erityiset kattorakenteet jätettiin näkyviin kaikkialla. Seinien yläosa on lasia siellä, missä huoneita oli välttämätöntä rajata. Näin katto jatkuu visuaalisesti yhtenäisenä kaikissa kerroksissa. 

Suurimpina rakennukseen tekeminään muutoksina arkkitehdit pitävät alakerran uusia ovia, uima-allasta ja kuistia. Alimmassa kerroksessa oli aiemmin vain ikkunat, ja yhteys sisäpihaan oli heikko. Ikkunat madallettiin kapeiksi oviksi, jotka yhdistävät nyt alakerran luontevammin pihaan ja uima-altaaseen. Uusi uima-allas täyttää lähes koko pihan.

Allasta reunustaa päämassasta ulos työntyvä kuisti. Se oli ainoa osa rakennuksesta, joka jouduttiin rakentamaan käytännössä kokonaan uudestaan kattorakenteiden huonon kunnon vuoksi. Vaihtoehtona olisi ollut myös poistaa siipi, jolloin sisäpihalle olisi mahtunut uima-altaan lisäksi muutakin. Kuisti kuitenkin palautettiin entiselle paikalleen ja sinne lisättiin portaat, jolloin ulko-oleskelutilaa saatiin kahteen kerrokseen.

 ”Kuisti tuo rakennuksen käyttöön monipuolisuutta. Usein esimerkiksi New Yorkin loft-asunnoissa ajatellaan, että isompi on parempaa, mutta tilan jakaminen voi tehdä elämisestä myös rikkaampaa”, Anna pohtii.

Uutta on myös vihreän värin käyttö yksityiskohdissa, kuten ikkunoiden puitteissa ja kuistin uusissa kattopalkeissa. Vihreä ei ole arkkitehtien mukaan perinteinen väri – usein katalonialaisrakennuksissa on käytetty tummanruskeaa.

”Vihreä on kuitenkin samaa värimaailmaa, joka näkyi aikoinaan varjostimissa ja muissa rakennusten lyhytikäisissä elementeissä. Halusimme löytää perinteistä ruskeaa vaaleamman, iloisen ja juhlavankin värin”, Anna avaa värivalinnan perusteita.

”Väri tuo rakennukseen odottamattoman twistin ja ripauksen jotain uutta, mistä syntyy tarina”, Eugeni hahmottelee.

Mennyt elää materiaaleissa

Budjetti uusille lisäyksille oli tiukka. Siksi esimerkiksi kaikki kiintokalusteet ovat maalattua mdf-levyä. ”Valitsimme projektiin tavanomaisia, edullisiakin materiaaleja”, Anna muotoilee. Toisaalta mitään kovin ihmeellistä ei edes kaivattu: ”Yritämme olla korjausprojekteissa valikoivia ja täsmällisiä”, Eugeni jatkaa. ”Olemme tehneet eritoten Barcelonassa paljon korjauksia. Yleensä annamme pääosan sille, mitä rakennuksesta jo löytyy – ehkä erityinen lattia tai vaikkapa katto 1800-luvulta. Lisäämme vain tietyn määrän elementtejä, jotta käyttötarkoitus muuttuu, mutta edellisen käytön tunnelma on vielä aistittavissa.”

Suklaatehtaassa keittiön seinään jätettiin osia tehtaan vanhoista koneista. Ne jäivät alkuperäisille paikoilleen, vaikka tekevätkin ruoanlaitosta hieman hankalampaa.

Tunnelmaa ja tarina löytyi myös suklaatehtaan rouheista kiviseinistä. Materiaalit kiinnostavat Bacheja erityisesti siksi, että niissä näkyy tekemisen prosessi. Vanhoissa rakennuksissa materiaali on lisäksi usein sidoksissa ihmiskehoon, sen mittoihin ja pystyvyyteen. ”Esimerkiksi kiviseinästä näkee, missä järjestyksessä kivet on ladottu. Voi ehkä päätellä, kuinka paljon kivi painoi rakentajalle, kuinka hän asetteli ensin isommat kivet ja täytti sitten raot pikkukivillä ja niin edelleen”, Bachit havainnollistavat.

Eugeni nostaa esimerkiksi myös suomalaisen riukuaidan, jossa materiaali ja tekotapa ovat poikkeuksellisen selkeästi yhtä: aidan rakentamisella on suunta, minkä voi havaita rakennetta tutkimalla. “Aita ikään kuin kävelee, etenee. Tällainen rakennusprosessin ja materiaalin linkittyminen on erityisen kaunista ja sitä näkee usein vanhoissa rakennuksissa.”

Modernissa rakentamisessa rakenteellisuus jää yleensä piiloon kerrosten alle. ”Kun rakennus on esimerkiksi rapattu, tarina katoaa”, Anna pohtii. ”Vaikka ei olisikaan arkkitehti tai rakentaja, tuntee tällaiset asiat usein tiedostamattakin. Siksi haluamme säilyttää materiaalin tunnun erityisesti silloin, kun työskentelemme vanhojen rakennusten kanssa.”

Ehkä se alitajuinen tunne oli myös herra Dirkillä hänen ihastuessaan gironalaiseen suklaatehtaaseen ja päättäessään tehdä siitä kodin. ↙