Julkaistu lehdessä 3/2020 - Käsityö
Pääkirjoitus 3/20: Käsillä ja aivoilla
Le Corbusier’n varmaankin ikonisimman yksityistalon Villa Savoyen keittiössä voi tutustua 1930-luvun liukuovikomeroihin. Kauempaa katsottuna kaapit näyttävät jokseenkin nykyaikaisilta keittiökalusteilta. Lähempänä yksityiskohdat muuttuvat kuitenkin hieman kömpelöiksi ja yksityiskohtien mittasuhteet tuntuvat paksuilta. Kun komeron ovea koettaa avata, huomaa, ettei kiskoja tai liukumekanismeja ole lainkaan. On vain raskas ja paksuhko levy, jota täytyy melkoisella voimalla kiskoa edestakaisin. Materiaalin tunnun häivyttävän maalin alla kaapit ovat umpipuisia. Samalla vierailijalle paljastuu talon valkoisen sileyden taakse kätkeytyvä maailma: modernismin ensiaskeleet rakennettiin käsityönä, vaikka se yritettiinkin parhaan mukaan peittää.
Teollisen valmistuksen ja käsityön suhde on ollut aina erikoisen symbioottinen. Koneistettuja tehtaita edelsivät käsiteollisuuslaitokset eli manufaktuurit, joissa käsin tekemisen taidot ja niihin liittyvä mahdollinen taiteellinen työ olivat useimmiten kirkon tai hallitsevan luokan käytössä. Latinaksi manu factum tarkoittaakin ”käsin tehty”. Kun 1800-luvun loppupuolella teollisen vallankumouksen myötä arkisen käsityön tuotannollinen tarve romahti, heräsi Euroopassa englantilaisen John Ruskinin kirjoitusten innoittama Arts and Crafts -liike. Taidekäsityöstä ja -teollisuudesta tuli yhtäkkiä porvarillisen elämäntavan ja kulutuksen ylläpitämä ilmaisumuoto.
Suomessa taideteollisuus sai vauhtia eurooppalaisesta vuosisadan vaihteen hengestä, ja käsityön tuotteet otettiin käyttöön esimerkiksi kansallisromanttisen viestin airuina. Kun modernismin vuosikymmenten suomalainen muotoilu saavutti erityistä mainetta, tuli nimenomaan teollisesti valmistetuista tuotteista kodeissa tehtyjä käsitöitä suositumpia. Käsityö sai kukoistaa ennen kaikkea taiteissa, kun taas edellisten sukupolvien käyttöesineet siirtyivät koristeiksi keittiön hyllyille. Kehityskulku näkyi myös rakentamisessa. Pyrkimys automaatioon, kustannusten ja materiaalin säästöön, teollisiin pintoihin, siisteyteen ja helppouteen oli selkeä normi.
Käsityön määrittelystä on tullut monimutkaisempi kysymys.
Nykyisen tuote- ja tavarapaljouden keskellä suhtautumisemme käsin tehtyyn on hieman kaksijakoinen. Yhä ajatellaan, että uusi ja kaupasta ostettu on se kunnollinen valinta. Esimerkiksi vanhat puuikkunat vaihdetaan helposti alumiinipintaisiin, koska niistä halutaan nopeasti siistit. Toisaalta ikuisiksi ja huoltovapaiksi aikanaan mainostettuihin mineriittilevyihin ja kokolattiamattoihin suhtaudumme jo lievän huvittuneina. Vanhat Arabian ja Iittalan astiat ovat muuttuneet keräilykohteiksi, ja alun perin peitettäväksi tarkoitettuja vanhoja tiiliseiniä jätetään remontissa näkyviin, koska niissä on tunnelmaa. Perinteisten kädentaitojen arvostuksen yhtälö liittyy siis jollakin tapaa työhön liittyvän vaivan määrään ja meille siitä tässä ajassa koituvaan iloon tai hyötyyn.
Niinpä käsityön määrittelystä on tullut monimutkaisempi kysymys. Käsin tekemisestä on tullut tietotyön lisääntyessä oman ajan ja aitojen asioiden etsimistä. Myös taide ja muotoilu ovat viime aikoina näkyvästi kiinnostuneet käsityön tekniikoista, käsin työstetyn materiaalin ainutkertaisuudesta ja jopa tietynlaisesta itsetehdyn estetiikasta. Monien tuotteiden valmistuksessa käsityö on yhtäällä arvossaan hienoimpana ja kalleimpana tuotannon muotona, kun taas toisaalla maailmassa se on halpatuotannon moottori.
Ajattelumme riippuukin paljolti siitä, millaisessa kontekstissa puhumme käsityöstä. Jos Villa Savoyen esteettisenä ideaalina oli häivyttää käsin tehdyn jälki, voi kysyä, onko tällainen valinta nykyään täysin vapaasti tehtävissä. Käsityö voi toki näkyä juuri siellä missä haluamme sen näkyvän, mutta kyse on ennemminkin siitä, voimmeko valinnoillamme hallita niitä prosesseja, joissa työtä tehdään tai asioita valmistetaan. Niin tavaroiden valmistuksessa kuin rakentamisessakin on globaalisti ajateltuna yhä paljon näkymätöntä käsityötä, josta emme maksa ekstraa. Juuri siksi olisikin syytä pohtia tarkemmin taustalla piilevien taitojen, tekijöiden, ihmisten ja materiaalien verkostoja, kun puhumme käsityöstä. Käsityön arvo syntyy työn arvostuksesta. ↙