IlmoitusAdvert

Koko kaupunki tyhjästä

Mika Savela

TerraSAR-X-tutkakuvassa vuoden 2011 festivaalista näkyy telttojen, rakennelmien ja ajoneuvojen autiomaahan muodostama C-kirjaimen muotoinen tilapäiskaupunki. Kuva: DLR (CC BY 3.0)

Joka syyskuun ensimmäisellä viikolla Black Rockin autiomaahan Nevadaan kohoaa itseorganisoitu C-kirjaimen mallinen 70 000 asukkaan kaupunki. Kaikki kuljetetaan paikalle. Osallistujat järjestäytyvät omaehtoisesti erilaisiin kortteleihin ja leireihin. Kaikenlaiset ilmaisun muodot ovat sallittuja ja esillä on koko ihmiskunnan kirjo. Pukeutuminen on yksilön omassa harkinnassa. Alueelle syntyy majoja, telttoja, rakennuksia, rakennelmia ja fantasioita. Viikon jälkeen kaikki puretaan ja siivotaan pois – tai poltetaan.

Vuonna 1986 ensi kerran kalifornialaisella rannalla järjestetty Burning Man -festivaali on tullut laajemmin tunnetuksi viime vuosina erityisesti sosiaalisen median myötä. Pienen joukon tapahtumasta on kasvanut kulttuuri-instituutio, jonka järjestämälle viikolle autiomaassa osallistuvat niin boheemit, konemuusikot, taiteilijat, luovat ja vapaat sielut kuin myös elokuvatähdet ja startup-yritysten perustajat. Ironishenkisissä populaarikulttuurin keskusteluissa festivaali on väliin nähty miesvaltaisen teknoheimoutumisen riittinä, mutta täysin itseorganisoidun, muutamassa päivässä käsin rakennetun ja normaalimaailman kahleista vapaan kokonaisen kaupungin rakentuminen autiomaahan herättää myös aitoa kiinnostusta.

Ei myöskään liene sattumaa, että esimerkiksi teknologiayritykset ovat löytäneet festivaalin. Esimerkiksi Piilaakson sosiaaliseen historiaan kuuluvat oleellisesti 1970-luvun radikaalit vaihtoehtokulttuurit ja henkisyyden etsiminen. Kun sitten 1980-luvulla Yhdysvalloissa oli jo siirrytty kylmän sodan ja konservatiivisemman talouspolitiikan aikakaudelle, iti ajatus luokkayhteiskunnan ja talouden systeemien rajoituksista irtautumisesta kuitenkin syvässä etenkin amerikkalaistaiteilijoiden, akateemikkojen ja boheemien piireissä. Applen perustajan Steve Jobsin kaltaiset ideologit ammensivat tästä vapauden kulttuurista perustaessaan ensimmäisiä yrityksiään autotalleissa. Tässä mielessä nyky-yritysten kiinnostus Burning Maniin muodostaa luonnollisen jatkumon. Etenkin monet luovilla aloilla, digitaalisuuden ja designin parissa työskentelevät firmat ovat lähteneet mukaan tutkimaan festivaalia kokeellisuuden ja luovuuden testikenttänä ja verkostoitumisalustana.

Burning Man 2016. Vain polkupyörät ja rekisteröidyt “mutanttiajoneuvot” ovat sallittuja tapahtumassa. Kuva: Carnaval.com Studios (CC BY 2.0)

Vapaudesta huolimatta tilapäisen kaupungin rakentaminen ja järjestely erämaahan vaatii paljon suunnitelmallisuutta. Paikalle vaeltavissa, autiomaan horisonttiin jatkuvissa autoletkoissa saapuvat tiimit asettuvat alueelle selkeään ja järjestelmälliseen ympyräkaaren muotoon. Aluetta halkovat pääkadut ja korttelit jakaantuvat kortteleihin ja teema-alueisiin. Jätehuolto, sähköntuotanto, tavaralogistiikka, liikenteenohjaus, siivous ja muu yhdyskunnan infrastruktuuri hoituvat sekä osallistujien yhteisillä sopimuksilla että vapaaehtoisavulla. Festivaalin suosion myötä kaupungin suunnitelmaa on läpi vuosikymmenten rukattu yhä suuremmaksi. Kaaren keskivaiheille on puolestaan pystytetty vuodesta 2000 alkaen tilapäinen ”keskustemppeli”, jonka suunnittelijoina on vaihtelevasti ollut niin taiteilijoita kuin myös muotoilijoita ja arkkitehteja. Tapahtuman lopuksi poltettava temppeli ei viittaa mihinkään uskontoon, mutta tietysti jotain uuspakanallista festivaalin perusteesissä on: varsinainen ”burning man” on noin 12-metrinen patsashahmo, joka sytytetään viikon lopuksi tuleen.

Tilapäiset, fantastiset ja futuristiset rakennelmat ovat houkutelleet tapahtumaan enenevässä määrin myös arkkitehteja. Esimerkiksi vuonna 2018 tanskalaistoimisto BIG rakennutti autiomaahan halkaisijaltaan 25-metrisen peilipintaisen leijuvan pallon, The Orbin, jonka tarkoituksena oli heijastella planeettamme tärkeyttä – 1:500 000 -mittakaavassa. Valokuvauksellinen hopeapallo tallentui lukemattomiin Instagram- ja Snapchat-kuviin ja -videoihin hiekkaerämaan auringonlaskussa. Näinkin voidaan luoda arkkitehtuurille globaalia näkyvyyttä.

BIG-toimiston Bjarke Ingelsin ja Jakob Langen suunnittelema The ORB oli ilmalla täytettävä peilipintainen joukkorahoitettu pallorakennelma, joka pystytettiin festivaalille 2018. Kuva: BIG

Myös muutama suomalaistoimisto on tehnyt pioneerityötä osallistumalla festivaaliin. Vuonna 2017 Lundén Arkkitehdit oli mukana suomalaisen 50 hengen monialaisen tiimin yhteisessä, avaruusteemaisessa Space on Fire -projektissa. Autiomaahan pystytetty kupolimainen puupaviljonki Cosmic Egg tarjosi arkkitehdeille mahdollisuuden testata vapaasti algoritmien avulla suunniteltua puukuorirakennetta ilman lupaprosesseja. Viime vuonna JKMM Arkkitehdit osallistui puolestaan ”Metamorphosis”-teemaiseen festivaaliin tuomalla alueelle hyvin suomalaisen lisän: puisen saunan. Yksinkertaisista puuosista kekseliäästi koottu Steam of Life -niminen rakennus kylvetti tapahtuman aikana noin 1 000 saunojaa.

Vaikka syksyn 2020 festivaali onkin koronaviruspandemian vuoksi peruttu, jatkuu Burning Man varmasti tulevaisuudessakin. Mittavaksi kasvanut tilapäiskaupunki on toki kohdannut myös arvostelua kestävän kehityksen suhteen ja julkisuusarvon myötä syntyneestä tietynlaisesta elitismistään. Toisaalta festivaali on kuitenkin aivan erityinen osoitus siitä, mitä ihmiset voivat halutessaan yhdessä tehdä ja minkälaisia kokeellisia pilkahduksia normaaliyhteiskunnan tuolta puolen sen myötä tulee näkyväksi. Kiinnostavaa Burning Manissa nykyilmiönä on myös se, miten se heijastelee teknoyhteiskuntaamme kätkeytyviä pyrkimyksiä itsensä toteuttamisesta – taiteen, jaettujen projektien ja itseilmaisun avulla. Se osoittaa myös, miten yksilönvapaus ja laaja suvaitsevaisuus voivat luoda ympärilleen järjestystä ja sosiaalista pääomaa. Majanrakentaminen tuntuu olevan meille ihmisille lopulta kovin luontaista. ↙