Julkaistu lehdessä 1/2019 - Kaupunki
Oodi kaikelle
Helsingin keskustakirjasto Oodi on ladattu yli kymmenen vuoden ideointiprosessin aikana toiveilla, joista useat se tuntuu jo kolmen kuukauden toiminnan jälkeen täyttäneen. Todelliset vaikutukset näkyvät kuitenkin vasta vuosien kuluttua käytön vakiinnuttua. Toisaalta Oodin ympärille syntynyt innostus vihjaa jo nyt, että keskustakirjastolla olisi mahdollisuus siivittää muutoksia sekä kirjastolaitoksen, arkkitehtuurin, että laajemmin kulttuurinkin piirissä.
Moni huokaisi helpotuksesta keskustakirjasto Oodin avautuessa. Vuosikymmenten aikana moneen suuntaan hahmoteltu ja lopulta ilman varsinaista kokonaisvisiota rakentunut Töölönlahden alue tuntuu ainakin toistaiseksi valmiilta, kun viime vuoden lopussa avattu keskustakirjasto otti haltuunsa alueen viimeisen vapaan tontin. Keskeisempää sijaintia on vaikea löytää Helsingistä tai symbolisesti koko maastakaan: jo kilpailuohjelmassa haettiin ”symbolirakennusta muiden symbolisesti merkittävien rakennusten joukkoon”.
Keskustakirjaston suunnittelusta vuonna 2013 käydyn kaksivaiheisen kansainvälisen arkkitehtuurikilpailun voitti ALA-arkkitehtitoimiston ehdotus ”Käännös”. 544 ehdotusta houkutelleen kilpailun arvostelupöytäkirjassa kehutaan ”Käännöksen” varmaotteista liittymistä osaksi ympäristöään. Ulkoarkkitehtuurin hallitsevin piirre on aaltoileva, ulokkeeksi kurottava puupinta, jonka alle maantasokerrokseen muodostuu holvimainen julkinen tila, jatke rakennusta edustavalle Kansalaistori-aukiolle. Puinen aalto muodostaa jalustan sen päälle korotetulle aineisto-osastolle, ”Kirjataivaalle”, ja Eduskuntatalon suuntaan katsovalle terassille.
Helsingin keskustakirjasto Oodi
Arkkitehtuuritoimisto ALA / Juho Grönholm, Antti Nousjoki, Janne Teräsvirta, Samuli Woolston
Sijainti: Töölönlahdenkatu 4, Helsinki
Laajuus: 17 250 m2
Valmistuminen: 2018
Katso lisää kuvia ja piirustuksia projektista →
ALAn arkkitehtiosakkaat Juho Grönholm, Antti Nousjoki ja Samuli Woolston näkevät ulkoarkkitehtuurin ennen kaikkea kontekstuaalisena reaktiona. Kirjaston tontti on pitkänmallinen, melko tiukka suorakaide, jota arkkitehtuuri pyrkii rikkomaan. ”Muoto kurottuu annetusta laatikosta joksikin muuksi – jännitteiseksi rakenteeksi, joka nivoo rakennuksen ulkotiloihin ja ottaa ne haltuunsa”, Nousjoki kertoo perusratkaisusta.
”Olemme aiemmin käyttäneet samankaltaista muotoa Norjan Kristiansandissa sijaitsevassa Kilden-konserttitalossa. Kildenissäkään muoto ei ole esimerkiksi veistos hulmuavasta lipusta, vaan keino ottaa tilaa haltuun satama-alueella”, Grönholm lisää.
Kuusisoirosta toteutettu puujulkisivu asetti haasteita esimerkiksi palonsuojauksen ja pitkäaikaiskestävyyden osalta. ”Suomessa ei ole aiemmin tehty lähellekään yhtä kookasta julkisivua puusta, joka on kuitenkin meille historiallisesti kaikkein läheisin materiaali”, Nousjoki pohtii.
Puun on tarkoitus tuoda paikkaan pehmeyttä ja lämmintä tunnelmaa. ”Monesti kysytään, kenelle Oodi on – se on kaikille, jotka ovat lähettyvillä. Arkkitehtuuri välittää sisäänmenon ja sinne ajautumisen sekä paljastaa toimintoja myös ulospäin.”
”Arvaa, mitä suomalaiset ovat tehneet juhlistaakseen 101-vuotista itsenäisyyttään? Aivan, rakentaneet… sillan.” 1
Jo kilpailuohjelmassa uuden keskustakirjaston toiminnalliset tarpeet oli määritelty tarkkaan, hyllyjen korkeutta myöten. ALAn konsepti on tilaohjelman erilaisten järjestelyversioiden ja pelkistämisen tulos. ”Ehdotuksemme ylivoimaisuus perustui siihen, miten siinä oli kiteytetty avoimen, suljetun ja avoimen kerroksen yhdistelmä. Näin saimme aikaan kolme maksimaalisen kokoista, mutta samalla kolme erilaista kerrosta”, arkkitehdit kertovat.
Aaltoileva puupinta liittyy keskeisesti myös sisätilojen toiminnalliseen konseptiin – toiminnot on ikään kuin järjestetty sen ympärille, rakenne ja toiminnan kolmijakoisuus ovat yhtä.
Avoimen, aukion jatkeena toimivan sisätilan luominen alakertaan vaati jänneväliltään koko rakennuksen pituisen terässiltarakenteen, jonka maantasokerroksen kattona aaltoileva soiropinta peittää.
Puupinnan päällä keskikerroksessa sijaitsevat makerspace -työpajat, musiikkistudiot sekä työntekijöiden tilat. Kerros toimii samalla rakenteellisesti teknisenä, konemaisena välielementtinä: siltarakenne lävistää kerroksen, mutta lisäksi sinne on keskitetty talotekniikka, esimerkiksi ilmanvaihto.
Kolmas kerros on varsinainen kirjaston aineistoalue. Koska tekniikka on sijoitettu alapuolelle, oli kerroksesta mahdollisuus tehdä visuaalisesti kevyempi ja avarampi, korkealla omassa rauhassaan kelluva valoisa tila. Katto on puurakenteinen, sillä näin se tarvitsi vähemmän pilareita. Aaltoilevaa kattoa lävistävät pehmeästi kaartuvat valoaukot. Kaikki ulkoseinät ovat lasia, ja pintalasit on tuettu lasipilarein.
Oodin tavoitteelliseksi käyttöiäksi on asetettu 150 vuotta. Muokkautuvuus tapahtuu typologioiden asettamissa rajoissa. ”Arkkitehtuurissa ajatellaan usein, että on luotava geneeristä, samankaltaista ja muokattavaa tilaa, tai sitten jotain erityistä. Me olemme enemmän jälkimmäisellä kannalla. Mutta mitä tahansa tulevaisuuden kirjasto onkaan, niin uskomme, että se löytää joistakin näistä typologioista paikkansa”, Samuli Woolston pohtii.
”Uusi keskustakirjasto tukee kaupungin strategiaohjelmassa asetettuja tavoitteita. Se vahvistaa oppimista, osaamista, sivistystä ja kulttuuria hyvinvoinnin ja kilpailukyvyn perustana.” 2
Oodi on saanut avauduttuaan paljon mediahuomiota nimenomaan uudenlaisen toiminnallisuutensa vuoksi. Kirjasto ottaa näkyvästi kantaakseen julkisen tilan tehtäviä ja mainostaa olevansa kaikille avoin. Näiden jo kilpailuohjelmassa määriteltyjen tavoitteiden pohjana on vuonna 2008 tehty kansainvälisiä kirjastotrendejä luodannut, keskustakirjastoprojektia pohjustanut selvitys The Heart of the Metropolis – the Heart of Helsinki.
Helsingin kaupunginkirjastoa arkkitehtuurikilpailun ratkeamisen ja toteutussuunnittelun aikaan johtanut Tuula Haavisto näkee Oodin juurten olevan kuitenkin kauempana. ”Helsingin kirjastolaitos on kokeillut erilaisia toimintamalleja jo paljon pidempään ja ollut pitkään kiinni kansainvälisissä virtauksissa”, Haavisto huomauttaa.
Eri puolilla Helsingin keskustaa vuosien varrella toiminut, Oodin perustamiseen toimintansa lopettanut Kirjasto 10 perustettiin jo vuonna 1994. Aluksi se keskittyi aikansa uutuuteen, internetin soveltamiseen kirjastokäyttöön. Myöhemmin Kirjasto 10:ssä toimi muun muassa ensimmäinen versio makerspace -työpajatiloista, jotka sittemmin ovat levinneet myös muihin kirjastoihin ja ovat nyt Oodin toisessa kerroksessa näkyvästi esillä.
Arkkitehtuurin teorian vanhempi yliopistonlehtori Anni Vartola on perehtynyt suomalaisten kirjastojen historiaan muun muassa valikoidessaan sisältöä viime kesänä Venetsian arkkitehtuuribiennaalissa Suomen paviljongissa esillä olleelle Mind-Building-näyttelylle. Myös Vartola näkee Oodin juuret vähintään 30 vuoden takana: kirjastoista alettiin puhua olohuoneina jo 1980-luvulla.
”Oodia on mediassa tuotu esille vallankumouksena, uuden ajan alkuna, mutta näen sen enemmän pitkän kehityskaaren yhtenä askeleena. Oodi on jatkumo enemmän kuin mullistus”, Vartola tiivistää.
1980-luvun ajatukset kirjastoista olohuoneina liittyivät myös monitoimitalojen rakentamiseen. ”Tuolloin kirjastot alettiin vähitellen nähdä kohtaamispaikkoina, ja sellaisia haluttiin myös pienille paikkakunnille. Kirjastojen tehtävä oli vaalia paikalliskulttuuria ja kohottaa paikkakunnan imagoa”, Vartola avaa. Kirjaston käyttötavat ovat olleet muutoksessa jo pitkään. 1990-luvulla kirjastoissa alettiin esimerkiksi lainata harrastusvälineitä.
Kehityksen huomioon otttaen Oodi on Vartolan mielestä hieman yllättäen herättänyt keskustelua kirjaston perimmäisestä olemuksesta. ”Meillä yli 40-vuotiailla vallassa ja äänessä olevilla on melko nostalgiset ja konservatiiviset ajatukset siitä, mitä kirjasto on. Kirjastolaitos on koko ajan kehittynyt, mutta kirjastoarkkitehtuuri on uudistunut hitaammin. Olisimme voineet tehdä rohkeampaa arkkitehtuuria enemmän jo aiemminkin”, Vartola miettii. Typologisesti uutta Oodissa on kuitenkin tilojen suhteellinen jakautuminen: nyt kohtaamiselle on osoitettu kokonainen kerros, työpajatiloille toinen, ja vain kolmasosa tiloista on varsinaista aineistoaluetta.
Oodin kanssa samaan aikaan on myös työstetty uutta kirjastolakia, joka astui voimaan 2017. Laissa kirjaston yhteiskunnallinen tehtävä määritellään aiempaa laajemmin: kokoelman ylläpidon ja tiedon ja aineistojen tarjoamisen lisäksi yleisen kirjaston tulee edistää yhteiskunnallista vuoropuhelua ja aktiivista kansalaisuutta, demokratiaa ja sananvapautta; konkreettisemmin muun muassa ”tarjota tiloja oppimiseen, harrastamiseen, työskentelyyn ja kansalaistoimintaan”.
Lakia on valmisteltu täysin Oodista erillään, mutta molempien taustalla ovat vaikuttaneet samat kansainväliset trendit ja kirjastoalalla pinnalla olevat ideologiat. Oodi tuntuu havainnollistavan konkreettisesti, mitä laki voisi tarkoittaa. ”Oodissa kirjastolain pykälät on ikään kuin valettu betoniin”, sanoo aiempi kirjastopalvelujen johtaja Tuula Haavisto.
”Tilat suunnitellaan mahdollisimman avoimiksi ja yleispäteviksi siten, että niitä voi helposti muunnella ja niihin voi suunnitella ’tiloja tilassa’ irtokalustein, seinäkkein ja kevyin rakennelmin.” 3
Oodin kaikki kolme kerrosta ovat arkkitehtuuriltaan ja tunnelmaltaan hyvin erilaisia. Sen sijaan kaikki niihin tuotu, irtokalusteet ja osa materiaaleistakin, on käytännön sanelemana yleisluonteisempaa. ”Pysyvä, iso asia on räätälöity ja erityinen, myös kohtuullisen kallis. Kaikki vaihtuva yrittääkin olla saatavilla olevaa ja helposti päivitettävää, erilaisia tuotteita”, ALA-arkkitehtitoimiston Samuli Woolston kertoo suunnittelun periaatteista.
”Tietynlainen yleisyys on luonteva osa arkkitehtuuria. Tästä muodostuu myös kontrasteja, tunnelmien kirjoa. Esimerkiksi kirjastosta löytyy nyt lasiseinäisiä neuvottelukoppeja. Ne eivät ole uniikki kirjaston asia, vaan kiinnostava lisä siihen”, Juho Grönholm hahmottelee.
ALAn referenssit ovat kansainvälisiä. ”Ilman muuta viittauksia on. Tässä projektissa oli oleellista toimia maailman arkkitehtuurin mukana, onhan Oodi hyvin kansainvälinen rakennus tavoitteiltaan ja painoarvoltaan”, arkkitehdit määrittelevät. Erityisesti Oodin toiminnallisuuden esikuviksi voisi listata useita kansainvälisiä kirjastoja, muun muassa Seattlen pääkirjaston (OMA 2004) ja Sendain mediateekin (Toyo Ito 2001).
”Vierailimme Sendaissa suunnitteluvaiheessa. Siellä rakennuksen pysyvä luonne tulee Oodin tavoin rakenteesta. Kerrokset on yhdistetty toisiinsa pienin aukoin, vaihtuva käyttö taas on pysyvän rakenteen ylittävää.”
Yksi ALAn Oodiin tuoma yksittäinen, kansainväliseen arkkitehtuuriin ja tietynlaiseen tilan yleisluonteisuuteen ja julkiseen tilaan viittaava elementti on liukuporras kerrosten välillä. Rem Koolhaas nosti vuonna 2014 Venetsian biennaalin kuraattorina toimiessaan liukuportaan yhdeksi arkkitehtuurin peruselementiksi ikkunoiden, ovien, hissien ja muiden rakennusosasten rinnalle. Liukuporras löytyy myös Koolhaasin suunnittelemasta Seattlen pääkirjastosta.
”Taustalla on sekä osallistuminen kansainväliseen keskusteluun että Oodin luonne. Halusimme että kolme kerrosta ovat käyttöpainoarvoltaan tasapainoisia. Esimerkiksi kauppakeskuksissa on ilmiselvää, että kolmanteen kerrokseen mennään nimenomaan liukuportailla”, Nousjoki vertaa. ”Kyse on lopulta kuitenkin siitä, miten toimintoja voi arkkitehtuurin keinoin manipuloida.”
”Rakennus liittyy varmalla otteella ympäristöön samalla kun nousee selkeästi esiin ja ottaa paikkansa merkittävänä julkisena rakennuksena. Rakennus on kutsuva, helposti lähestyttävä ja omaksuttava.” 4
Toisin kuin Töölönlahden useimpia muita rakennuksia, Oodia on kiitelty mielipidepalstoja myöten rennoksi ja maanläheiseksi. Tämä oli alusta asti myös suunnittelijoiden tavoitteena.
”Emme ole ikinä ajatelleet Oodia monumenttina, se on ennen kaikkea käyttörakennus. Sekä kilpailuohjelmaan oli kirjoitettu, että muutenkin prosessiin tuntuu liittyneen paljon juhlavuutta liittyen kirjastoon ja sen käyttöön”, Juho Grönholm miettii. ”Oodissa on nähtävissä arkisuuden ja juhlavuuden vuoropuhelu, niiden rinnastaminen”, Antti Nousjoki lisää.
Arkkitehdit uskovat, että tietty monumentaalisuuden tunne myös hälvenee, kunhan ulko- ja sisätilan yhteydet ja Kansalaistori aktivoituvat ensi kesän myötä. ”Tällä hetkellä maantasokerros tuntuu monumentaalisemmalta kuin se pidemmällä syklillä tulee olemaan. Sen rooli katettuna aukiona tulee kehittymään, sen sijaan että se nähtäisiin vain tyhjänä aulana.”
Nykyään Helsingin kulttuurijohtajana toimiva Tuula Haavisto näkee tietynlaisen juhlavuuden myös hyvänä asiana: panostukset Oodin arkkitehtuuriin ovat samalla kirjaston käyttäjien arvostamista.
”Esimerkiksi tanskalaiset kirjastot ovat hyggempiä, meidän taas ovat enemmän niin sanotusti oikeaa arkkitehtuuria. Pidän suomalaisesta linjasta, koska siihen sisältyy kunnioitus tavallisia ihmisiä kohtaan. Kirjastot ovat eräänlaisia kansanpalatseja. Meillä tehdään oikeaa arkkitehtuuria tavallisille ihmisille, eikä panosteta pelkästään vaikkapa kaupungintaloihin.”
Haavisto oli mukana Oodin avajaisissa. ”Kun ihmisiä tuli kolmanteen kerrokseen, monille tuli kyynelet silmiin. Oodi on aiheuttanut valtavia reaktioita kävijöissä. Ihmiset ovat olleet ylpeitä, että tällaista on rakennettu heitä varten.”
”Uusi keskustakirjasto tulee olemaan muutakin kuin tavallinen kirjasto – se antaa muodon uudelle, täynnä mahdollisuuksia olevalle konseptille sisätiloissa toimivasta julkisesta tilasta. Sellaisena se on selkeä osoitus suomalaisen yhteiskunnan ja kulttuurin perusarvoista.” 5
Oodista on leivottu lippulaivaa niin kirjastolaitokselle kuin suomalaiselle yhteiskunnalle, kulttuurille ja sivistykselle. Todelliset merkitykset näkyvät kuitenkin vasta paljon myöhemmin. Juuri nyt helpompaa on hahmotella Oodin paikkaa tämän päivän Helsingissä.
Arkkitehdit kontekstoivat Oodin osaksi helsinkiläisen nykyarkkitehtuurin kaarta. ”Julkinen sauna Löyly aloitti helsinkiläisen arkkitehtuurin Instagram-ilmiön ja osoitti, että arkkitehtuuri kiinnostaa suurta yleisöäkin. Myös Amos Rex on osa samaa kehitystä”, Antti Nousjoki listaa. ”Näitä projekteja yhdistää tietty yhteinen kunnianhimon taso. Emme kopioi toistemme töitä, mutta seuraamme tekemisiä. Rinnakkainen kirittäminen on kaikkien meidän arkkitehtien ja myös kaupunkilaisten etu.”
Anni Vartola näkee tämänhetkisessä helsinkiläisessä arkkitehtuurikeskustelussa viitteitä kansainvälisestä keskustelusta. ”Helsingissä on herätty keskustelemaan huomiota herättävien arkkitehtuuriteosten tuomisesta keskustaan nimenomaan julkisessa rakentamisessa”, Vartola sanoo.
Kansainvälisesti samankaltainen keskustelu käytiin kuitenkin jo kymmenisen vuotta sitten. ”Vahvasti muotoiltu arkkitehtuuri, muun muassa Zaha Hadidin työt etunenässä, koki tuolloin kolauksen. Ikoniseen muotokieleen väsyttiin, kun tuntui, että kaikki vain huusivat kilpaa. Helsingin katukuvassa tähän ei ole vielä väsytty, ja tilaa on ollut vahvalle eleelle.”
Vartola näkee Oodin hyvänä esimerkkinä ikonisesta arkkitehtuurista. ”Meillä ei ole ollut viime vuosikymmeninä juurikaan rakennuksia, joissa muotokieleen ladataan täysillä symboliarvoja ja huomioidaan se myös budjetissa. Finlandia-talo on ehkä yksi viimeisimpiä”, Vartola miettii.
Hän näkee, että hehkutuksessa piilee kuitenkin myös vaaransa. ”Hype uusien rakennusten ympärillä saattaa sumentaa. Kun arki koittaa, niin emme saa vain jäädä onnittelemaan itseämme.”
”On ollut hieno huomata sekä Oodin että Venetsian biennaalin Mind-Building-näyttelyn myötä, että meidän kirjastomme kiinnostavat maailmalla. Parhaat Oodistakin tehdyt lehtijutut ovat osanneet kontekstoida sitä vähän laajemmin vaikkapa suomalaisten kirjastojen kehitykseen, eivätkä ole vain hehkuttaneet taas uutta rakennusta. Olisi hienoa, jos tajuaisimme itsekin kontekstin”, Vartola pohtii.
Oodi tarjoaa Vartolalle esimerkin muun muassa julkisen tilan kehityksestä. ”Puheemme julkisesta tilasta on muuttunut viimeisen kymmenen vuoden aikana. Oodi ottaa kantaa siihen, ja haluaisin, että siirtyisimme keskustelemaan esimerkiksi sisätilasta julkisen tilan jatkeena.”
Vielä suurempi teema on suomalaisuus. ”Suomalaisuuden ja identiteettikysymysten pohtiminen voisi Oodin kohdalla olla terveellistä”, ehdottaa Vartola. Hän kehottaa kysymään, mitä Suomessa oikeasti tehdään ja osataan. Mikä erottaa meidät muista?
”Totta kai haluamme puskea suomalaista arkkitehtuuria kansainvälisyyden kentälle. Mutta sehän on jo kansainvälistä! Haluaisin, että alkaisimme puhua mieluummin omaperäisyydestä. Millaisia asioita meillä toimivat arkkitehdit voisivat saada irti suomalaisesta mielenmaisemasta, luonnosta, yhteiskunnasta ja historiasta?”
Erityisesti kirjasto rakennustyyppinä yhdistää ajatukset kulttuurisiin pyrkimyksiin, jotka koskettavat lopulta myös laajemmin arkkitehtuuria. ”Meillä on nyt hieno kirjastorakennus. Sen lisäksi pitäisi myös puhua siitä, mitä ihmiset lukevat, mikä heitä kiinnostaa, millaista kieltä he käyttävät. Tämä on kulttuuripoliittinen ulottuvuus, josta arkkitehtuurissa pitäisi puhua paljon enemmän”, Vartola sanoo.
Arkkitehtuurin kulttuurinen rooli on tuntuu olevan muutoksessa joka tapauksessa. ALAn arkkitehtiosakkaat näkevät uuden keskustakirjaston eräänlaisena osana kansallisen rakentamisen tarinan suunnanmuutosta. Antti Nousjoki vertaa rakentamiseen eri aikoina yhdistettyjä kansallisia arvoja: ”Suomalaiseen arkkitehtuurin liitettiin esimerkiksi sotien jälkeen jälleenrakentamisen ja standardisoinnin missio. Tuolloin rakennettiin yksittäistaloja suureen kansalliseen projektiin. Ajatusmalli on muuttunut. Oodi ei ole prototyyppi mistään. Sen rooli on toimia esimerkkinä ja kirittää muita rakennuksia.” ↙
1 Johnny Tucker: ”Library in the clouds: Oodi by ALA Architects”, Blueprint, issue 362, 2019, s. 64. Käännös toimituksen.
2 Helsingin kaupunki: Metropolin sykkivä sydän – Helsingin keskustakirjaston arkkitehtuurikilpailu 2012–2013. Kilpailuohjelma, s. 23.
3 ibid. s. 49.
4 Helsingin kaupunki: Metropolin sykkivä sydän: Helsingin keskustakirjaston avoin kansainvälinen arkkitehtuurikilpailu. Arvostelupöytäkirja 29.4.2013. 2. vaiheen ehdotuskohtainen arvostelu, s. 94
5 Archinfo Finland: Mind-Building. Exhibition in the pavilion of Finland. La Biennale di Venezia 26 May – 25 Nov 2018. Näyttelykatalogi, s. 229. Käännös toimituksen.