IlmoitusAdvert
Julkaistu lehdessä 2/2017 - kouluja, naisia arkkitehteina
Naisverkosto sai alkunsa
Naiset alkoivat harjoittaa arkkitehdin ammattia Suomessa 1900-luvun alussa. Naisarkkitehdit perustivat oman yhdistyksen 1940-luvulla.
Suomalainen Signe Hornborg (1862-1916) oli tiettävästi ensimmäinen nainen, joka valmistui arkkitehdiksi Euroopassa. Hän opiskeli erivapaudella Polyteknillisessä opistossa Helsingissä ja valmistui vuonna 1890. Hornborgia seurasivat Inez Holming, Signe Lagerborg, Bertha Enwald, Wivi Lönn ja Albertina Östman. Opiston muuttuessa Teknilliseksi korkeakouluksi vuonna 1908 jo kahdeksantoista naista oli valmistunut arkkitehdiksi. Muutamilta opinnot jäivät kesken avioliiton takia. Vuonna 1930 lähes kolmannes Suomen Arkkitehtiliiton jäsenistä oli jo naisia. Tämä oli kansainvälisesti hyvin poikkeuksellista.
Architecta perustetaan
Wivi Lönn (1872-1966) oli ensimmäinen oman arkkitehtitoimiston perustanut nainen Suomessa. Hän oli tuottelias ja innovatiivinen arkkitehti, joka suunnitteli merkittäviä julkisia rakennuksia, erityisesti kouluja. Tampereen suomalaisen tyttökoulun (1902) suunnittelun hän sai tehtäväkseen ainoastaan kaksi vuotta valmistumisensa jälkeen. Lönn menestyi jo nuorena arkkitehtuurikilpailuissa ja suunnitteli Tampereelle merkittäviä julkisia rakennuksia, muun muassa Aleksanterin koulun (1904), talouskoulun (1905) ja keskuspaloaseman (1908). Ammatissaan menestyneestä Lönnistä tuli nuorempien arkkitehtinaisten esikuva.
Jatkosodan aikana toukokuussa 1942 naisarkkitehdit kokoontuivat Lönnin 70-vuotispäiville taiteilijakoti Lallukkaan, Elsi Borgin taiteilijamiehen Anton Lindforssin ateljeehen. Tuolloin oli valmistunut jo sata naisarkkitehtia. Architecta päätettiin perustaa virallisesti. Aino Aalto piti puheen, joka oli niin loistava, että arveltiin Alvarin auttaneen sen laadinnassa.
Lönnin syntymäpäiväjuhlan jälkeen ryhdyttiin toimeen. Perustava kokous pidettiin 3.11.1942 Helsingin Seurahuoneella, jonka ikkunat oli pommitusten takia peitetty hiekkasäkeillä ja suojattu laudoilla. Jo parin viikon kuluttua tehtiin ensimmäinen ekskursio. Aaltojen kodissa vuonna 1944 pidetty kevätkokous oli erityinen, sillä puhujina olivat professori J. S. Sirén, arkkitehti Olli Pöyry ja tietysti talon isäntä Alvar Aalto. Hän kertoi kovaäänisesti vieressään istuvalle Wivi Lönnille ettei koskaan valinnut eroottisiin seikkailuihinsa muita kuin naisarkkitehteja. Lönn ei häkeltynyt vaan kohotti hitaasti lasinsa ja lausui: ”Det skålar vi för”.
Naisarkkitehtien kerhon tarpeellisuudesta ja sen suhteesta Arkkitehtiliittoon käytiin vilkasta keskustelua. Monet miesarkkitehdit eivät ymmärtäneet, mihin yhdistystä tarvittiin. ”Vaikeata käsittää mistä syystä tällainen naisyhdistys halutaan perustaa. Onko asioita, jotka eivät siedä mieskorvia?” kysyi arkkitehti Esko Suhonen.
Jo ennen Architectaa, vuosina 1919–24, oli toiminut ”arkkitehtityttöjen” Tumstocken-Tumstokki -kerho. Ryhmän päiväkirjaan kerätyt tekstit ja piirustukset kertovat elävästi opiskelijoiden arjesta ja ihanteista sekä arkkitehtuurista nuorten naisten silmin. Esimerkiksi vuonna 1923 Salme Setälä ”esiintyi tuumastukeille ensi kertaa polkkatukkaisena. Kokouksen yksimielinen päätös oli, että se sekä nuorensi, että puki häntä erinomaisesti. Lausuttiin ehdotus, että kaikki jäsenet leikkaisivat…”
Naisarkkitehtien kerhon tarpeellisuudesta ja sen suhteesta Arkkitehtiliittoon käytiin vilkasta keskustelua.
Työelämä laajenee
Sota-aikana ruotsalaiset kollegat avustivat Architectan jäseniä muun muassa kahvilähetyksin. Lähes kolmannes naisarkkitehdeista lähti 1940-luvulla töihin Ruotsiin. Osa lähti turvallisuussyistä lapsineen jo sodan aikana, toiset välirauhan jälkeen. Monet lähtivät ”hankkimaan lapsille ruokaa ja vaatteita”, kuten eräs architecta muisteli vaikeaa päätöstä jättää lapset Suomeen. Suurin osa suomalaisista naisarkkitehdeista oli töissä osuuskunnallisilla HSB:llä (Hyresgästernas sparkasse- och byggnadsförening) ja KF:llä (Kooperativa Förbundet). He saivat vaativia suunnittelutehtäviä, kuten asuintaloja, kouluja ja sairaaloita, mikä kasvatti ammattitaitoa ja itseluottamusta. Naiset tunsivat, että heitä kohdeltiin oikeina arkkitehteina sukupuolesta riippumatta. Palatessaan Suomeen he toivat uusia ideoita mukanaan. Ruotsissa luotujen kontaktien ansiosta Architecta sai myöhemminkin vieraita ulkomailta ja järjesti avoimia luento- ja koulutustilaisuuksia.
Naisarkkitehdit hakeutuivat usein julkisiin virkoihin, jolloin työajat oli helpompi sovittaa kodin- ja lastenhoitoon.
Perheen ja työn yhteensovittaminen oli naisten suurimpia ongelmia. Architectan vanhemmat jäsenet ovat kuvanneet tunteita, kun haluttiin säilyttää ammattitaito eikä aikaa ollut tarpeeksi lapsille. ”Äidintunteet, jos niikseen, on vaimennettava, jottei oma kehitys liukuisi vallan alas”, eräs heistä tunnusti.
Naisarkkitehdit hakeutuivat usein julkisiin virkoihin, jolloin työajat oli helpompi sovittaa kodin- ja lastenhoitoon. Jo 1920- ja 1930-luvuilla puolustusministeriön rakennustoimistossa työskenteli useita naisia, kuten Elsi Borg, Märtha Lilius-Tallroth ja Martta Martikainen-Ypyä. Työ oli kuitenkin vähemmän arvostettua ja palkat huonompia kuin yksityisissä arkkitehtitoimistoissa.
Maailma avautuu
Ekskursiot ovat olleet alusta saakka yksi Architectan tärkeimpiä toimintamuotoja. Aluksi ne suuntautuivat käytännön syistä kotimaahan, mutta jo vuonna 1950 matkustettiin Ranskaan saakka. Rohkeat ja kielitaitoiset architectat tekivät pitkiä kaukomatkoja ja osallistuivat kansainvälisiin tapahtumiin, kuten CIAM:n ja kansainvälisen arkkitehtiliiton UIA:n konferensseihin. Vuonna 1963 osallistuttiin kansainvälisen naisarkkitehtiliiton perustavaan kokoukseen Pariisissa, ja vuonna 1976 peräti 11 architectaa matkusti Iraniin järjestön loisteliaaseen konferenssiin, jota shaahitar Farah emännöi.
Vuonna 1976 peräti 11 architectaa matkusti Iraniin konferenssiin, jota shaahitar Farah emännöi.
Architectan järjestämät esitelmät, keskustelutilaisuudet, näyttelyvierailut ja ekskursiot ovat toimineet sekä jatkokoulutuksena että jäseniä yhdistävinä tapahtumina. Vuonna 1978 Architecta osallistui Pariisin Pompidou-keskuksessa järjestettyyn kansainväliseen Les femmes architectes exposent -näyttelyyn. Architectan 40-vuotisjuhlaa varten vuonna 1982 Helsingin Taidehalliin toteutettiin varhaisimpia naisarkkitehtejä esitellyt näyttely, joka kiersi useissa kaupungeissa. Rakennustaiteen museo teki aineiston pohjalta näyttelyn Profiles. Pioneering Women Architects from Finland (1984), joka kiersi lukuisissa kaupungeissa Euroopassa ja USA:ssa.
Architecta järjestää edelleen ekskursioita ja luentoja. 1980-luvulta lähtien yhdistys on jakanut joka toinen vuosi stipendin valmistuneelle naisarkkitehdille ansiokkaasta diplomityöstä. Nykyisin jo yli puolet arkkitehtiopiskelijoista on naisia, ja naisarkkitehdit menestyvät sekä toimiston pitäjinä että uusien arkkitehtien kasvattajina, professoreina. Architectan verkosto on edelleen tärkeä. ↙
PIRKKO-LIISA SCHULMAN (s. 1946), arkkitehti SAFA, M.E.D. (Master of Environmental Design, Yale University), Helsinki. Kiinnostunut tiedon löytämisestä, kulttuuri- ja arkkitehtuurihistoriasta sekä sattumanvaraisista kävelyistä uusissa paikoissa.
LÄHTEET
Marja Helenius (toim.): Arkkitehteja. Architectan 40-vuotisnäyttely | Architects. Architecta´s 40-year anniversary exhibition. Architecta 1982.
Ilmi Haapio. Architecta 1942–1952. Architecta1982.
Profiles. Pioneering Women Architects from Finland. Suomen rakennustaiteen museo 1983.
Renja Suominen-Kokkonen: The Fringe of the Profession. Women as Architects in Finland from the 1890s to the 1950s. Suomen muinaismuistoyhdistys 1992.
Architectan arkisto, Kansallisarkisto.
Lainaukset ovat peräisin Tumstocken–Tumstokki -ryhmän päiväkirjasta ja Architectan vuosikertomuksista.