IlmoitusAdvert
Julkaistu lehdessä 2/2017 - kouluja, naisia arkkitehteina
Feminismi arkkitehdin työkaluna
Feminismi ei ole 2010-luvulla pelkästään naisasiaa vaan pyrkii ymmärtämään laajemmin identiteettejä. Yleistämisen sijaan suunnittelun lähtökohtana on yhteisöjen ja yksilöiden kirjo.
Arkkitehtuurissa feminismi on pitkään elänyt lähinnä arkkitehtuurin teorian osa-alueena kirjojen lehdillä ja konferenssiesitelmissä. Samaan aikaan akateemisen maailman ja tosielämän vuoropuhelussa on muotoutunut ajatuksia siitä, millaista feministinen arkkitehtuuripraktiikka voisi olla. Käytännön suunnittelutyössä feminismi on kehittyvä työkalu. Se mahdollistaa näkymättömän näkemisen ja toisin tekemisen sekä johtaa vaihtoehtoisiin, radikaalisti uusiin tapoihin tehdä arkkitehtuuria. Feministinen tapa tehdä arkkitehtuuria on uudenlaisista ajatuksista, ehdotuksista, keinoista ja pyrkimyksistä kasvava kudelma.
Arkkitehdin ammatti on muovautunut vuosisatoja patriarkaalisessa yhteiskunnassa. Feministinen arkkitehtuuripraktiikka on kehittynyt ammatin kriittisestä tarkastelusta. Varhaiset järjestäytyneet feministiarkkitehtien ryhmät, kuten 1980-luvulla Lontoossa vaikuttaneet Matrix Feminist Design Co-operative ja Women’s Design Service, syntyivät vaihtoehtona ammatin miehisyydelle ja toivat esiin naisnäkökulman hyödyllisyyden suunnittelussa ja käyttäjien tarpeiden arvioinnissa. Feministinen praktiikka ammentaa yleisestä feministisestä teoriasta sekä taiteiden ja arkkitehtuurin tutkimuksesta. Tutkimuksen kohteena on erityisesti arkipäiväinen, perinteisen arkkitehtuurin kentän ulkopuolella tapahtuva tilankäyttö. Mitä tapahtuu kodin piirissä, ja millaisia ovat erilaisten ihmisten kokemukset kaupunkiympäristöistä?
Feminismi kyseenalaistaa yleistämisen suunnittelun lähtökohtana.
Valtakriittinen näkökulma
Erika Fagerberg ja Marina Ziakouli ovat tarkastelleet diplomityössään feminismin mahdollisuuksia kaupunkitilojen suunnittelussa. He tutkivat, miten ongelmalähiönä pidetyn Tukholman Rinkebyn keskusaukion kehittäminen onnistuisi feministisiä suunnittelutyökaluja käyttämällä. Työn lähtökohtana olivat naisten kokemukset omasta kotikaupunginosastaan. Ziakouli ja Fagerberg havaitsivat, että mahdollistaakseen avoimen dialogin ja paikallisten asukkaiden osallistumisen alueen kehittämiseen heidän täytyi irtautua vallastaan suunnittelijoina. Työn tuloksena syntyi suunnitelma, jossa ehdotettiin naisten näkyvän ja näkymättömän läsnäolon lisäämistä kaupunkitilassa.
Feminismi on valtakriittinen työkalu, joka tuo näkyviin suunnittelijuuteen sisältyvän valta-aseman ja vallankäytön. Feministiteoreetikko Donna Harawayn mukaan kaikkinäkevää objektiivista tarkastelijaa ei voi olla olemassa, ei edes teoriassa. Feministisesti työskentelevä arkkitehti tiedostaa etuoikeutetun asemansa suunnittelijana sekä asettuu näkemään ja kuulemaan yhdessä yhteisön kanssa, jolle suunnittelee. Samaan tapaan kuin osallistavan suunnittelun käytännöissä, feministinen suunnittelija hyödyntää asiantuntijuuttaan ensisijaisesti mahdollistajana, välittäjänä ja ohjaajana. Prosesseihin osallistuvien yksilöiden ja yhteisöjen kokemuksia ja tarpeita ei vaienneta.
Feminismi kyseenalaistaa myös yleistämisen suunnittelun lähtökohtana. Jos suunnittelun kohderyhmänä on kuvitteellinen keskiarvokäyttäjä, tullaan sokeiksi todellisten yhteisöjen ja yksilöiden kirjolle. Malmössä kaupunkisuunnittelijat havaitsivat, että julkisten ulkoilualueiden käyttäjistä ainoastaan viidesosa oli tyttöjä tai naisia. Sen vuoksi nuorten ulkoilualueen suunnittelutyöhön palkattiin ryhmä paikallisia teinityttöjä, joiden tehtävänä oli pohtia, miten alueesta tulisi toimiva ja viihtyisä myös tytöille. Suunnitelmaan sisältyi muun muassa piknik-alue ja esiintymislava. Nimikilpailussa alueen nimeksi valittiin Rosens röda matta, Ruusunpunainen matto.
Feminismi tuottaa vaihtoehtoisia, tasa-arvoisempia todellisuuksia.
Toiseuden tarkastelu
Feministisen ajattelun olennainen piirre on ymmärrys toiseudesta. Yhteisöt ja yhteiskunnat rajaavat ”meidän” ulkopuolelle sellaisen, jota ne pitävät ”toisena”. Eri aikoina ja erilaisissa paikoissa ”toisia” ovat olleet esimerkiksi naiset, vammaiset tai maahanmuuttajat. Toiseuden rajojen tunnistaminen ja hälventäminen on yksi tarkkanäköisen inklusiivisuuden keinoista. Suunnittelussa toiseuden ymmärtämiseen tarvitaan työkaluja, jotka ovat yhtä lailla toisia ja toisenlaisia. Feministinen tapa tehdä arkkitehtuuria saattaa siten poiketa radikaalisti siitä, millaiseksi arkkitehtuurin tekeminen perinteisesti mielletään. Feministisen arkkitehtuuripraktiikan muotoja voivat olla keskustelu, performanssi, tapahtuma tai keittiö. Hyvä esimerkki tästä on lontoolainen arkkitehtitoimisto muf, joka kutsuttiin vuonna 2004 osallistumaan arkkitehtuurinäyttelyyn. Toimiston saavutusten esittelemisen sijaan arkkitehdit piirsivät usean päivän ajan näyttelytilan tyhjille seinille karttaa, joka esitti etuoikeuksien verkostoja, kerrostuneisuutta ja paikallisia tiivistymiä Lontoossa.
Feminististä tapaa tehdä arkkitehtuuria tarvitaan monimuotoistuvassa, pirstaloituvassa yhteiskunnassa. Feminismi tuottaa vaihtoehtoisia, tasa-arvoisempia todellisuuksia. ↙
MARJA RAUTAHARJU (s. 1990), arkkitehtuurin ja taiteen maisteriopiskelija, Helsinki. Etsii ekologisesti ja sosiaalisesti kestävää tapaa harjoittaa ammattiaan ympäristöhuolen aikakaudella.
KIRJALLISUUTTA
Doina Petrescu (toim.). Altering Practices: Feminist Politics and Poetics of Space. Routledge 2007.
Erika Fagerberg, Marina Ziakouli. Rinkeby – exploring feminist design tools.Diplomityö, Kungliga Tekniska högskolan 2016.
Moa Björnson. ”Rosens röda matta – stadsplanering på tjejers villkor”. PLAN 5-6/2013.