Julkaistu lehdessä 2/2017 - kouluja, naisia arkkitehteina
Arkkitehti, yrittäjä, nainen
Nykyään jo yli puolet arkkitehtiopiskelijoista on naisia. Arkkitehtitoimistojen vetäjinä naisia on kuitenkin edelleen vähän. Neljä arkkitehtia keskustelee työstään ja ihanteistaan.
Naisarkkitehti on siinä mielessä harhaanjohtava käsite, että sen alle tulee niputetuksi hyvin erilaisia arkkitehteja, joiden suunnittelumetodeissa tai arkkitehtuuri-ilmaisussa ei ehkä ole lainkaan yhteneväisyyksiä. Keskustelijoillakin on hyvin eriäviä tapoja toimia alalla.
Miten voisimme keksiä vastauksen siihen, miksi naiset toimivat harvoin arkkitehtitoimistojen johtajina? Yksi tapa päätyä yrittäjäarkkitehdiksi on menestyä arkkitehtuurikilpailussa ja perustaa toimisto sen seurauksena. Löytyisikö vastaus siis niistä?
Olen nähnyt miten kuluttavaa kilpailujen tekeminen on, eikä se tunnu mielekkäältä tavalta elää.
Pia Ilonen
Arkkitehtuurikilpailujen ilot ja rajoitukset
Tavallinen selitys naisten näkymättömyyteen arkkitehtuurikilpailuissa on se, että naiset eivät ole kilpailuhenkisiä. Kirsti Sivén todistaa ajatuksen vääräksi ainakin omalla kohdallaan: ”Minä olen aina pitänyt kilpailuista. Minua kiinnostavat vaikeat asiat ja haasteet.”
Pia Ilonen myöntää, että hänellä ei ole kilpailuviettiä, mistä syystä hän on tietoisesti päättänyt olla osallistumatta arkkitehtuurikilpailuihin: “Olen nähnyt arkkitehtivanhempieni kautta ja itse avustajana, miten kuluttavaa kilpailujen tekeminen on, eikä se tunnu mielekkäältä tavalta elää etenkään yksinhuoltajana. Kehitän sen sijaan itselleni tärkeitä suunnittelutehtäviä omassa aikataulussani. Ei pidä käsittää väärin: vaikeuksia ja haasteita riittää. Kaapelitehtaan pelastuminen kulttuurikäyttöön urani alkuvaiheessa oli ensimmäinen tulos tällaisesta prosessista.”
Jenni Reuter on arkkitehtuurin perusteiden ja teorian professori Aalto-yliopistossa. Lisäksi hän työskentelee vuonna 1996 perustetussa Hollmén Reuter Sandman Arkkitehdit Oy:ssä ja Ukumbi Ry:ssä, joka tarjoaa arkkitehtuuripalveluja vähävaraisille eri puolilla maailmaa. Hänellä on myös vuonna 1999 perustettu oma toimisto.
Myös Jenni Reuter on tunnettu omatoimisesta hankkeiden kehittelystä: ”Saman ajan, minkä käyttäisin kilpailujen tekemiseen, voin käyttää omien projektien kehittelyyn. Molemmissa on hienoja puolia. Ne kehittävät arkkitehtuuria ja luovat uutta.”
Miia-Liina Tommila sanoo, että viime vuosina on perustettu useita uusia naisvetoisia toimistoja, joille on riittänyt myös kilpailumenestystä.
Kilpailuissa on tärkeää pelkistää ja konseptoida, jolloin käytännön asioita voidaan jättää ratkaisematta. Monet naiset ovat kiinnostuneita ratkaisemaan toiminnallisia ongelmia ja taitavia useiden asioiden yhdistelemisessä. Eikö sen tyyppinen osaaminen istu nykymuotoisiin arkkitehtuurikilpailuihin?
”Naisten ja miesten tekemässä arkkitehtuurissa ei mielestäni ole mitään eroa, mutta olisiko siinä eroa, miten suunnittelutehtäviin tartutaan? Käyttäisivätkö naiset jo alussa enemmän aikaa siihen, että toiminnallisuus on kunnossa, ja miehet lähtevät muodon kautta rennommin liikkeelle?” pohtii Ilonen.
Kirsti Sivén on Kirsti Sivén & Asko Takala Arkkitehdit Oy:n osakas. Toimisto perustettiin vuonna 1983 nimellä Arkkitehtitoimisto Kirsti Sivén Ky. Hänet tunnetaan erityisesti asuntosuunnittelijana.
Sivén kuvaa omaa työskentelyään: ”Minulla lähestymistapa vaihtelee. Kilpailu vaatii pelkistämistä ja painotusten asettamista tärkeysjärjestykseen. Ratkaisemattomiksi jääviä epäolennaisuuksia on opittava häivyttämään ehdotuksesta. En tiedä, ovatko naiset yleensä tunnollisempia tässä, mutta meillä on usein niin päin, että yhtiökumppanini Asko [Takala] palauttaa minut maanpinnalle kilpailuehdotusta työstettäessä ja huomauttaa huoltotoimintojen puuttumisesta tai muista ikävistä tosiasioista. Tämä on myös oppimiskysymys. Siinä vahvistuu, mitä harjoittelee.”
Nuorina harjoittelijoina toimistoissa naiset päätyvät monesti tekemään huolellisuutta vaativia tehtäviä, kun miehet hakeutuvat kilpailutyöryhmiin.
”Naiset saattavat ajatella, että hoitaessaan rutiinityöt riittävän hyvin, he saavat lopulta kiinnostavampia töitä tehtäväksi. Miehet osaavat ehkä vaatia enemmän”, Reuter pohtii. On myös mahdotonta arvioida, onko naisten vähäisessä kilpailunäkyvyydessä kyse huonosta menestyksestä vai ennemminkin siitä, ettei kilpailuihin ylipäätään osallistuta.
Turvallisuutta vai riskien ottamista?
Kilpailujen tekeminen ja yrittäjyys vaativat rohkeutta. On asetettava itsensä alttiiksi muiden arvostelulle, epäonnistumiselle ja taloudelliselle epävarmuudelle. ”Olisiko niin, että naiset ovat keskimäärin turvallisuushakuisempia kuin miehet?” kysyy Tommila.
Reuter jatkaa: “Tyttöjä ei kannusteta kasvatuksessa epäonnistumaan tai ottamaan riskejä. Tunnollisuuden vaatimus asetetaan tytöille jo varhain, ja se vahvistuu muiden ominaisuuksien kustannuksella.”
Hän mainitsee ottaneensa Aalto-yliopiston professorina pedagogiseksi tavoitteekseen opiskelijoiden kannustamisen riskien ottamiseen. “Arkkitehtuurihan on riskinottoa ja kokeilujen tekemistä. Varman päälle tekemisestä ei synny mitään uutta ja kiinnostavaa.”
Tyttöjä ei kannusteta kasvatuksessa epäonnistumaan tai ottamaan riskejä.
Jenni Reuter
Ilonen muistelee olleensa uransa alkuvaiheessa naisvoittoisella työhuoneella. Kun osakeyhtiön perustaminen tuli ajankohtaiseksi, oli nuorista naisista vain yksi valmis ryhtymään hänen kanssaan yrittäjäksi. Muut alkoivat laskelmoida, mikä on taloudellisesti kannattavinta, ja pohtia, mitä tapahtuu, jos kaikki ei menekään suunnitelmien mukaan.
”Tässä taidetaan olla asian ytimessä”, Tommila huomauttaa.
Pia Ilonen on vuonna 1995 perustetun Arkkitehtuuri- ja muotoilutoimisto Talli Oy:n osakas. Hän on ruohonjuuritasolta lähtevien hankkeiden puolestapuhuja. Hän on aktiivinen keskustelija ja suunnitellut monien merkittävien kulttuurirakennusten korjauksia ja asuntoja.
Turvallisuushakuisuus saattaa liittyä siihen, että naiset ovat edelleen usein päävastuussa lapsista. Naisyrittäjän on vaikeaa jättäytyä äitiyslomalle, sillä yrityksen johtamista ei voi jättää sijaisen tehtäväksi. Työntekijöinä naiset taas ovat potentiaalinen riski työnantajalle, mikä voi vaikuttaa työllistymiseen.
”Työntekijöiden perhevapaat ovat aikamoinen isku yrittäjälle. Tasa-arvo työelämässä paranee vasta, kun perhevapaiden palkka- ja lomakustannukset kustannetaan kokonaan verovaroin, ja työnantajalle jää vain sijaisuuksista koituva vaiva”, Sivén toteaa.
Ilonen nyökyttelee vieressä: ”Me olemme aina kannustaneet tekemään vauvoja, mutta onhan se yrityksen taloudelle raskasta.” Jos perhevapaista aiheutuvat kustannukset jakautuisivat tasaisemmin, naiset voisivat olla henkisesti vapaampia tekemään valintoja. Samalla ulkopuoliset asenteet naisen roolia kohtaan todennäköisesti muuttuisivat.
Naisilta kysellään usein perheen ja uran yhdistämisen vaikeuksista. Vastaavasti miehiä kummeksutaan, jos he ottavat naista suuremman vastuun kodista. Reuter kertoo, että hänen arkkitehtimieheltään on kyselty, onko hän lastenvahtina professorivaimon ollessa iltatöissä. Mies on todennut olevansa lasten isä ja toimivansa vain sen mukaisesti.
Värittyneet asenteet seuraavat naisia työelämään. Oletuksena saattaa olla, että naiset suunnittelevat lähinnä keittiöitä ja sisustuksia. Ilonen kiistää käsitykset toteamalla, että heidän toimistossaan suurin osa arkkitehdeistä on naisia ja sisustusarkkitehdit miehiä.
Kuvitelma hoivavietistä on juurtunut syvälle asenteisiin, ja siihen törmää myös johtamisessa: ”Naisilta odotetaan äidillisyyttä ja pehmeää otetta, mutta johtamisessa se ei useimmiten vain käy. Kontrasti mielikuvien ja todellisuuden välillä voi olla joillekin liian suuri. Kun miesjohtaja sanoo tiukasti, häntä pidetään jämeränä johtajana. Kun nainen tekee saman, häntä pidetään ilkeänä ämmänä”, Sivén toteaa.
Ilosen mielestä naiset saattavat edellyttää myös itseltään pehmeyttä. Hän kertoo olleensa toimistollaan pitämänsä tiukkasanaisen palaverin jälkeen huolissaan, että tulikohan oltua liian kova.
”Ihan tyypillistä naisilta!”
Tässäkin asiassa on toki eroja. ”Jos tiedän, että joku asia pitää tehdä tietyllä tavalla, on parempi sanoa se suoraan ja heti, jolloin kertakirpaisulla vältetään isompi surutyö pitkälle kehitellyn ratkaisun hylkäämisestä”, Sivén sanoo.
Esikuvien merkitys
Naisia ei kannusteta myöskään itsensä kehumiseen. Kasvatetaanko tytöt olemaan tyytyväisiä hyvään lopputulokseen kaipaamatta henkilökohtaista kunniaa?
”Itselleni tärkeintä on tehdä hyviä projekteja, ja onnistunut lopputulos on paras palkinto. Julkisuus on mukavaa, muttei päämäärä”, Reuter kuvailee.
Sivén kiiruhtaa kommentoimaan: ”Ei kilpailujen tekeminen mielestäni ole sankaruuden hakua. Itse olen hakeutunut arkkitehdiksi, koska minulla on tarve saada tehdyksi tässä maailmassa jotain valmista, ja sitä pääsee tällä alalla tekemään parhaiten kilpailujen kautta.”
Olen hakeutunut arkkitehdiksi, koska minulla on tarve saada tehdyksi tässä maailmassa jotain valmista.
Kirsti Sivén
Tommila pohtii arkkitehtuurissa nykyisin vallitsevaa tähtikulttuuria ja yksittäisten arkkitehtien nostamista muiden yläpuolelle: ”Arkkitehtuurihan syntyy isojen verkostojen ja työryhmien työn tuloksena. Tuntuu vanhanaikaiselta, että pitää aina nostaa joku esiin, usein muiden kustannuksella. Itse koen olevani ennen kaikkea tiimityöntekijä. Yhteistyökykyä saattaa olla vaikeampi brändätä, mutta se on mielestäni ensiarvoisen tärkeää ja näkyy hyvin uuden sukupolven toiminnassa.”
Sivèn havainnollistaa asiaa toisen taiteenlajin kautta: ”Vertaisin arkkitehtuurin tekemistä elokuvan tekemiseen: molemmissa on iso työryhmä ammattilaisia, joiden kaikkien on oltava taitavia ja asiansa osaavia, mutta molemmissa on myös ohjaaja, joka vetää isot linjat.”
Miia-Liina Tommila on opiskellut arkkitehdiksi Norjan Bergenissä. Hän on osakkaana vuonna 2013 perustetussa Kaleidoscope-toimistossa, joka tekee muun muassa osallistavaa kaupunkisuunnittelua Uusi Kaupunki -kollektiivissa. Tommila työskentelee myös toimistoarkkitehtina.
Esikuvien puute on itseään ruokkiva kierre ja kaventaa mahdollisuuksien kenttää. “Esikuvat eivät ole välttämättömyys, mutta nuorena ei ehkä hahmota kaikkia mahdollisuuksia, jos kukaan ei tule kertoneeksi, mikä kaikki on mahdollista”, toteaa Reuter.
Tommila jatkaa: ”Kaikki suunnittelijat, jotka ovat oman arkkitehtuurikehitykseni kannalta olleet syvästi merkityksellisiä, ovat olleet naisia. En tiedä, olenko alitajuisesti hakeutunut naisten pariin, vai onko käynyt tuuri, mutta esimerkiksi arkkitehti Sarah Wigglesworthilla, joka oli opettajanani maisteriopinnoissa, sekä työnantajallani Merete Lind Mikkelsenillä Tanskassa on ollut valtava merkitys sen kannalta, miten arkkitehtuurista ajattelen.”
Ilonenkin innostuu: ”Grafton Architectsin esitys Arkkitehtuurimuseolla oli valtavan inspiroiva! Menin luennolta kotiin ja ratkaisin erään kauan avoimena olleen suunnitteluongelman! Siinä näemme esikuvien merkityksen!”
Reuter jatkaa: ”Olen iloinen, että he ovat seuraavan Venetsian biennaalin kuraattoreina. On tärkeää, että noin arvostetuissa tehtävissä on myös naisia. Vaikka kuinka ajateltaisiin, ettei julkisuus ole merkittävää itselle tai määritä arkkitehtuurin arvoa, niin se on tärkeää arkkitehtuurille ja inspiroivaa kollegoille. Me kaikki inspiroidumme siitä, että näemme hyviä projekteja ja arkkitehteja. Kaikkien meidän velvollisuutemme on olla esillä ja kertoa siitä, mitä ja miten teemme arkkitehtuuria.” ↙
ELINA KOIVISTO (s. 1985), arkkitehti SAFA, Helsinki. Yrittäjä, opettaja, toimistoarkkitehti, aktivisti. Uskoo arkkitehtuurin voimaan onnellisemman maailman luomisessa.